Day 10 (6.12.), Gianicolo

Posted on Sunday, December 7, 2008 at 03:08 by petri.
Categories: Italia, Matkailua, Yleistä ja yksityistä.

Heräilin yhdeltätoista. On ihmeellistä, kuinka hyvin täällä saa nukuttua, vaikka kadun äänet kuuluvat yksinkertaisten ikkunoiden läpi aika lujaa. No, ilmeisesti kaikkien kämppäkaverien vuorokausirytmi on aika samankaltainen, joten vaikka yhteiskeittiö sijaitsee lähimpänä minun huonettani, sieltä ei juuri ennen puoltapäivää ole ääniä kuulunut…

Jatkon Pomus-videohommia ja vähän jatkoin uuden sävellyksen työstämistä, kunnes kaunis ilma houkutteli ulos. Siispä päätin lähteä metsästämään auringonlaskua Gianicololle. Kesähelteellä olisi jäänyt kyllä kiipeämättä, mutta talvisäässä Gianicolon lenkki ei ollut ongelma eikä mikään. Rooman yllä lentelevät tuhansien pikkulintujen parvet olivat pitkästä aikaa todella huima näky. Hitchcock-tunnelmaa loivat myös Gianicololla raakkuvat varislinnut, lajista en osaa sanoa.

Iltahämärä Gianicololla

Takaisin tullessa bongasin mahtavan kodinkoneliikkeen, joka oli todella hyvin piilotettu (kuvassa oikealla). Heräteostoksena mukaan tarttui optinen hiiri Bluetooth-yhteydellä, joka onneksi toimii. Sen jälkeen jatkoin lähipalveluiden analysointia, autoin yhtä rouvaa siirtämään suurta viherkasvia kirkon edessä ja palauduin kotiin. Tarkoituksenani oli lähteä ulos syömään, mutta Tero kokkasikin herkkusieniä ja tagliatellea! Loppujen lopuksi koko stipendiaattiporukkamme kokoontui keittiöön ja sitten kirjastoon, jossa mylvin pari biisiä, kunnes Ina, Tero ja Karolina alkoivat korttipelin, jota tyydyin seuraamaan sivusta. Oikein mukava ja rento lauantaipäivä.

Kortinpeluuta kirjastossamme