Jet-set elämää ja koettelemuksia
Categories: Euroviisut, Yleistä ja yksityistä.
Johanna jo painosti kirjoittamaan… No, kevyesti googlettamalla jo saattaa löytääkin, mihin energiaani on valitettavasti kulunut viime aikoina ihan kohtuuttomasti. Niin, siis totta kai Facebookin parissa (nyt 85 naamaystävää), mutta myös järjettömässä valtataistelussa Suomen Euroviisuklubista.
Tässä humpan juoni parilla lauseella: joulukuussa 2004 päätettiin ryhtyä rekisteröimään 20-vuotiasta rekisteröityä yhdistystä. Jouduin valtataistelun pyörteisiin, kun minua pyydettiin syrjäyttämään puheenjohtaja Martti Immonen. Erinäisistä seikoista suivaantuneina rekisteröimme Suomen Euroviisuklubi OGAE Finland ry:n neljän hengen voimin. Se on edelleen ainoa virhe, joka on tunnustettavissa ja jo moneen kertaan anteeksipyydetty.
Dissidentit perustivat välittömästi oman yhdistyksensä Viisufanit ry:n, mutta sekään ei ihan kaikille kelvannut ja väliin jäi vielä joitakin, jotka tyytyivät mellastamaan keskustelupalstoilla. Rauhaa on yritetty hieroa, mutta se tuntuu edelleen vaikeammalta kuin Lähi-Idän kriisi ja monet yksityiskohdat eivät todellakaan kestä päivänvaloa, mutta kenties ja valitettavasti sekin päivä on tulossa.
Kaiken huipuksi tänä vuonna kriisi eskaloitui kansainväliseksi: huhumylly jauhoi ympäri Euroopaa ja väitti Immosen ja Suomen klubin pimittäneen Helsingin euroviisujen pääsylippuja muun maalaisilta. Seurauksena Suomen klubi “erotettiin” kansainvälisestä OGAEsta ja Immonen kansainvälisen koordinaattorin asemasta.
No, viime lauantaina pidettiin sitten yhdistyksen ylimääräistä kokousta uuden puheenjohtajan ja hallituksen valitsemiseksi ja tilanteen ratkaisemiseksi. Olin kokouksessa ääntenlaskijana ja pöytäkirjantarkastajana, lisäksi olen yhdistyksen tilintarkastaja. Valitettavasti näyttää siltä, että tämä ikävä farssi jatkuu vielä pitkään. Olen ollut tekemisissä monenlaisessa typeryydessä, mutta tämä kyllä ylittää kaiken, enkä olisi todella kaivannut mukavan harrastuksen muuttumista katkeraksi valtataisteluksi. Euroviisufanien seura ei kyllä enää kiinnosta pätkääkään ja syitä on kyllä muitakin.
Ai niin, tämän viikon merkkihetkiähän mun piti listata… Tiistaina fysioterapian ja venäjän tunnin kautta suuntasin tapaamaan Reijo Orasta Kämpin baariin. Oli mukavaa parantaa taas maailmaa ja illallisseuraksi saatiin Mikko Laakkonen ja pyöri siellä muitakin Rivieran suomalaisia. Johanna Oraksesta tehtiin jotain gonzojuttua vissiin ensi viikon NYT-liitteeseen ja loppuillasta meno oli railakasta…
Keskiviikkona ei mennyt oikein putkeen: tarkoitukseni oli mennä ELVISin lauluntekijäklubille kuuntelemaan Jukka Itkosta, mutta ratikkapysäkillä menin soittamaan Folke Westille, joka oli yrittänyt aiemmin päivällä soittaa. No, siinä sitten paikalle tuli vanha arabian lehtorini Faruk, jonka kanssa uppouduin keskustelemaan niin, että unohdin maksaa matkani. Ja eikös seuraavalta pysäkiltä kyytiin tullut smurffiarmeija. Kyllä hävetti, mutta toisaalta olen mä kerran onnistunut puhumalla välttämään tarkastusmaksun eli sinänsä ihan hyvä hinta-laatusuhde.
Ravintola Osteriassa vastassa olikin sitten Folken hääkakku! Kyllä vain, Folke ja Lene Marbel vihittiin ja pitihän sen kunniaksi vähän tarjottua rommia nautiskella! Seuraus siitä oli, että missasin Itkosen vedon, kun vastoin kaikkia odotuksiani hän olikin esiintynyt ensimmäisenä.
Pannaas piristykseksi yksi arkistokuva tähän väliin:
Petri ja Folke Veronan Areenalla elokuussa 2002
Tänään onni sitten kääntyi. Kun lähetin lehdistötiedotteen Lauluni aiheet -musavideon kera, niin heti alkoi keikkaa pukata! Yksi kesäfestivaali nimittäin teki alustavan varauksen. Toivottavasti saisin trioni ensi kesänäkin Suomeen! Argentiinan rintamallakin ehkä jotain edistystä on pian odotettavissa, kun vaalit ovat takana. Kuulemma Boniksen uusi kulttuuritoimen johtaja on jo alustavasti nimetty.
Euroviisurintamaltakin voin vihjata jotain myönteistä sen verran, että toivon kovasti ensi keväänä pääseväni matkailemaan Baltiassa… Oiskohan tässä tärkeimmät kuulumiset?
