Päivä 20: T-paitakeli (26.3.2010)

Tarkoitus oli keskittyä työntekoon, mutta kun lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen, oli ihan pakko kokeilla tarkeneeko T-paidassa… Kyllä vain! Kävelin Letnan puistoa pitkin Metronomille eli entiselle Stalinin patsaan jalustalle. Terassi, puistonpenkit ja nurmikot olivat täynnä oluenjuojia!

Laskeuduin sitten ghettoon ja vilkaisin paikat ulkopuolelta. Voi olla, että synagogakierros jää toiseen kertaan. Jos vielä ilmoja ja voimia piisaisi, niin Ylälinna eli Vyšehrad kiinnostaa enemmän… Tsekkasin vielä Vanhankaupungin pääsiäismarkkinat ja osallistuin turistilaumatapahtumaan eli Astronomisen kellon lyönteihin klo 18.

Marko olisi houkutellut korealaisporukan mukaan, mutta päästyäni kotiin ei sitten oikein energiaa ollut lähteä enää mihinkään. Päätöksessä oli apuna ukkoskuuro ja eilisen tsekkimätön kosto eli vatsavaivat. Ajatus kolmannesta hapankaali- ja läski-illallisesta ei oikein iskenyt. Pitäisi laihtua… Toivottavasti ei nyt mitään flunssaa enää pukkaa, sitä lajia on tänä talvena ollut ihan liikaa.

Päivä 19: Tunnollinen turisti (25.3.2010)

Heräsin puoli seitsemän! Mikä lie taas levottomuus ja mania on päällä. Yhden Battiato-tekstin sain tehtyä ja sitten jatkoin pari tuntia unia.

Velvollisuudentunnosta kävin iltapäivällä suorittamassa linnakierroksesta puuttuneet osat: Ruutitorni, Pyhän Vituksen katedraali ja pinakoteekki. Sitten arvoin mielessäni lähtisinkö katsomaan vielä muita Linnavuoren nähtävyyksiä kuten Loretoa (ei kiinnosta, koska olen oikeassakin Loretossa rampannut), mutta päätin kuitenkin hoitaa mielessä myös poltelleen modernin taiteen museon samalla reissulla. Se olikin hyvä päätös. Nykytaide putsasi mieltä mukavasti. Sitä oli kyllä aika paljon, eikä kaikkien olennaisten tsekkitaiteilijoiden nimet millään jääneet mieleen, mutta Bohumil Kubišta kylläkin. Hän oli nimittäin nuorena flunssapandemiaan kuollut loistava kubisti.

Museota vastapäätä olevassa ja mulle Facebookissa vinkatussa U Houbaréssa vedin perusmättöä eli läskiä, hapankaalia ja nuudeleita. Vatsa täällä kyllä kasvaa. Ihmeellisintä, että olen alkanut tykätä tsekkiruuasta. Kiskasta ostin jäätelön ja ratikkalippuja, josko vielä tulisi vähän ajeltua… Alkaa jo haikeus vallata mielen, kun Prahan päivät ovat varsin luetut.

Sitten katsoin yhden leffan ja jatkoin vielä toisen Battiaton tekstin parissa silmäluomien lupsumiseen asti. Tänään siis 2 covertekstiä valmiiksi, ei huono saavutus, varsinkin kun sitä ekaa tuli pyöriteltyä kuukausi- ellei vuositolkulla mielessä… Nyt 14 kasassa!

Päivä 18: Linnakierros (24.3.2010)

Päivät Prahassa valuvat kuin hiekka tiimalasissa ja paineet turismin suorittamiseksi alkoivat nousta samaa tahtia ilman lämpötilan kanssa. Heräsin yhdeltätoista ja suihkun kautta suuntasin Prahan linnaan. Pressikortilla 2 päivän lippu maksoi muodolliset 40 senttiä, joka velvoitti tietysti tutkimaan paikat tarkoin. Ensimmäisen päivän 3 tunnin peliaikani käytin tsekkaamalla Kuninkaanlinnan, Pyhän Yrjön luostarin sekä maalauskokoelmat, Kultaisen kujan ja Daliborin tornin.

