Juhannuksesta
Categories: Hevostelua, Miau, Suomi - Finland, Yleistä ja yksityistä.
Juhannusaattona kävimme pikaisesti tallilla irtojuoksuttamassa Ässän, joka kylläkin halusi lähinnä keskittyä syömiseen kentän laidalta… Hiukan kannustettuamme (Petri oli kuin sirkustirehtööri juoksutusraipan kanssa…) poika innostui kuitenkin jopa laukkaamaan pari kierrosta! Upean näköistä…

Sitten suuntasimme kohti Kerimäkeä ajaen osittain uutta reittiä eli ensin Haminaan ja sieltä Lappeenrantaan. Illalla söimme isän hankkimia Hälvän perunoita (maailman parhaita perunoita, saa K-Market Sairaselta, pieni mainos
) ja kaloja, nam… Myös sauna Puruveden rannalla kuului ohjelmaan, vesi oli tosin vielä aika kylmää, vain +16 asteista…
Lauantai meni kummitädin 60 v. synttärijuhlissa ja sunnuntaina teimme perinteisen juhannusajelun tällä kertaa ihan Savonrannalle asti! Eipä oltu sielläkään käyty vuosiin! Illalla taas saunoimme mammalla ja kävimme uimassa jopa kahdesti!

Tänään kotimatkalla kävimme ratsastamassa Ässän, joka oli lomaillut viikonlopun ja hyvä, että housuissaan pysyi kun meidät näki! Menin kentällä ravityöskentelyä ja voi että poika meni hienosti! Petri kävi sitten vielä kävelemässä metsätiellä. Illan päätteeksi ajoimme vielä Friherrsiin hakemaan Niilon ja Vilhon kotiin eli nyt on vihdoin kuukauden jälkeen perhe taas koossa. Ainakin Vilho vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä oloonsa. Niilosta en vielä tiedä, hän kun on nyttemmin tottunut lähes päivittäiseen ulkoiluun…