Kulttuurielämyksiä

Täysikuu ja aurinko ovat antaneet kovasti lisäenergiaa, mutta käsi vielä vähän jarruttaa menoa…

Maanantaina käväisin Lahdessa kahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatteriopiskelijan “päättöresitaalissa”: molempien esityksissä oli kymmenisen biisiä, monologeja ja lyriikkaa. Jane Kääriäinen ja Kati Solehmainen - pankaa nimet mieleen. Oikein lahjakkaita molemmat. Jane esitti Leyla & Daniel -musikaalin duetot Tuukka Raitalan avustamana ja ilmeisen hyvin, koska kylmät väreet tulivat monta kertaa. Paras yllätys oli kuitenkin pieni tanssiduetto, jonka säestyksenä oli yksi mun instrumentaalipätkä, jota en tiennyt odottaa enkä meinannut ensin edes tunnistaa, koska alkuperäinen on tehty jousikvartetille ja huilulle!

Oli kiva piipahtaa Lahdessa ensimmäistä kertaa oikoradan aikana. Matka tuntui tosi lyhyeltä ja ehdin nauttia vielä herkullisen alkupalankin suosikkipaikassani Ravintola Taivaanrannassa. Nyt kun Lahdesta on tullut Helsingin lähiö, niin pitäisi käydä useammin syömässä siellä!

Tiistain tärkeimmäksi saavutukseksi jäi kai se, että kerrankin panostin hiukan venäjän läksyihin. Enää 3 oppituntia jäljellä… Pakko yrittää jatkaa ensi lukuvuonnakin, nyt on niin hyvä slavofiilinen vaihde päällä ja pikkuhiljaa alkaa tuntua, että se kieli todella alkaa aueta.

Tänään pääsin sitten virallisen “varavaimoni”(= mainittu suullisessa avioehdossa) siivellä Aleksanterin teatterin eturivin keskelle kunniavieraspaikoille seuraamaan harvinaista pianotrion konserttia. Niin, yleensä pianotrio tarkoittaa jotain muuta, mutta tällä kertaa lavalla oli todella kolme flyygeliä ja asialla 3 italialaista huippupianistia: Bruno Canino, Antonio Ballista ja Marco Sollini. Todella harvinaista herkkua ja ohjelmisto Bachista Dallapiccolaan. Encorena kuultiin vielä 6-kätinen teos!

Tässä vihdoin lupaamani kritiikki Sirkku Peltolan, Heikki Salon ja Iiro Rantalan Patukkaoopperasta, jonka näin TTT:ssä toissa lauantaina:

Arvoisa tekijätrio,

kävin katsomassa esityksenne 12.4. Päätin samantien kirjoittaa tämän palautteen, mutta on pitänyt antaa vähän ajatusten tasaantua…

Upea ensemble ja virtuoosimaisia yksilösuorituksia! Musiikki ja äänentoisto toimi ihan loistavasti (istuin aika takana) lukuunottamatta joitain köörikohtia, joissa ei sanoista saanut selvää (= tää menee ihan säveltäjän piikkiin…).

En voi olla pikkuisen vertaamatta tätä musikaaliimme Leyla & Daniel, yhtymäkohtia on sikäli paljon.

Meidän kantaesityksemme lyheni ohjaajan käsissä 2 tuntiin (netto): vauhdikashan siitä tuli, tuskin kukaan ehti nukahtaa, mutta farssimaisuus korostui liikaa. Patukalle puolestaan tiivistäminen olisi ollut paikka paikoin eduksi: välillä joitain kohtauksia ja biisejä venytettiin vähän liikaa. Musiikkidramaturgian kannalta varsinkin lopussa oli minun makuuni liian pitkiä pätkiä ilman musiikkia.

Yllätyin, että Patukkaooppera ei ollut niin kantaaottava kuin olin luullut. Oletetun teatteriyleisön oletetulle sietokyvylle eli markkinavoimille annettiin liikaa periksi niin Patukassa kuin meilläkin. Teemammehan ovat mitä ajankohtaisimpia. Vaikka välillä luotankin suomalaisten ihmisten älykkyyteen, kenties liikaa, olen sitä mieltä, että keskiviivan kulkeminen ja konfliktin välttäminen on Suomessa mennyt liiallisuuksiin = ruåtsalaisuuksiin. Ihmisillä on nälkä kuulla, että joku on ylipäätään jotain mieltä ja fiktio olisi turvallinen tapa esittää äärimmäisiäkin mielipiteitä. Poliittinen korrektius helvettiin! Teatterin pitää uskaltaa enemmän myös suurilla näyttämöillä.

Joka tapauksessa eläköön uusi suomalainen musiikkiteatteri! Sen puolesta pitää taistella, ettei veronmaksajien rahoja ulosmitata kaikenmaailman Sir Mackintosheille ja Lloyd Webbereille.

Terveisin vapaustaistelija Petri Kaivanto