Sitten lähdin kohti Strahovin luostaria ja kuulua panimoravintolaa. Kello oli aika vähän, mutta nälkähän siinä jo tuli. Sisälle ei mahtunut ja kurjahan se olisi avata terassikausi vain hörppäämällä pikaolut. Ei muuta kuin villatakkia päälle ja olo mukavaksi. Aloin jopa kirjoittaa postikortteja ja tunsin itseni tosi turistiksi! Maistoin kahta olutta: stydimpää kausiolutta ja normaalia tummaa olutta. Ruuaksi sain samassa oluessa valmistetun hanhenkoiven, kaalia ja tietysti knöödeleitä. Oli hyvää! Voi olla, että voi joutua menemään vielä uudestaan, sillä perjantaina tulee myyntiin pääsiäisolut!

Sitten kävelin upeaa näköalakatua alas ja baarin kautta ratikkaan. Sitten olinkin aika kuitti ja taisin sammua jo ennen puoltayötä.

Päivä 17: Työtiistai (23.3.2010)

Jatkoin Battiaton kanssa koko päivän ja käväisin vain lähimarketissa hommaamassa täydennyksiä.

Kokkailin normipastaani ja jauhelihapötkylöitä. Kun ei enää käännöslyriikkaa irronnut niin viimeistelin afgaaniravintolassa käynnin kirvoittaman bloggauksen.

Päivä 16: Hapankermaa (22.3.2010)

Heräilin hitaasti ja rauhallisesti, mutta lähdin kuitenkin ajoissa, ettei menisi niin tiukoille kuin edellisellä oopperakeikalla. Lunastin lipun Bohemia Ticketsistä ja koska aikaa oli tunti niin kävelin Vaclavinaukion päähän ja suunnistin sitten sieltä Kaarlenaukion kautta teatterille.

Herra Hapankerman eli Smetanan Myyty morsian oli ihan pätevä koominen ooppera, sekä teos että esitys, mutta ei minun kannaltani niin kiinnostava kuin Janacekit. Sama huipputenori Tomáš Černý, jonka näin jo Jenufan Lacan oli tässä pääosassa. Ihana teatteri, jos osaisi tsekkiä, olisi kiva nähdä myös draamaa.

Illalliselle päädyin Ultramarin -nimiseen kuppilaan. Tunnelma oli hiukan outo: asiakkaita vähän ja tarjoiluhenkilökunta lähinnä seurusteli keskenään ja kavereidensa kanssa ottaen jopa huikkaa itsekin. Ruoka sen sijaan ylitti kaikki odotukset: munakoisohöystö oli erinomaista, samoin pihvi, jättikatkaraput ja salaatti.

Oopperasta palattua inspiroiduin vihdoin rauhoittumaan Battiato-projektin pariin ja sain 2 keskeneräistä tekstiä valmiiksi!

Päivä 15: Lepoa ja työtä (21.3.2010)

Nukuin puolillepäivin ja totesin, että lepopäivä on nyt syytä pyhittää eikä hötkyillä mihinkään. Harmaa ja sateinen sää tukivat hyvin päätöstä… Päiväuniakin tarvittiin, jotta ylipäätään pystyi orientoitumaan työntekoon. Sunnuntai on kyllä työpäivistä parhaita. Kaikenlaista puuhaa vaan koko ajan ilmaantuu, joka pitää erossa luovasta työstä, mikä tietysti harmittaa.

Illallistarpeet löytyivät kaapista: mun hernekeittoani eli kirsikkatomaatti-valkosipulipastaa ynnä ihania makkaroita ja tomaattia. Saatuani tämän blogin vihdoin taas ajan tasalle, iltasaduksi nautin X-Factorin.

Päivä 14: Piipahdus Afghanistanissa (20.3.2010)

Päivän tärkeimmäksi työsuoritukseksi taisi jäädä yhden kirjeen kääntäminen italiaksi, jonka palkkion perin laulutunteina… Kahdeksan tienoilla kävelin sitten afghanistanilaiseen ravintola Arianaan. Muuten mainio paikka, mutta koko salia hoiti vain yksi tarjoilija, joten kiireisenä lauantai-iltana asiat vähän kestivät…

Mulla oli vähän suunnitelmia mennä katselemaan yöelämää. Baklavan nautittuani tekstailin cembalomestari Jukalle, joka kutsui sille kuuluisalle “yhdelle”. Lopulta istuttiin yli puoli kahteen U Vejvodůssa. Sadekin oli lakannut. Ilta oli ihanan lämmin ja kävelin massu turvoksissa kotiin. Ei enää tämmöistä illallista: vehnää, riisiä ja olutta. Ei sovi mulle yhtään. Täytyy palata punkku-, liha- & salaattilinjalle.

