Oudommaksi vaan menee: tänään Petri luki kirjan. Tätä ei ole tapahtunut vuosiin, mutta ilmeisesti Sarasvatin hiekkaa oli kutkuttanut mieltä niin pitkään, että se oli luettava. Kertokoon itse enemmän!
Vielä eilisestä: oli vaihteeksi todella kiva mennä helppotölttisellä hevosella kuten Feikir. Hän oli hyvin reipas ja eteenpäinpyrkivä, mutta kuitenkin kuuliainen ja herkkä. Hidastukset toimivat painoavuilla ja töltti pysyi yllä höyhenenkevyellä tuntumalla. Vähän toista kuin meidän jävla stark kullanmurusemme… Luin just tänään kirjaa, jossa Kyra Kyrklund sanoi, että ratsastamaan oppii parhaiten ratsastamalla mahdollisimman erilaisilla hevosilla. Se on kyllä totta!
Juu, naistenviikko on alkanut, mutta Esteri ja muut sateenjumalattaret ovat vuodattaneet ihan maltillisesti. Edelleen on nukuttu univelkoja pois, mutta myös Miau! -musikaalin nuotinnostyö on päässyt hyvään vauhtiin.
Tänään heräsin jo tuntia ennen Johannaa kesken unen, jossa putosin hevosen selästä. Eli siis vähän ilmeisesti jännitti ensimmäinen maastoratsastus…
Kuudeksi tähtäsimme siis Punkaharjulle Aurinkolaukkaan, jossa meitä odottivat Soile ja Helena ja ihanat issikat. Puolentoista tunnin maastoreissu oli vuoden tärkein elämys: tuli nimittäin ensimmäistä kertaa kokeiltua hallitusti kahta minulle uutta askellajia eli tölttiä ja laukkaa. Kun alkumatkasta vaihdoin vielä ratsua Odinista Huginiin sain niin varmaa ja tasaista tölttikyytiä, ettei paremmasta väliä. Siinä ei kesäinen rankkasadekaan haitannut, kun laukattiin poniinin kanssa pitkin Karjalan metsiä! Ehkä musta vielä ratsastaja tulee…
Mutta täytyy sanoa, että tällainen normaalikokoinen islanninhevonen on kyllä jokseenkin eri eläinlaji kuin meidän kaikkein rakkain Ässämme, joka on aika paljon isompi ja vahvempi… Niin kuin sanoin tuossa aiemmin: “Aika paljon täytyy töitä tehdä, että uskallan Ässällä laukata maastossa yhtä pitkiä pätkiä… Ehkä kolme viikkoa ;)!!!”
Johannakin oli oikein tyytyväinen tölttivarmaan hepoonsa.
Kesäsateessa vettyneet maastoratsukot:
Johanna ja Feikir sekä Petri ja Hugin
Sunnuntaina Arto ja Eila toivat Vilholle tuliaisahvenen, johon poika suhtautuikin asiaankuuluvalla vakavuudella: ensin ahven kannettiin yläkertaan, sitten sitä metsästettiin ja varmistettiin kuolleeksi (uusiin tapetteihin voimakkaasti heittämällä…) ja sitten mamman poistettua pään ja evät, se vihdoin syötiin! Voi sitä kissan onnea…
Iltapäivällä kävimme Retretissä, jonka tämänvuotinen näyttely lukuunottamatta Järnefeltiä ei oikein innostanut. Luolasto on vaikea paikka, mutta voisiko siellä joskus esitellä jotain kaunista taidetta (esim. ikoneja tai muuta kirkkotaidetta, lasia tms.) väkisin väännettyjen installaatioiden sijaan?!?
Eilen oli vielä hyvä ilma, joten suuntasimme iltapäivällä kohti Matkoa. Toissakesäinen mustikkapaikkamme ei pettänyt nytkään: mustikoita oli valtavasti! Keräsimme sangollisen pieneltä pläntiltä ihan tuossa tuokiossa. Ja huom. myös Petri keräsi mustikoita ahkerasti!
