Mikä sairasloma?
Ei vaan millään kerkiä bloggaamaan, kun on hommia niin paljon. Että semmoinen sairasloma. Työntekoa haittasi pahasti KELAn tyypillisen typerä kirje, jolla he kyselivät mm. asioita, jotka olin jo selvittänyt. Huomenna on vika kontrolliröntgen ja käsi parantuu pätkittäin, mutta kiva olisi tietää, koska sillä voi soittaa pianoa. Ja ennen kaikkea koska uskaltaa taas ratsastaa!
Johanna on ollut lauantaista asti Genevessä ja Niilon ruokinta on ollut kokonaan mun varassani. Se tarkoittaa sitä, että yli 4 tunnin yhtenäinen uni on täysi mahdottomuus…
Tärkeimmät tekemiset ja tapaukset sitten viime blogimerkintäni:

- Jukka Itkosen henkilökuva ja artikkeli musiikin online-jakelusta seuraavaan SELVISiin
- Pomusin sivut avautuivat uudistettuina
- venäjän tunnit alkoivat ja motivaatio on kova, nytkin kuuntelen Russkoje Radiota!
- treffit Folken kanssa
- Miau! -musikaalista piti tehdä erilliset bassonuotit ja kuulin, että basisti on… Enpäs vielä kerrokaan!!!
- ja sitten on vielä yksi vähän isompi juttu, josta ei myöskään voi kertoa vielä
- isin kanssa opiskeltiin vähän FinalCut -taitoja viikonloppuna ja eka tangomusavideo alkaa olla kohta valmis
Koska ulkoilu on jäänyt vähemmälle, niin olo ei ole ihan niin energinen kuin yleensä alkusyksystä, mutta ei tässä näemmä vielä mihinkään lamauttavaan murheen alhoon olla syöksymässä. Sitäpaitsi verrattuna normaaliin aktiiviseen elämään, niin painokin on vähän tippunut, kun ei ole tullut syötyä eikä juopoteltua yli tarpeen… Niin, no kyllähän me töölöläismummot sitä brandya joka päivä otetaan, vaikka olisi mikä.