Afganistanilainen lampaan palapaisti ja baklava

Päivä 13: Rakastuin mä biisoniin (19.3.2010)

Heräsin reippaana kymmenen jälkeen ja päätin, että tänään sitten eläintarhaan! Lähdin käpöttelemään ennen yhtä ja löysin eläintarhaan aika lailla suorinta tietä, matkaan meni melkein tunti.

Ilma oli lämmin ja taivas puolipilvinen. Täydelliset olosuhteet.

Prahan eläintarha on yksi parhaita näkemiäni, moderni ja siisti. Piti ihan laittaa Facebookiin kuvia, niin ei tarvitse tänne niitä vääntää. Tietysti monien suurten eläinten kohdalla tulee miettineeksi, että tilaa on kyllä aika vähän. Uhanalaisten eläinten kohdalla kuitenkin täytyy olla tyytyväinen, että eläintarhoja ylipäätään on olemassa.

Eläintarha on suuri: minun tahdillani 3 tuntia 20 minuuttia oli juuri ja juuri riittävä aika, mutta pari tuntia lisää ei olisi haitannut, niin olisi voinut istahtaa vaikka kaljalle. Pisimpään viihdyin seurustelemassa yhden amerikkalaisen biisonin kanssa, joka tuli esittämään minulle piehtaroimista. Mahtava tyyppi.

Tietysti gorilloita tuli ihmeteltyä varmaan 20 minuuttia, olisi mennyt vaikka muutama tunti. Tai koko elämä. Yksi hienoimpia kohteita oli heti kierroksen alkuun sijoitettu Indonesia-talo, jossa hirmuinen määrä lepakoita suihki edestakaisin ihan vapaana! Myös Afrikka-talo, jossa asuivat jotkut ihmepossut ja hirmuinen kirahvilauma. 10 euron pääsymaksu oli todella hintansa väärti!

Eläintarhalta matkasin sitten bussilla ja parilla metrolla Tasavallan aukiolle ja Palladium -kauppakeskukseen. Kunnon oliiveja ei löytynyt, mutta aitoa parmigiano reggiano -raastetta sentään. Kävelin vielä isohkon korttelin ympäri etsimään mulle neuvottua kreikkalaista herkkukauppaa, mutta sitten luovutin ja istahdin palkintokaljalle. Kotiin palatessa suoritin vielä ruokaostoksia Billassa.

Sitten vaihdoin vähän parempaa päälle ja menin illalliselle aamulla bongaamaani sisilialaiseen Il Gattopardoon naapurikorttelissa. Aivan loistava löytö. Täysin italialainen omistus ja henkilökunta. Alkuun tris di carpaccio eli Roomassa koko talven välttelemääni graavikalaa, mutta tsekkikeittiön jälkeen alkoi jo tehdä mieli… Pääruoaksi saamani miekkakala ja simpukat yrtti-tomaattikastikkeessa olivat tuoreita ja oikein valmistettuja. Sanoisin, että vastaavasta annoksesta olisi esim. Roomassa joutunut maksamaan enemmän! Yläkerrassa on vielä herkkukauppa, jossa oli yhtä sun toista tarpeellista, mutta ei valitettavasti niitä kunnon mustia oliiveja, joita metsästin…

Päivä 12: Makropulos (18.3.2010)

Iltapäivällä kirjoittelin politiikkablogiini edellisen illan oopperan innoittamana ja sen levytystä kuunnellen. Ynnä päivitin tämän blogin alkuviikon osalta ja aloin muuntautua ihmisen näköiseksi oopperaa varten. Ajattelin lähteä edellistä päivää vähän aikaisemmin, ehtä ehtisin haukata jotain Kansallisteatterin vastapäisessä Kávarna Slaviassa.

Národni divadlo eli Kansallisteatteri

Liikenne esti ratikan etenemistä yhtä vauhdikkaasti ja kahvilassakin oli aika hässäkkä. Meni niin minuuttipeliksi, että sain hotkittua lohileivästä vain täytteet ja pari haukkausta leipää. Kadun ylittäminen kesti myös, kun näemmä täälläkin osataan ajaa risteykset tukkoon niin, että mikään ei liiku… Sisäänpääsykontrolli oli yhtä olematon kuin viimeksi ja ryntäsin kohti toista parvea. Ongelma oli, että joku urpo istui paikallani, mutta onneksi juuri ennen valojen sammumista vahtimestaritäti vakuuttui, että se oli minun paikkani. Tiukoille meni.

