Any publicity is good

Kylläpä tuli mediamylläkkä toissapäivänä: Hesarissa, Seiskassa ja Journalistilehdessä samana päivänä, mutta ihan eri asioiden takia.

Suomen asiallisin viihdemedia Seiska uutisoi aivoinfarktin pyynnöstäni ja suureksi ilokseni pääsin ihan kanteen. Ei tarvinnut kuolla tai valekuolla, että pääsisi otsikoihin! Tietty olisi kiva, että joskus vielä saisi yhtä hyvää julkisuutta myös työasioissa… Sillä rintamalla on tullut kärsittyä uskomattomia epäoikeudenmukaisuuksia.

Seiskan juttu piristi minua niin paljon, että vihdoin jaksan blogata tänne. Jotta ei tarvitsisi selitellä kaikille erikseen, kirjasin äsken suomeksi ja englanniksi vähän yksityiskohtaisemmin, mitä on tapahtunut. Seiskan formaattiin kun ei niin yksityiskohtainen meriselitys ihan mahdu…

Toipumistani edistäisi kovasti, jos ystävät vielä pitäisivät klikkaamalla huolta, että pärjäisin tuossa otsikkoäänestyksessä. Jo nyt aivoni on arvioitu tuplasti kiinnostavimmiksi kuin Satu Ruotsalaisen kohtu, mutta itsetuntoa hivelisi nousta taistelemaan Matti Vanhasen ja Mika Häkkisen kikkeleiden kanssa…

Journalistilehti puolestaan julkaisi kirjoitukseni, jossa arvostelin Julkisen sanan neuvostoa tästä josta jo bloggasinkin ja lisäksi Iltalehden Mikko Vienosta uskomattomasta pääkirjoituksesta. Hieman monipolvinen, mutta silti melkoisen koherentti kirjoitus ottaen huomioon, että se on kirjoitettu veritulppa päässä!

Hesarissa vielä kulttuurisivu yllätti. Ison jutun lopussa pian levynsä julkaiseva Milana muisteli elämämme huippuhetkeä kesällä 2004, kun kilpailuesityksemme Romaniassa joutui salajuonen kohteeksi.

Radu Ille halusi myös lisää näkyvyyttä!

Juu, pää olisi täynnä ajatuksia, monen viikon työt rästissä, mutta täytyy nyt tältä päivältä lopettaa, ettei katkeile lisää suonia päästä…

My personal epicrisis

Dear friends,

thanks for all the messages and compassion. This is my latest medical history in brief:

