Day 6, asettautumista

Uni maittoi yhteentoista asti ja sitten tein vähän aikaa töitä. Tänään tapasin sitten myös harjoittelija Ellenin, joka on Vaasasta. Varsinainen suomalaisinvaasio!

Lounaalle suuntasin Campo de’ Fiorille, jossa torimeininki alkoi jo päättyä. Lasagne ja tiramisu olivat ihan taivaallinen lounas. Sitten tein kuukausia suunnittelemani perushankinnat: toskanalaisia sikareita ja Lushin hiusshampoo. Sikaria testaan joskus hyvän sään aikaan, mutta shampoo tuli jo illalla käyttöön ja vieläkin on tukka oikein puhtaan ja kuohkean näköinen.

Lasagne & tiramisù - liian hyvä lounas!

Ihmeellisintä ja hienointa oli prepaid-kännykkäliittymän lataaminen. Sen sijaan, että pitäisi raaputella mitään ässäarpoja ja näpytellä tekstareita tai soittaa mihinkään numeroon ainakin Vodafonella homma toimii niin, että sanotaan vain “T-kioskin” eli tupakkakaupan myyjälle puhelinnumero ja rahasumma, jonka sinne haluaa laittaa. Homma toimii yhtä nopeasti kuin meillä matkakortin lataaminen. En ollut ehtinyt vielä edes antaa rahaa, kun kännykkään tuli jo tekstari, että saldoa on lisätty 25€!

Ruokaostokset tein Via dei Pettinarin pienessä herkkusupermarketissa. Parmankinkku tarjouksessa 19 €/kilo, asialliset arkiviinit 3-4 €, mutta kyllä ruuan hinnannousu näkyy täälläkin.

Tiber normaalitasollaan ennen sateita…

Suunnittelin päiväunia, mutta sitten kuulin ääniä keittiöstä. Siellä oli johtaja Mette ja osittain Roomassa asuva tanskalaissäveltäjä ja yhdistyksen hallituksen jäsen Karl Åge Rasmussen avaamassa viinipulloa… Sitten seuraan liittyi myös uusi kämppäkaverini kirjailija Johan Tell. Oli ihan pakko hakea hyvän viinin seuraksi juuri ostamaani parmigianoa.

Karolina ja Tero saapuivat vihdoin illansuussa. Vaikka olin suunnitellut tekeväni illan töitä ja syöväni vähän juustoa ja makkaraa, niin pakkohan oli lähteä heidän kanssaan syömään. Ei kauas, sillä olivat lähteneet edellisiltana yöjunalla Wienistä ja harrastaneet päivällä ankaraa turismia Firenzessä. Matkalla baarista kotiin meidät heitettiin vielä sisään toiseen baariin, jossa piti olla “bossa novaa”. Pääesiintyjä oli kolumbialaisherra Nestor, jolla oli aivan ihana ääni, mutta välillä solistina ja taustalaulajana oli myös nuorempi neiti, joka välillä kuulosti ja näytti melkein hyvältä Shakira-imitaattorilta, mutta välillä lauloi raastavan epävireisesti. Kävin vetämässä pari säkeistöä Guantanameraa ja se olikin melkoinen menestys… Nestor sattuu olemaan Kolumbian lähetystön tiedotuspäällikkö ja ehkäpä pääsen vielä joskus toistekin laulamaan hänen kanssaan!

Nestor ja laulajatar latinopopin pyörteissä Good Caféssa

Siis oikein kiva ja ylisosiaalinen päivä taas tämäkin. Josko vähitellen löytyisi joku työvirekin…

Day 5, Pesaro-Roma ja kapakkakierros

Heräsin maanantaiaamuun hotelli Vittorian ainoana asukkaana! Aivan mieletöntä luksusta. Aamiainen ei tullutkaan huoneeseen, kuten oli edellisaamuna uhattu, sillä parketinhiojat eivät tietenkään halunneet tulla maanantaiaamuna töihin. Pikasuihku (harmi kun olisi se poreamme ja kaikki kylpysuolatkin olleet käytössä), kamat kasaan ja kävellen kohti asemaa. Aurinko paistoi ja lämmintä oli.

Hotel Vittorian aamiainen

Juna tuli aivan ajallaan, mutta epäilys heräsi jo sen lähdettyä, sillä monet ihmisistä jäivätkin laiturille. Falconara Marittima, jossa piti olla tiukka 10 minuutin vaihto, ohitettiin täyttä vauhtia… No, pian paljastui, että kohtalotovereita oli runsaasti.

