Maaseutumatkailua
Categories: Argentina, Yleistä ja yksityistä.
Tänään oli hieno päivä! Lähdimme jo aamuyhdeksältä remisellä kohti San Antonio de Arecoa, koska halusimme päästä kaupungin hälystä maaseudun rauhaan. Olimme jo aiemmin miettineet, että kuinka kauas Buenos Airesista joutuu menemään, jotta pääsisi kunnolla maalle ja vastaus on: noin 75 km, jotta motari loppuu ja alkaa ihana vehreä maaseutu!
Vietimme päivän Estancia La Cinacinassa, jossa mm. tutustuimme tilan museoon sekä majoitustiloihin kivojen itävaltalaisturistien opastuksella. Valitettavasti hevosohjelmat oli peruttu eilisen rankkasateen jäljiltä, koska ratsastuskentän paikalla oli lähinnä järvi… Silti kävimme tutustumassa pieneen varsaan, joka oli laitumella emänsä ja parin muun hevosen sekä yhden lehmän kanssa! Ruokalistalla oli ihania empanadaksia, loistavaa salamia sekä tietysti asadoa (allekirjoittanut söi vuoden punaisen lihan kiintiönsä täyteen ja oli hyvää!).
Emä ja varsa La Cinacinassa
Lounaan ja kansantanssiesityksen jälkeen kävimme San Antonio de Arecon keskusaukiolla, josta jatkoimme matkaa San Andrés de Gilesin kautta Lujániin. Siellä kävimme Argentiinan tärkeimmässä katolisessa kirkossa eli Basílica de Lujánissa, joka oli hieno, mutta ympäristö oli hieman liian uskonnollis-kaupallisvaikutteinen… Oli helppo samaistua Lutherin Marttiin ja Jeesukseen. Kauppamiehet pois temppeliltä!
Lujánista palasimme sitten loistavan kuljettajammme Ramónin kyydissä tänne Belgranoon, jota ennen hän esitteli kotikorttelinsa Saavedrassa! Loistava tyyppi tämä meidän Raimo elikkäs Rampe!
no comments yet.