Kokouksesta toiseen

Posted on Saturday, April 21, 2007 at 23:36 by petri.
Categories: Euroviisut, Hevostelua, Yleistä ja yksityistä.

Koskas mä viimeks kirjoitinkaan… Aika vauhdikas viikko ja mm. sosiaalisesti raskas. No, viisuaikaan tulee varmasti kyllä blogattua, mutta ei välttämättä niin paljon tänne kuin uusille euroviisuklubin sivuille. Tiistaina oli ELVISin melko dramaattinen ylimääräinen kokous, johon menin myöhässä, joten en ehtinyt äänestää. Ääneni olisi voinut ratkaista, sillä Arto Tammiselta jääneen johtokuntapaikan äänestys meni tasan Georg Nummelinin ja Mikko Perkoilan välillä ja arpa valitsi Perkoilan.

Ennen Teoston kokousta oli mukavaa jutustella vanhempien kollegoiden kanssa: kuvassa Ossi Runne ja Aarno Raninen.

Ossi ja Arska

Teoston kokouksesta livistin heti äänestysten jälkeen Porthaniaan, jossa pidin esitelmän Israelin euroviisuhistoriasta Suomi-Israel -seuran kutsumana. Oli hienoa päästä luennoimaan yliopistolle ihan ylioppilaspohjalta ja palaute oli ylistävää!

Sitten takaisin vuosikokousillalliselle kuulemaan, kuinka äänestyksissä kävi: Nummelin ja Timo Forsström säilyttivät paikkansa. Illallisseuraksi sain Suomen säveltäjien jäseniä, joiden ansiosta meille järjestettiin myöhäisempi kattaus.

petri, rami ja seppo

Minä (vielä vesiselvänä), Raimo Henriksson ja Seppo Hovi

Keskiviikon kohdalla kalenterissa luki krapula, mutta onneksi ei ollutkaan niin paha, etten olisi selvinnyt heppaa ulkoiluttamaan. Ässällä oli vähän känkkäränkkä, kun menimme niin myöhään, että sen mielestä oli ruoka-aika. Torstaina ohjelmassa oli sitten koelauluja Helsinki Business Collegessa ja perjantaiksi jouduin yllättäin Ylen aikaiseen juontamaan. Aika rankan työpäivän jälkeen jatkettiin vielä musikaalipalaveria HBC:ssä.

Tänään sitten oli vuorossa OGAE Finlandin vuosikokous, jossa luovuin mielelläni hallituspaikasta, koska innokkaita uusia jäseniä oli riittävästi tarjolla. Hienoa on se, että uuteen hallitukseen saatiin naisenemmistö! Esikatselut isolta ruudulta ja kunnon äänentoistolla nostivat taas viisukuumetta pykälällä…

OGAE Finlandin vuosikokous

Suomen euroviisuklubin vuosikokous 2007

Tää raskas viikko näkyi sitten siinä, että unohdin pankkikortin Con Hombresiin ja huomasin sen vasta kun piti maksaa Maharajassa, jossa käytiin illallisella. No, ei muuta kuin hirmuisessa pohjoisviimassa takaisin. Pitäisiköhän nyt jo vähän hidastaa tahtia? No, mutta kun ei voi, töitä ja projekteja on ihan liikaa. Huhtikuu on kuukausista julmin.

no comments yet.

Leave a comment

Names and email addresses are required (email addresses aren't displayed), url's are optional.

Comments may contain the following xhtml tags:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>