1. August 8th 2007 I broke my right humerus and some other parts because of a killer jogger, my stupidity and bad luck. My dear horse escaped and I fell on my shoulder because I didn’t let from the lead rope fast enough.
2. I’ve been in physiotherapy ever since and quite lazy to train my shoulder, so last time the orthoped threatened me by manipulation under narcosis if I don’t start fixing my shoulder
3. Before Christmas I twisted my left ankle and I was not able to swim for a couple of weeks
4. February 3rd 2008 I went swimming and finally felt my ankle is about normal. The pool was so peaceful that I had the energy to swim one kilometer and half of it on my back trying to move my shoulders to the limits. I also was little bit diving, which I have never done before. I thought it’s healthy for the neck…
5. I got really exhausted and when I got back home I developed quite strong headache.
6. Next day I thought I have some sinusitis and water in the ear because I still had the headache. In the evening my right arm paralyzed for 30 seconds, but I thought it was because of hard training of the shoulder. I got afraid but soon forgot about it completely. In the evening the headache also got worse and I couldn’t work on the computer or read.
7. Tuesday I felt pretty much the same and I was mainly sleeping and watching TV with the other eye because I couldn’t really focus. I thought this must be migrene (which I have never had). I slept with Panacod.
8. Wednesday I felt really better and even went to buy 12 kg of cat litter and carried it home along with 4 liters of alcohol… In the afternoon I went to physiotherapy.
9. On Thursday morning I was tired of headache and had noticed that my left pupilla was just a tiny spot and I still couldn’t focus. I went to a private doctor who couldn’t figure out what’s the problem. He sent me to the Eye Clinic of the University Hospital. I went there and came back home to wait for the audience. I had some sausage, red win, cigarette and a good siesta.
10. In the late evening eye doctors diagnosed a Horner’s Syndrome and forwarded me to the E.R.
11. Meanwhile I was in first test and waiting the see a neurologist, Johanna had already googled what might be my problem: carotid artery dissection. Soon I heard that that really is the “main suspect”.
12. Finally around midnight (ie. appr. 4 days after the stroke!) the test results were analyzed and the doctor told me that I have a stroke (in Finnish we call it more dramatically brain infarct) caused by the carotid dissection. The anticoagulant medication was started and I was ordered to stay in bed.
13. Friday morning I was moved from the E.R. to the neurology ward where I spent a fantastic week. I really want to thank all the staff and my room mates
14. I was released home on Valentine’s Day which was also our 16th anniversary.
15. Now I’m on sick leave for at least 2 months. I still have some pains and as a bonus some flu, but my eyes seem to be back to normal.
16. The official epicrisis says that I had maybe a smaller dissection also on the other side and that the dissections were caused most probably by swimming. I also suspect that blowing air too roughly through nose in the water could have been factor.
17. My blood pressure and LDL cholesterol were about ideal and I shouldn’t have any other risk factors. My alcohol and cigarette consumptions have been moderate, but of course I will now quit smoking.
18. Psychologically this accident is of course a big change and an strong reminder to focus more on important things and people. I will not become a easier person, quite on the contrary. I believe many people would have liked me dead and that percentage of that kind of people will soon multiply when I start doing the things I feel necessary.

Thank you for your interest. I just want to remind that a similar accident can happen to anybody, in a car accident or moving the head too fast. I even found that a 10-year old boy in Italy got a worse stroke after swimming. And that a sudden headache can be something else than a flu.

I’m now relatively fine, last weekend I even visited our dear horse S-G and my parents, but this week the flu has kept me still in bed and sofa.

Hyvät ystävät,

kiitos kaikista viesteistä ja toivotuksista. Tässä lyhyesti viime aikojen sairaskertomukseni:

