Nuutinpäivä
Categories: Uncategorized.
Flunssa alkaa olla selätetty (kop kop edelleen…) ja toimintakyky palautuu pikkuhiljaa! Eilen heräsimme kahdeksan pintaan ja olimme jo aamupäivällä tallilla (tätä ennen ehdin jopa imuroida!). Magnúsin kurssi valitettavasti peruuntui, mutta ratsastimme molemmat Ässällä. Sitten vielä siivosimme poikien tarhaa, josta Petri totesi, ettei ole ihan hänen hommaansa! Häneltä kun puuttuu kokonaan tämä tallityttövaihe, jolloin tehdään kaikkea mahdollista hevosiin liittyvää tallihommaa. Perjantain HU:ssa oli Anna Perhon hauska juttu hitauden ystävistä, jossa mm. ihmeteltiin mihin kävelykonetta tarvitaan, kun pikkutytöt ovat olemassa! Niinpä…
Tallilta menimme Friherrsiin saunaan & syömään ja illalla kotona katsoimme vielä kovalevyltä George Clooneyn ja Mark Wahlbergin tähdittämän leffan Kolme Kuningasta. En yleensä hirveästi tykkää sotaleffoista, mutta täytyy sanoa, että varsinkin jenkkileffaksi tämä oli kyllä todella hyvä!
Tänään jatkoin kotihommia eli pyykinpesua ja silitystä. Iltapäivällä kävin tallilla ratsimassa Ässän, joka oli taas aivan ihana: Reipas, Rento ja Rauhallinen! Sain myös sovittua Ässän liikutuksen ensi viikolle, koska olen itse reissussa ma-pe: ensin alkuviikosta Lontoo ja sitten vielä käväisy Brysselissä…