Anconan asemalla kuulutuksesta ei saanut mitään selvää, mutta monitoriin katsomalla selvisi, että joku korvaava juna lähtisi 5 minuutin päästä. Ilmeisesti poikkeusjärjestelyt liittyivät lakkoihin, joita rautateillä oli. Niukin naukin ehdin junaan ja sain oitis pari uutta kaveria: Pesarossa nykyään asuvat milanolaiset Dario ja Roberto ovat dokumentintekijöitä ja ihmisoikeusaktivisteja http://www.everyonegroup.com . Matka sujui todella nopeasti, koska puhuttavaa riitti. Kauhuskenaariomme olisi ollut 4 tunnin ylimääräinen odottelu, mutta lopulta viivettä tulikin vain vartin verran. Ehkäpä jotain yhteistyötäkin joskus syntyy eli jälleen hieno yhteensattumien summa.

Pesaro-Roma hyvässä seurassa meni tosi nopeasti!

Sitten taksilla majapaikkaan, jossa vastassa oli sihteerin sijaan itse johtaja Mette Perregaard, joka esitteli paikat. Aivan mahtava kämppä! Pari tuntia meni ihastellessa uutta kotia ja näköalaa. Kun sain kamat paikoilleen, askeleet ja suuntavaisto johdattivat suorinta tietä Campo de’ Fiorille Giordano Brunon luokse. Pitkä iltani alkoi lasillisella Greco di Tufoa ihan vain baaritiskillä. Sitten saavuin maailman kauneimmalle aukiolle, Piazza Navonalle, jota loppiaiseen asti rumentavat juuri avatut joulumarkkinat.

Ekana siis toisinajattelija Giordano Brunoa moikkaamaan!

Tuttu baari ei ole enää baari vaan hieman törkeähintainen ravintola. Romanialaissyntyinen ravintolapäällikkö kuitenkin sai minut jäämään ulos lämmittimen lämpöön, viihdytti minua muutenkin koko ajan ja brasilialainen tarjoilija kauppasi minulle pastatimbaalin, joka kyllä oli hintansa väärti ja kenties elämäni paras ja raskain makaronilaatikko mozzarelloineen ja lihankimpaleineen, sillä en syönyt koko päivänä mitään. Karahvipunkku ei kyllä ollut mistään kotoisin. No, mutta kyseessähän oli kuitenkin Piazza Navona.

Sitten alkoi vähän tihuttaa ja piti pelastautua taas baariin, ja kuinka ollakaan, aperitiivipöperöt olivat vielä esillä. Kahdeksalla eurolla sain lasin kelpoa Chiantia ja itse ottaa lautasellisen leikkeleitä, perunaa, juustoa… Hinta todella kohdallaan.

No, sitten kun tulin kämpille ja soitin Johannalle, teki vielä mieli lämmikettä ja lähdin ilman sontsaa etsimään sopivaa lähibaaria. Löytyi monta, kävin yhdessä ottamassa kahvin brandyn kera ja sitten päädyin läheiseen skotlantilaiseen viskibaariin, josta taitaa tulla mulle kantapaikka: niin mukavia olivat baarinpitäjät enkä kyllä ole ennen moista viskivalikoimaa nähnyt…

Day 4, passeggiate a Pesaro

Pyhäpäivälle en juuri asettanut tavoitteita. Puolen päivän jälkeen maltoin viimein jättää luksushuoneeni ja lähdin kohti asemaa ostaakseni junalipun. Aivan kuin telepaattisesta tilauksesta Otello vaimoineen kurvasi entisen hotellinsa Principen eteen tuomaan pipoani. Olisin juuri soittanut heille, mutta näin se maailma ennen kännyköitäkin joskus toimi!

Sitten menin Giannille ja Annalle viemään tangolevyäni ja sainkin sitten ihan täyden lounaan, koska Giannin ruokahalu ei vielä ollut ihan palannut flunssan jäljiltä. Sitten kävin ostamassa junalipun asemalta ja maleksin Rocca Costanzan ja rannan kautta päiväunille. Che dolce vita!

Illalla palasin vielä hyviksi havaitsemiini ruoka- ja juomapaikkoihin. Donn’Ameliassa ahmin jättilautasellisen kala-alkupaloja ja sitruunakakkua. Cruiserin baarissa ei ollut eilisen kaltaista menoa, joten oli taas mahdollisuus parantaa maailmaa baarimikon ja erään Laila Kinnusen näköisen latvianvenäläisen yh-äidin kanssa.

Donn’Amelian kala-alkupalat… Lonkero poikineen ja muuta ei tarvitsekaan sitten syödä

TÄRKEÄ OPETUS! Viiniköynnös sanoi oliivipuulle: “Opeta minulle ikuisuus”. Oliivipuu vastasi: “Vain jos opetat minulle päihtymyksen!”

Kaiken kaikkiaan Pesaro ja pesarolaiset näyttivät tällä reissulla pelkästään positiivisia puoliaan lukuunottamatta yhtä kärttyisää yöportsaria. Ei olisi voinut paremmin tätä matkaa aloittaa.