Janáčekin Tapaus Makropulos oli ihan vauhdikas ja hupaisa, mutta jos tänä päivänä menisi esittämään tuommoista musikaali-ideaa tuottajille, niin tuskinpa menisi läpi. Teoksessa yhdistyvät musiikkiteatteriin erityisen huonosti sopivat genret: dekkari ja science fiction. Mukavinta oli, että parvelta sai seurata orkesterin työskentelyä ja tekstityslaite oli juuri oikealla korkeudella, ettei tarvinnut niskaa rasittaa. En saanut ohjelmaa/librettoa hommatuksi, mutta tekstitys olikin yllättäen englanniksi ja tsekiksi. Sekin piti oikein virkeänä, kun sai tutustua tsekin kieleen tällä tavalla.

Edellisen illan vieruskaverit tapasin jo väliajalla ja sitten lähdin heidän kanssaan illalliselle Restaurace U Kapraan. Paikan nimikkokala eli karppi oli paneroituna muuten hyvä fish & chips -versio, mutta ruodot häiritsivät, kun piti vielä samalla seurustella… Jälkkäriksi sai vielä räiskälettä ja jätskiä. Todella semmoinen flashback -ateria. Ei tällaista vanhanaikaista ravintolaruokaa Suomessa enää helposti löydä.

Joka tapauksessa mukava eläkkeellä oleva hollantilaispariskunta suunnitteli jo kovasti tulevansa Suomeenkin oopperaan. Prahassa he olivat kuudetta kertaa. Aika lailla kävi kateeksi, kun ajomatka Groningenista kestää kuulemma 8 ja puoli tuntia. Stadista ei siinä ajassa pääse kuin Ouluun tai Pietariin, jos raja vetää… Eurooppa pieni, Suomi suuri.

Sääennusteen innoittamana menin nukkumaan ajoissa…

Päivä 11: Ooppera (17.3.2010)

Heräilin reippaana taas liian aikaisin ja hoidin mm. kirjeenvaihtoa Romaniaan, Argentiinaan ja Ranskaan ynnä Stefanon ja Alejandron teosrekisteröintijuttuja. Varustauduin oopperailtaan vielä parin tunnin päiväunilla ja söin välipalaksi mozzarellaa ja tomaattia.

Matka oopperaan kahdella ratikalla sujui nopeasti ja Markon mulle printtaamalla e-lipulla pääsi sisään ihan noin vain. Ovella rouva vain kysyi minut nähdessään “English?”, katsoi lippua ja kertoi mihin suuntaan pitää mennä ja missä on narikka. Aivan loistava meininki.

Jenůfa oli ihan mainio ooppera ja jouduin toteamaan, että kyllä vaan tsekkikin on ihan mainio laulukieli, kun vokaalit (ne, joita ei ole vielä ostettu pois) ovat selkeitä kuten suomessa ja italiassa eikä mitään keskivokaali öötä kuten englanti ja ranska, jotka pitäisi oopperakielinä kieltää ihan kokonaan. Carmen saakoon armon.

Tsekin Kansallisteatterin eli Národni divadlon vanha päänäyttämö on omistettu enimmäkseen oopperalle.

Vierustoverit paljastuivat hollantilaiseksi pariskunnaksi, jotka olivat jo kuudetta kertaa Prahassa ihan oopperan takia. Houkuttelin heitä jo Savonlinnaan ja huomenna nähdään toisessa Janačekin oopperassa!

Sitten pyrin illastamaan ravintola Violaan, jossa opaskirjan mukaan myös Pentti Saarikoski oli viihtynyt. Teatteri Violan yhteydessä oleva ravintola oli kiinni, mutta viereinen Pivnice Viola oli ihan kivan näköinen. Iltapalaksi lenkkimakkaraa ja salaattia! Vieruspöydässä oli ruotsalainen nuoripari, jonka kanssa tuli höpötettyä, joten ihan sosiaalinen päivä.

Ai niin, sitten vielä Pyhän Patrikin päivän kunniaksi tsekkasin naapurikorttelin Irish Barin, jossa ei täysirlantilaisia ollut, mutta muutama mukava prahalaistunut jenkki. Oikein hauska päivä ja sääkin alkaa lupaavasti lämmetä.

