Rullaati rullaati
Categories: Uncategorized.
Viikko on taas vierähtänyt vauhdikkaasti…
Lauantaina oli siis maahanmuuttajien Ourvision-skaban finaali Finlandia-talolla, johon pääsin Martti Immosen kanssa. Toista kertaa järjestettyä kilpailua vaivasivat samat ongelmat kuin edelliselläkin kerralla. Kilpailu taiteessahan on aina epäreilua, mutta erityisen epäreilua oli että tässä kilpailussa toiset esittivät omia originaalibiisejään livenä ja toiset maailmanhittejä karaokena eikä sääntöjen määräämiä kestorajoituksia noudatettu. Kilpailuesitykset eivät olleet mitenkään yhteismitallisia. Toiset olivat kykyihinsä nähden vähän liiankin rohkeita ja toisten kohdalla taas tuntui, että kykyjä olisi muuhunkin kuin kuluneiden biisien tulkintaan.
Uutuutena tänä vuonna oli eurooppalaisen oma kategoria, mikä sinänsä oli hyvä ajatus, mutta lopputulos olikin melkoinen tyrmäys. Totta kai voittaja Yolanta Savva on melkoinen nuori lahjakkuus, mutta muuten tuntui epäoikeudenmukaiselta, etteivät aasialaiset, afrikkalaiset ja arabisarjan kilpailijat päässeet lainkaan palkinnoille: 1. Moldova 2. Viro ja 3. Kuuba. Lopputulos tuntui rasismilta ja latisti ainakin minun tunnelmani. En ollut mielipiteineni yksin, kun minusta esim. somalipoikien hip-hop tai indonesialaisten esitykset olisivat ansainneet tunnustusta. Toista oli viime vuonna kun kärkikolmikon kotimaat olivat 1. Libanon 2. Kongo 3. Malesia. No, joka tapauksessa kiva ilta, mutta tyhmä kilpailu.
Perjantaina ja sunnuntaina nautin hevosen lenkkiseurasta metsässä ja innostuin kokeilemaan jo vähän juoksemistakin (ei vielä hyvä idea murtuneella olkavarrella…) osoittaakseni laumalleni johtajuutta. Hepo aina kiltisti odotti kunnes ehdin kauemmaksi ja otti sitten mut kiinni, eikä koskaan mennyt ohi.
Sunnuntaina oli tarkoitus saada seuraakin tallille, mutta kaikille tuli jotain komplikaatioita. Ei se mitään, sosiaalinen kiintiö täyttyi ihan hyvin, kun Magnus oli piipahtamassa ja sitten tutustuimme puolikkaan issikan hankkineeseen pariskuntaan, joilla entuudestaan on 2 koiraa, joista toinen on dogo argentino! Jykevän hauvan nimi oli osuvasti Kita, Lordin rumpalin mukaan. Ko. rotu on pääosassa argentiinalaisessa suosikkielokuvassani El Perro.

Johanna & Magnús
Maanantaina palasin “rikospaikalle” hakemaan kirjanpidon tilintarkastajalta: olikin paljon jyrkempi se alamäki, missä kaaduin, kuin muistinkaan… Selvitin sitten oman veroehdotuksen korjaukset ja firman veroilmoituksen (ensimmäistä kertaa täysin sähköisesti liitteineen päivineen) ja muutenkin aurinko on antanut paljon lisäenergiaa ja oikeasti To do -lista, jos ei lyhene niin tuntuu selkeytyvän.
Vappuaattona oli sitten hyvä tuulettua: konkreettisesti. Marin ja Jussin pihassa istuttiin uskomattoman lämpimässä säässä kesävarusteissa, hyvässä seurassa ja nautittiin upea BBQ-illallinen. Siinä riittikin sulattelemista: nukuin vappupäivänä iltaviiteen asti, eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan vaan ylensyönnillä! Siitä seuraus onkin ollut uskomaton energisyys, “yöunet” nukuin tänään klo 9-13. No, mutta nyt on valoisa vuodenaika, ihan sama koska sitä nukkuu! Aurinkoa palvovat ikkunalaudoilla aamusta iltaan myös perheemme pappajäsenet:
