Viisuviikko viuhahti
Categories: Uncategorized.
Euroviisut ovat “työllistäneet”. Suurin energia meni sen pähkäilemiseen, miten onnistuisi vedonlyönnissä. Tälläkin kertaa voittaja oli yksi suurimmista ennakkosuosikeista kuten oikeastaan aina vuodesta 2003 asti. Onneksi Venäjä oli “varmoista” se varmin, jolle rahaa laitoin, mutta vain sen verran, ettei muiden veikkausten pieleenmeneminen ottaisi niin paljoa päähän. Jos Kreikka olisi voittanut, niin olisi mennyt kaikki… 120 € pelasin ja Venäjän voitosta tuli 84 € kahdenkympin panoksella.
Veikkailua piti harrastaa myös Iltalehden ja Keskisuomalaisen haastateltavana, kohta vielä täytyy improta jotain analyysiä Huomenta Suomen suorassa lähetyksessä. ELVISin sivuille kirjoitin perjantaina vähän kannustusta Portugalille. Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen, että tällä kertaa selvisin näin vähällä… Kun sattuneista syistä ei ollut vähäisintäkään mahdollisuutta tai mielenkiintoa lähteä paikanpäälle, niin kerrankin sai keskittyä katsomaan viisuja ihan rauhassa kotitöllöttimestä.
Maanantai vierähti työpöydän purkamiseen, sillä tiistaina taloyhtiössämme alkoi patteriventtiilien uusiminen ja tätä poikkeustilaa jatkuu vielä ensi viikkoon. Siis piuhahelvetti ja tietokone ovat nyt valloittaneet ruokapöydän. Nyt vasta tajusin, kuinka helvetillistä meteliä tietokoneen tuuletin pitää…
Siksipä kaikki syyt vältellä kotia/työntekoa ovat kiinnostaneet. Torstaina kävin haastattelemassa Tapio Lipposta seuraavaan SELVISiin ja sen jälkeen tapasin vanhoja puoluetovereita illallisen merkeissä. Perjantaina vielä kävin yliopistolla kuuntelemassa Liettuan ex-presidentin, nyk. MEPin, Vytautas Landsbergisin luennon ja hain uuden passin.
Sokerina pohjalla, siis viikon ylivoimaisesti tärkein asia: olen palannut ratsaille! Paras ja alkuperäinen tiimi eli Mies ja Hevonen alkaa taas toimia. Lauantaina vähän käyskentelyä ja sitten ravia liinassa, mutta tänään jo puolisen tuntia ja pikkuisen ravia ihan itsekseni. Taisi olla edellisestä ravauskerrasta aika pitkä aika… Ässän ohjausominaisuudet ovat selvästi parantuneet verrattuna siihen, mitä muistin: kestää ja pyytää selvästi parempaa ohjastuntumaa sekä kääntyy ketterästi.
no comments yet.