Päivä 10: Välipäivä (16.3.2010)

Luonnollisesti päivä jäi aika lyhyeksi, kun edellinen oli niin pitkä. Ehätin kuitenkin käydä kybersotaa tutkija Anna Kontulaa vastaan ja siinä sivussa hoitaa jotain järkevämpiäkin kirjeenvaihtoasioita. Illalliselle selvisin kuitenkin ennen keittiöiden sulkeutumista ja menin läheiseen Svijanský rytíř -ravintolaan, johon olin jo edellisiltana kiinnittänyt huomiota. Ihan loisto valinta, ei turisteja ja hinta/laatusuhde sen mukainen. Salaatti, mixed grill, punkkulasi ja Fernet tipin kera 16 €.

Yksi huono asia täytyy kyllä raportoida: muuten ihailen, että moni asia on niin kuin Suomessa vuosikymmeniä sitten, kuten ruokakulttuuri, mutta nyttemmin tupakoimattomana henkilönä vaatteisiin tarttunut tupakansavu ei ole kovin kivaa. Varsinkaan tuommoisen rankemman session jälkeen…

Päivä 9: Lokal boys (15.3.2010)

Nyt nää unet alkavat jo mennä överiksi. Aamulla näin unta, jossa Budapestiin putosi kaksi matkustajakonetta ja koko kaupunki oli tulessa. Katseltiin sitä jostain kauempaa. Piti valmistaa ihan äijäaamiaista:

Erinäisten kirjoitushommien lomassa sulattelin jääkaappi-pakastimen. Nyt on enää kirjahylly järjestämättä, niin olisi irtaimisto jokseenkin paremmassa järjestyksessä kuin tullessani. Lamppuja voisi tietysti ostaa rikkinäisten tilalle…

Illaksi oli Markon ja Jukan kanssa sovittu treffit vasta kymmeneksi, mutta menin jo yhdeksäksi paikalliseen kapakkaan nimeltä Lokal. Aika uskomatonta, että valtava ravintola oli talvisena maanantai-iltanakin niin täynnä, että mun piti hetki odottaa pöydän vapautumista. Kalja kaupattiin ihan heti aperitiiviksi. Pihvi ja salaatti olivat mainiot.

Prahalaistunut soitinrakentaja Jukka oli myös oikein mainio tuttavuus ja politiikan puhuminen ja kaljanjuontihan jatkui sitten aika myöhään… Taisi jo sarastaa, kun ylitin Moldaun ja kiipesin kotiin!

Päivä 8: Sunnuntaikävely (14.3.2010)

Taivas näytti vähemmän pilviseltä, joten saatuani yhden TV-ohjelmaehdotuksen kirjoitettua päätin lähteä kunnon sunnuntaikävelylle. Harjoittelin ratikkamatkaa oopperalle, ettei sitten ensi viikolla tule kiireessä jäätyä liian aikaisin pois…

Všehrdova-kuja Malá Stranassa ja vaaleanpunainen talo Prahan linnan kupeessa. Siinä asutaan! Emäntä joutui tulemaan ulos katsomaan, mitä koira haukkuu. Ilmeisesti minua ja yhtä toista kuvaamaan pysähtynyttä turistia!

Siitä kävelin sillan yli Malá Stranaan ja kiipesin Prahan linnalle asti. Alas laskeutuessa pyrin kovasti mulle suositeltuun U Hrocha-pubiin, mutta se oli jo puoli kuudelta illalla aivan täynnä ja vapaat pöydät oli merkitty varatuiksi. Tupakansavukin oli jo aika sakea ja väki mulkoili turistia ihan niin kuin matkaoppaiden kuvauksissa oli luvattukin… Vähän liian tsekkiläistä mulle.

No, johonkin piti kuitenkin päästä vessaan ja ottamaan neuvoa-antava pikkumusta, siis olut.

Pikkupuolen aukion ravintolakompleksin kellarista löytyi tyylikäs olutpuoli. Sielläkin olin ainoa turisti, vaikka tuo seutu on ainoa, missä näin talvisaikaankin turisteja näkyy vähän enemmän. Ruuatkin näyttivät hyviltä, mutta vapaata pöytää ei ollut ja oli vielä liian aikaista mulle.

Sitten jatkoin auringonlaskun aikaan pitkin Kaarlensiltaa vanhaankaupunkiin ja askeleet johtivat  Restaurace Blatniceen, jota joku oli vieraskirjaan kovasti hehkuttanut. Asiakkaita oli lisäkseni vain neljä, mikä herätti epäilyjä, mutta ruoka ja palvelu olivat erinomaisia.

