Voiton puolella

Posted on Saturday, February 17, 2007 at 04:21 by petri.
Categories: Argentina, Tango, Yleistä ja yksityistä.

Tänään oli levytyksen vaativin päivä, äänitettin kvintettibiisit Piazzollan Oblivion, Kaukaisin Euroopan maa ja Liljankukka sekä Tango Pelargonia ynnä klarintettiosuudet. Klarinetisti Pablo Szapiro tuli tänne vasta eilen Pariisista tuoreena isänä! Päästiin alkamaan vähän myöhässä pianonvirityksen takia. Kaikki pohjat ovat nyt valmiina ja huomenna pitää laulaa loput, kunhan Johanna on haettu lentokentältä. Ensi viikolla miksaillaan.

Lounaaksi studioon tilattiin vain lörtsyjä elikkäs empanadaksia ja päivä oli pitkä, mutta lopussa kiitos seisoi. Pieni kriisi/väärinymmärryksen mahdollisuus oli, kun erehdyin sanomaan että soittaisin mahdollisesti itse Liljankukan piano-osuuden. Vika ei todellakaan ollut soittajassa vaan soittimessa ja tiukan aikataulun takia ajattelin säästää kaikkien, erityisesti enkelimäisen äänittäjämme, voimia. Vaikka studion piano korjattiin ja viritettiin sen sointi ei istu elektrotangoon, parempi pitää samplepianona. Täytyy vielä Lilianalle täsmentää mistä oli kyse. Olisi ollut ihan turhaa soitattaa hänellä sitä, varsinkin kun yhtä pianokosketinta ei voinut virittää katkaisematta kieltä…

Harmi, että sekvenssissäni on pari virhettä, joten ihan valmiin tekeminen edellyttää “kotitöitä”.

matensuurkuluttaja

Illalla ponkaisimme metrolla ja kävellen Recoletan turistiterasseille, koska isän makkaranhimo oli jo yltynyt niin pahaksi. Söimme sen seitsemän sorttia (oikeasti vain viisi) sorttia makkaraa todeten, että makkarakaupunkina Tampesteri jää nyt kakkoseksi. Kun Recoletan Parrillaan ilmaantui jotain kovaäänisiä ruotsalaisurpoja, piti äkkiä liueta ja kaffet ja Reserva San Juanit nautittiin Belgranon Pompeiissa. ¡Hasta pronto!

no comments yet.

Leave a comment

Names and email addresses are required (email addresses aren't displayed), url's are optional.

Comments may contain the following xhtml tags:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>