Joulutarina
Categories: Hevostelua, Yleistä ja yksityistä.
Viime päivien ohjelmassa on ollut lähinnä kevyttä kyläilyä. Perjantaina suuntasimme Kerimäelle ja kävimme mamman luona syömässä. He lähtivätkin sitten lauantaina joulunviettoon kohti pohjoista. Tapasimme myös ihana pikkusiskoni, jolta saimme joululahjaksi omaleipomia pipareita… Lauantaina kyläilimme kummilasteni luona ja sunnuntaina kävimme moikkaamassa serkkuani Inkaa ja hänen suomenhevostammaansa Railia. Hän olikin oikein viehättävä tapaus! Ja Inkan koko eläinlauma (koiria, kissoja, kaneja ja kanoja) on kyllä vaikuttava näky… Sunnuntai-illan päätti vielä kyläreissu mummolaan!

Inka ja Risto syöttävät Railia.
Jouluaattona söimme perinteisesti sukuaterian Saimi-tädin luona.

Kalalautanen Kerimäellä.
Illalla kävimme isän kanssa viemässä kynttilät haudoille. Päikkärien ja iltapalan jälkeen katsottiin vielä Paavin jouluyön messua ja kaivattiin jouluista Roomaa… Joulupäivänä ajoimme takaisin Helsinkiin melko vilkkaassa liikenteessä joululauluja kuunnellen! Kävimme pikaisesti kotona ja sitten jo säntäsimmekin Vantaalle syömään ja irlantilaispukkia tapaamaan.

Skype-yhteys Kerimäeltä Vantaalle aatonaattona.
Tänä aamuna kävin tallilla moikkaamassa Ässää, joka voi hyvin ja oli päässyt Hannan kanssa lenkkeilemään pyhien aikana. Iltapäivällä oli sitten vuorossa Kaivantojen perinteinen jouluateria tuossa lähellä Etu-Töölössä. Äsken katsoimme vielä nauhalta tänään aiemmin tv:stä tulleen Akselin ja Elinan, joka oli todella hyvä. Nyt voisin todeta, että kyläilykiintiö on täynnä vähäksi aikaa, samoin ylensyönnin voisi lopettaa! Melkein myös ehdottaisin, että joulu voisi olla vain joka toinen vuosi… ![]()
no comments yet.