Iso tuoppi tummaa Velkoa, Jameson-viski, salaatti, hirmuinen liha-, myky- ja punakaaliannos nimeltään Staročeská bašta, ynnä yksi Becherovka… 16 euroa!

On se vaan niin paljon parempaa hanasta!

Juuri kun luulin selättäneen annoksen… olivat sitten kätkeneet vielä makkarapätkän salaatinlehden alle!

Kotiuduin ratikalla maha potkupallon kokoisena ja vietin loppuillan X-Factorin ja Anna Perhon Jäätteenmäki-jakson parissa. Jossain välissä tästä yli pyyhkäisi ukkosmyrsky. Sitten vielä chattailin Simon kanssa, kunnes alkoi jälleen hurjien unien yö…

Päivä 7: Kotihiiri (13.3.2010)

Sää ei edellenkään erityisesti houkutellut ulkoilemaan, joten jatkoin sähköpostikirjeenvaihdon raivausta ynnä muuta säätöä, kunnes alkoi viimeinen viisuilta. SVT:n lähetys hiukan pyki, mutta sain biisit sentään kuunnteltua, ennen siirtymistä Serbian karsinnan pariin.

Loihdin ihan kahden ruokalajin illallisen: primoksi pastaa ja secondoksi jauhelihapötkylöitä ja tomaattia.

Melodifestivalen ja pötkylöitä oli lauantai-illan menu

Jotta ei tulisi niin lyhyt postaus, niin yksi juttu on pitänyt kirjoittaa. Tsekeissä on jäljellä paljon sellaista hyvää, joka Suomesta on kadonnut. Yksi tajunnanräjäyttävä flash back on ollut lovecký-salami, jonka makuista metwurstia muistan joskus lapsuudessa saaneeni, mutta etäisestikään vastaavaa ei Suomessa valmista kukaan. Olisiko ollut Seeckin lihakaupan tuote?

Päivä 6: Imurointia ja viisuilua (12.3.2010)

Tää alkaa mennä jo toistoksi, mutta ei voi johtua vain henkilökohtaisesta sekamelskasta tai ruoka- ja juomavaliosta, mutta nukkumista todella häiritsee tämä unien määrä! Ei ihme, että Kafkakin on täältä kotoisin.

Väkisin maaten onnistuin nukkumaan yhteentoista asti ja sopivasti päästyäni työn alkuun paikalle tupsahti kaunis siivoojaneito (odotin enemmän Sex and the Cityn Magda-tyyppistä hahmoa), joka lupasi ilmoittaa kylppärin ikkunaongelmasta eteenpäin. Mä puolestani tsekkasin, mikä yläkerran imurissa on muka vikana, koska tytön käyttämä imuri piti ihan hirmuista meteliä: harjaosa on tukossa/rikki, muuten toimii loistavasti.

Ihan leppoisa päivä. Ulkona satoi ajoittain vettä kaikissa olomuodoissaan ja vaikka kuinka monesta sääpalvelusta katsoisi, niin yhtä huonoa on luvassa ainakin 5 päivää… Sinänsä loistavaa, ei harmita yhtään, ettei ole energiaa harrastaa ankaraa turismia ja voi nauttia erinomaisista työskentelyolosuhteista.

Muussa ei ole valittamista kuin hiukan terveydessä: poskiontelot/nenän kuivuus ja verenvuoto ovat vaivanneet jo 3 kuukautta. Perhettä on ikävä, ei Suomea. Katon läpi kuuluva pulujen pulputus tuo mieleen Niilon ääntelyn, ilmasto on ollut aivan samanlainen kuin Helsingissä ja petikin muistuttaa laadultaan kotona olevaa, niinpä olen monena aamuna luullut herääväni Töölössä!

Sain vihdoin toisen Sirkka-Liisa trailerin tehtyä ja julkaistua YouTubessa, sitten varailin oopperalippuja ensi viikoksi ja kävin kaupassa. Suurin osa pulloista ei mennyt palautuskoneesta läpi, joten jätin ne ihan pokkana siihen koneen viereen, kun kukaan ei katsonut. Nopeasti ne siitä silti hävisivät…

Itselaukaisin on löytynyt! Elina Brotherus saa kohta kilpailijan

Sitten testasin onnistuuko vakiopastani löytämistäni aineista ja pyhitin illan Viron ja Kreikan euroviisukarsinnoille. Saksaakin tuli vilkuiltua. Virossa oli aivan loistava ja mielenkiintoinen karsinta, tosin voittaja ei nyt ollut minun suosikkini.