Liisa Ihmemaassa
Otsikko johtuu siitä, että kävin tänään pitkästä aikaa Itiksessä lounasostoksilla (no ok, vilkaisin myös Zaran alennusmyyntiä) ja olin tosiaan kuin Liisa Ihmemaassa! Olen niin metsiytynyt viime kuukausina, että käynti ostoskeskuksessa oli melkein kulttuurishokki. Petri kävi Kampissa ruokaostoksilla ja oli myös aika nääntynyt kotiin palatessaan.
Tänään oli hevoseton päivä, koska Hanna kävi aamulla räntäsateessa ulkoiluttamassa Ässän. Tulin kotiin viiden jälkeen ja ihmettelin, että mitä kuuluisi tehdä vaikka tiesin varsin hyvin: lukea tenttiin. Huomenna on viimeinen tentti Laureassa ja sitten pitää vielä tehdä työharjoitteluraportti, jonka jälkeen valmistun tradenomiksi. Eipä siinä olekaan mennyt kuin reilut kolme vuotta…