Totaalitukkeinen heppahöperö

Poikkeuksellisen sosiaalinen jaksoni jatkui, kun maanantaina käytiin äidin kanssa tätini Marjon synttärikahveilla. Oltiin tällä kertaa ihan ensimmäiset: päivänsankarilla on tapana kutsua kaikki vieraat käymään erikseen ja kutsunkin tapahtumaa “Marjon juhlaviikoiksi”, kun ne sijoittuvat samaan aikaan Helsingin Juhlaviikkojen kanssa.

Tiistaina jouduin sitten yllättäin kuokkimaan levy-yhtiö EMIn juhliin, kun sain tiedon, että Laura Bono esiintyy siellä. Joku kosminen juttu tässäkin taas oli, koska juuri edellisenä iltana olin kirjoitellut neidille meiliä… Enpä aamulla herätessä arvannut, että päädyn illalla tulkkaamaan Andy McCoyta Laura Bonolle! Uskomattominta oli, että pystyin oleskelemaan tuntikausia paikassa, jossa oli tarjolla ilmaista viinaa ja nautin vain lasin punkkua…

Kaikenlaista puuhaa riittää ja mukavia yllätyksiä on tällä viikolla tullut muitakin, mutta niistä sitten lähempänä toteutumista. Rooma alkaa olla mielessä: sekä Johanna että Pasi varasivat lentonsa. Lähden siis 27.11. ensin moikkaamaan Bolognan ja Pesaron tutut, 1.12. alkaa residenssitaiteilijan ura, Johanna on aatonaatosta pari viikkoa ja Pasi tulee sitten samalla koneella, jolla Johanna lähtee.

Niin, no yksi kurja juttu on, että sain lääkärin kertomuksen postissa: mulla onkin vielä kaulavaltimossa totaalitukos, mitä en puhelimessa kyllä saanut kuulla tai sitten en ymmärtänyt. No, sepä selittää oireitani ja motivoi syömään varfariinimyrkkyä… Täytyy vain ajatella niin kuin Matti Nykänen: “Elämä on ihmisen parasta aikaa ja jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus”. Sitäpaitsi “realiteetti näissä asioissa on tosiasia!”, kuten loihe lausumaan Juhan af Grann.

Eilen illalla pääsin pitkästä aikaa harjoittelemaan ratsastusta ja personal trainerini oli oikein mukavalla tuulella. Hepo osasi pujotella upeasti pelkillä pohjeavuilla ja sain myös rytmikkäintä ravikyytiä kuin koskaan ennen! En olisi halunnut tulla ollenkaan selästä pois!!!