1. Elokuun kahdeksantena 2007 mursin oikean olkaluuni ja vähän muitakin paikkoja tappajalenkkeilijän, typeryyteni ja huonon tuurin takia. Rakas heponi ryntäsi vähän pakoon ja kaaduin olkapäälleni, koska en päästänyt riimusta tarpeeksi nopeasti irti.
2. Siitä asti olen käynyt fysioterapiassa ja kuntouttanut olkapäätäni sikäli laiskasti, että viimeksi ortopedi uhkasi minua narkoosimanipulaatiolla ellen treenaa olkaani kuntoon.
3. Ennen joulua nyrjäytin nilkkani enkä voinut uida muutamaan viikkoon.
4. Helmikuun kolmantena 2008 menin uimaan ja vihdoin nilkka tuntui taas normaalilta. Altaalla oli niin rauhallista, että jaksoin uida kilometrin, josta puolet selälläni yrittäen tehdä mahdollisimman suurta liikerataa olkapäillä. Ensimmäistä kertaa eläissäni yritin myös vähän sukellella rintauinnin lomassa, kun ajattelin sen rentouttavan niskaa…
5. Vedin itseni aika piippuun ja kotona alkoi aika kova päänsärky.
6. Seuraavana päivänä luulin, että mulla on joku poskiontelotulehdus ja vettä korvassa, koska vieläkin särki päätä. Illalla oikea käsivarsi halvaantui puoleksi minuutiksi, mutta luulin sen johtuvan olkapään kovasta treenistä, joka oli aukonut paikkoja. Säikähdin kyllä, mutta unohdin pian koko jutun. Päänsärky paheni illalla, enkä jaksanut lukea tai katsella tietokoneen näyttöä.
7. Tiistaina tuntui vielä aika samalta. Enimmäkseen nukuin ja katsoin TV:tä toisella silmällä, koska en pystynyt oikein skarppaamaan lähelle. Luulin, että tämä on varmaan migreeniä (jota minulla ei ole koskaan ollut). Nukuin Panacodin avulla.
8. Keskiviikkona oli jo parempi olo ja menin jopa ostamaan 12 kg kissanhiekkaa ja raahasin myös 4 litraa Alkosta… Iltapäivällä kävin fysioterapiassa.
9. Torstaiaamuna olin kyllästynyt päänsärkyyn ja olin huomannut, että vasen pupillini oli aivan pieni piste enkä vieläkään pystynyt skarppaamaan. Menin yleislääkärille, joka ei keksinyt missä olisi vika ja lähetti minut Silmäklinikalle. Ilmoittauduin sinne ja palasin kotiin odottelemaan vastaanotolle pääsyä. Söin vähän makkaraa, punkkua, polttelin tupakan ja otin päiväunet.
10. Myöhään illalla silmälääkärit diagnosoivat Hornerin oireyhtymän ja lähettivät neurologian päivystykseen.
11. Ensimmäisissä testeissä ollessani ja lääkäriä odotellessa Johanna ehti jo googlettaa ja keksiä mikä voisi olla vialla: kaulavaltimon dissekaatio. Pian kuulinkin, että se on “pääepäilty”.
12. Vihdoin puolen yön aikoihin (eli tod.näk. yli 4 vuorokautta infarktin jälkeen!) kokeet ja kuvat oli tutkittu ja lääkäri kertoi että minulla on kaulavaltimon dissekaation aiheuttama aivoinfarkti. Hyytymisenestolääkitys aloitettiin ja minut määrättiin vuodepotilaaksi.
13. Perjantaiaamuna minut siirrettiin päivystyksestä neurologian osastolle 91, jossa vietin upean viikon. Tahdon todella kiittää koko henkilökuntaa ja potilastovereitani.
14. Minut päästettiin vapaalle jalalle Ystävänpäivänä, joka oli myös meidän 16. hääpäivämme.
15. Nyt olen sairaslomalla ainakin 2 kuukautta. Kipuja on vieläkin ja bonuksena joku virusflunssa, mutta silmät alkavat tuntua melko normaaleilta.
16. Virallisen epikriisin mukaan mulla oli ehkä pienempi dissekaatio myös toisella puolella ja että dissekaatiot aiheutti todennäköisimmin uiminen. Epäilen itse, että asiaan vaikutti myös liian reipas ilman puhaltaminen veteen nenän kautta.
17. Verenpaineeni ja LDL-kolesteroli olivat melko ihanteelliset eikä muitakaan riskitekijöitä pitäisi olla. Alkoholin ja tupakan kulutus on ollut kohtuullista, mutta totta kai tupakointi on nyt ohi.
18. Psykologisesti tämä tapaturma on toki suuri muutos ja vahva muistutus siitä, että pitää keskittyä enemmän tärkeisiin asioihin ja ihmisiin. Minusta ei tule helpompaa ihmistä, päinvastoin. Uskon, että monet ihmiset olisivat iloisia jos olisin kuollut ja että sellaisten ihmisten osuus moninkertaistuu pian, kun alan tehdä asioita joita pidän välttämättöminä.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Haluan vielä muistuttaa, että samanlainen onnettomuus voi tapahtua kenelle tahansa, esim. auto-onnettomuudessa tai liian nopeasti päätä liikuttamalla. Löysinpä tapauksen, jossa 10-vuotias poika Italiassa sai uimalla pahemmankin infarktin. Ja, että yllättävä päänsärky voi olla muutakin kuin flunssaa.

