Tunteita laidasta laitaan

Posted on Saturday, July 14, 2007 at 02:09 by petri.
Categories: Hevostelua, Yleistä ja yksityistä.

Johannan loma alkoi, kun mä vasta heräilin. Siis iltapäivällä. Saatiin vihdoin levyt postitettua Argentiinaan ja vähän vielä muuallekin raapustelin markkinointikirjeitä. Sitten suunnattiin tallille, jossa tämän päivän uutuutena kokeilin ravia ympyrällä ilman ohjia ja jalustimia, Johanna tosin juoksutti liinassa… Aivan mahtavaa: siis siellähän pysyy kyydissä.

Päivän järkytys oli lukea Ilta-Sanomista muusikkopariskunnan karmeasta tragediasta. Nimiä ei jutussa vielä ollut, mutta muuten niin tarkkoja henkilötietoja, että hetken miettimällä ja googlettamalla selvitin kenestä oli kyse. Enkä halunnut uskoa todeksi, vaikken tunne vaimonsa surmannutta miestä mitenkään hyvin eli joskus on tullut jokunen sana vaihdettua, mutta silti tuntuu todella pahalta.

Muuten ilta meni katsellessa pitkästä aikaa TV:tä, videolta huikea “Presidentin päivä” ja sitten katsoin vielä yksin Versacen murhasta kertovaa hiukan köykäistä ranskalaisdokkaria. Eli aika murhapainotteinen vaikkakin kaunis kesäpäivä.