Loma-update
Sunnuntaina Arto ja Eila toivat Vilholle tuliaisahvenen, johon poika suhtautuikin asiaankuuluvalla vakavuudella: ensin ahven kannettiin yläkertaan, sitten sitä metsästettiin ja varmistettiin kuolleeksi (uusiin tapetteihin voimakkaasti heittämällä…) ja sitten mamman poistettua pään ja evät, se vihdoin syötiin! Voi sitä kissan onnea…

Iltapäivällä kävimme Retretissä, jonka tämänvuotinen näyttely lukuunottamatta Järnefeltiä ei oikein innostanut. Luolasto on vaikea paikka, mutta voisiko siellä joskus esitellä jotain kaunista taidetta (esim. ikoneja tai muuta kirkkotaidetta, lasia tms.) väkisin väännettyjen installaatioiden sijaan?!?
Eilen oli vielä hyvä ilma, joten suuntasimme iltapäivällä kohti Matkoa. Toissakesäinen mustikkapaikkamme ei pettänyt nytkään: mustikoita oli valtavasti! Keräsimme sangollisen pieneltä pläntiltä ihan tuossa tuokiossa. Ja huom. myös Petri keräsi mustikoita ahkerasti!

no comments yet.