Ponityttö

Sillä aikaa kun Petri oli päikkäreillä lähihoitajiensa Vaapun ja Nipsun kanssa, mä vietin laatuaikaa tallilla. Tänään olikin ihana, melkein keväinen ilma! Mä harrastin taas suosikkipuuhaani eli tarhansiivousta Ässän vielä rouskiessa päiväheiniään. Koska kenttä oli pitkästä aikaa optimaalisessa kunnossa, mentiin Ässän kanssa vähän reippaammin ja harjoiteltiin mm. laukannostoja ympyrältä. Oli kivaa molemmilla!

Nyt illalla tuli TV1:stä hauska dokumentti Ponitytöt. Ihan tuli nuoruus mieleen… Paitsi että mun ponityttöaikana ei ollut virtuaalitalleja, vaan tallit tehtiin Legoista. Ja keppihevosilla en muista leikityn, mutta sen sijaan pyörä toimi usein sijaishevosena ja talvella tehtiin lumihevosia! Oi niitä aikoja…

Recovering

Petri pääsi tänään kotiin sairaalasta. Nyt edessä on puolen vuoden Marevan-hoito ja siihen liittyen viikottaiset verikontrollit. Kaulasuonten CT tehdään puolen vuoden päästä. Kuten lääkäri sanoi, Petrillä kävi hyvä tsägä… Luojan kiitos!

Tänään on 16 v. hääpäivämme. Vaikka näihin vuosiin on mahtunut paljon ja kaikenlaista, niin aivoinfarkti ei kyllä tullut missään vaiheessa edes mieleen. Olen niin kiitollinen, että saamme jatkaa yhteistä matkaamme! Paljon on vielä näkemättä ja kokematta…

Kissapojat olivat onnellisia isin kotiinpaluusta. Niilo nukkui päikkärit Petrin kanssa ja Vilho on viettänyt laatuaikaa Petrin mahan päällä… Ässällä puolestaan kävi tänään ratsastamassa viime talvinen varaliikuttaja, joten hänellä on varmaan ollut jännä päivä!

Kaikille ystäville vielä yhdessä ja erikseen Hyvää Ystävänpäivää ja kiitos kaikista viestistä & puheluista viimeisen viikon aikana. Olette rakkaita…

Perspektiiviä

Petrillä diagnosoitiin viime yönä aivoinfarkti. En purkaudu näin julkisesti asiasta sen enempää muuten kuin kertomalla, että tilanne on nyt niin hyvä kuin se olosuhteet huomioon ottaen voi olla. Sukulaisille, ystäville ja kollegoille kaunis kiitos myötäelämisestä ja tuestanne!

Ja kaikille lukijoille pyyntö: Käykää Aivohalvaus- ja dysfasialiiton kotisivuilla tutustumassa aivoverenkiertohäiriön oireisiin. Aivoverenkiertohäiriöihin sairastuu joka vuosi 14 000 ihmistä. Oireiden nopealla tunnistamisella ja hoitoon hakeutumisella parannetaan hoitomahdollisuuksia merkittävästi. Kiitos!

Lopuksi Arja Tiaista, tämä tuli jostain syystä mieleen nyt illalla…

Kuvittelin aina että juuri sinä olet

kuolematon, ja niin kai sinäkin ajattelet

mutta yhtäaikaa se tapahtuu, aika, vuodet.

Me kuljemme rinnakkain, etäällä,

rinnakkain.

Laskiaissunnuntai

Tein tänään elämäni ensimmäisen pannukakun, jota söimme jälkkäriksi Pirkka-hernekeiton päälle mamman mansikkahillon kera! Hyvää oli. Mäkeä en laskenut, vaan ulkoiluksi sai kelvata tarhojen putsaaminen. Tuuli oli taas niin kova ja kenttä peilijäätä, jottei ratsiminen oikein innostanut…Petri puolestaan kävi uimassa kilometrin!

Sää on taas vaihdellut alkuviikon pikkupakkasesta kunnon vesisateeseen ja myrskytuuleen… Ei tästä taida enää talvea tulla. Ainakin Ässän mielestä kevät on jo alkanut, koskapa hän on alkanut pudottaa elokuusta asti hartaudella kasvattamaansa talvikarvaa pois. Sitä sitten riittääkin kesäkuulle asti!

