Kalakukkokaupungissa

Posted on Tuesday, March 13, 2007 at 17:58 by johanna.
Categories: Hevostelua, Miau, Yleistä ja yksityistä.

Tunnustan, että olen aina menossa. Aina purkamassa tai pakkaamassa ja kassit kainalossa menossa jonnekin Duracell-pupuna. Ja tätä on nyt jatkunut enemmän tai vähemmän kymmenen vuotta. Oikein järkytyin kun sen tajusin. Hassuinta on, että reissuelämään tottuu: jos ei vähään aikaan tarvitse lähteä, niin sormet alkaa syyhytä ja jalat hytkyä, että taas pitäis päästä tien päälle… Vaikka enemmänhän mä nykyään liitelen tuolla pilvissä… Kuinkahan kauan tätä jaksaa?

Kollega kysyi eräänä päivänä kun luettelin minuuttiaikatauluani, että miten pärjäisin jos meillä olisi lapsia. Vastaus: En mitenkään. Mä En Selviäisi. Eikä kukaan muukaan. Hyvä kun selviän näistä eläinlapsistani (ja Kaivannosta). Kaikkea ei voi (eikä tarvitse) saada, vaikka kovasti kunnioitankin niitä ihmisiä, jotka näin haluavat ajatella.

Kuopiossa siis. Ihana kevätilma oli tänään, vaikka en siitä hirveästi päässytkään nauttimaan. Hotelliin palattuani päätin mennä saunaan ja se tekikin hyvää. Olen nimittäin ollut vähän lonkkavaivainen sunnuntain jälkeen, jolloin tulin voltilla kerien alas Ässältä, kun se säikähti koiraa… Huomenna pitäisi kyetä taas ratsastamaan, toivottavasti onnistuu!