Ässä on ollut ihanan reipas koko viikon, vauhtia on piisannut pyytämättä. Tiistaina jopa niin, että ihan piti laukalla lähteä pariin otteeseen laiduntieltä kotiinpäin… Magnús oli pitämässä kurssia nyt viikonloppuna. Ässä oli “maahantuojansa” kanssa vuorossa perjantaina ja sai hyvää palautetta. Oli kiva katsella kun joku osaavampi menee omalla hepalla ja saa siitä paljon irti. Jatkamme harjoittelua entisellä pohjalla ja muutamin uusin kujein…

Orimattilaankin ehdin ja menin tunnin Anun Golalla. Taas tuli oivalluksia! Harjoiteltiin mm. laadukkaita pysähdyksiä ja hengittämistä! Juu -sekin on aika oleellista ja tuppaa mulla unohtumaan aika usein. Ja sitten mun on osoitettava vakavaa huomiota jalkoihini. En kertakaikkiaan enää saa takertua niillä kiinni. -kele, jos en ala oppia…

Käväisin tiistaina Oulussa. Lentokentällä hyppäsin taksiin ja pyysin reippaasti “KYS:iin kirurgian ovelle”. Kuski kääntyi taaksepäin ja kysyi: ” Tarkoitat varman OYS:iin? Muuten tulee vähän pitkä matka…” Niinpä. Viiden herätysten jälkeen en tosiaan ole parhaimmillani. Saa nähdä mihin huomenna päädyn klo. 04.00 herätyksen jälkeen…

Voihan neekeri!

Tuoreen JSN-päätöksen mukaan suoraan TV- tai radiolähetykseen ei saa päästää ihmistä jolta voi lipsahtaa vaikkapa sana “neekeri”.

“Sanan- ja mielipiteenvapaus ovat arvoja sinänsä, mutta niihin liittyy myös vastuu. Mielipiteitä ilmaistaessa voi käyttää tavallista huomattavastikin kärjekkäämpää kieltä, mutta Julkisen sanan neuvoston mielestä Aamu-tv:n keskustelijan puheenvuorot toivat etnisen alkuperän esiin halventavasti. Suora lähetys, keskustelijan työoikeudellinen asema tai jälkeenpäin esitetyt pahoittelut ja anteeksipyynnöt eivät poista kanavan vastuuta ohjelman sisällöstä. “

On hyvä, että medialla on itsesääntelyelin, mutta jos oikeasti tuon päätöksen mukaan aletaan tiedotusvälineissä elää, niin todellista sananvapautta ei suomalaisessa radiossa ja televisiossa enää ole. Suoria lähetyksiä ilman sovittuja vuorosanoja ei voi enää tehdä. Aika vähiin on kyllä improvisoitu tai spontaani puhe muutenkin käynyt…

Mainittakoon, että minun silmääni sekä Ritva Santavuori että Barack Obaman mummo ovat hmm… persoonallisen näköisiä vanhoja naisia. Ensimmäinen aika kalpeanaamainen tsuhna-ryssä-olmi, jolla onneksi hiusväri piristää kokonaisvaikutelmaa ja jälkimmäinen on neekeri. Rumaksi haukkuminen on tuhmaa, Ritva, mutta neekeri-sanan käyttöoikeudesta tulen minäkin taistelemaan elämäni loppuun asti!

Petri laulamassa bossa novaa Nizzassa brasilialaisen afro-eteläamerikkalaisen kanssa

Sitäpaitsi siellä poliittisesti korrektissa USAssa haukkuvat kaikkia kalpeanaamoja nykyään “kaukaasialaisiksi”. Ihan yhtä loukkaavaa on minusta sekin. Ei mitään semioottisia asioita (sanoja, värejä, symboleja jne.) saisi enemmistöpäätöksellä kieltää. Kieltäminen on tyhmää.