Day 20 (ti 16.12.), special treatment!
Heräilin myöhään ja palasin eiliselle “rikospaikalle” eli sairaalalle puoliltapäivin. Terveysasemalla eli poliambulatoriossa ei tuohon aikaan ollut juurikaan ihmisiä, mutta silti meni luukulla odotellessa jonkun aikaan. Kun vihdoin pääsin esittämään asiani, seurauksena oli tietenkin aluksi yleinen hässäkkä, koska en ollut käynyt verikokeessa sitä kautta. Meinasivat alkaa soitella sinne päivystyspolille, mutta sanoin, että antakaa niiden olla rauhassa ja soittakaa suoraan laboratorioon, joka oli käskenyt minun hakea verikoetulokset sieltä terveysasemalta. Siinä luukulla sitä paitsi lukee “Ritiro analisi prelievi” tms. No, sitten hoitsu vei minut laboratorioon ja käski mennä ohi lukuisten “Pääsy kielletty” -lappujen ohi toimistoon, jossa pukumies, ilmeisesti laboratorion johtaja ojensi minulle verikoetulokset kirjekuoressa.
San Cosimaton aukiolla on aamuisin torimeininkiä ja sen vieressä on siis Roma A -alueen terveysasema Uuden Kuningatar Margareetan sairaalan yhteydessä.
Ihan hyvä, että kävin testissä, sillä INR on pudonnut 3 viikossa 3,7:stä 2,4:ään eikä syynä voi olla vain pikkuisen pienennetty annostus. Täytyy johtua K-vitamiinipitoisemmasta ruokavaliosta ja ehkä alkoholi on myös heikentänyt Marevanin vaikutusta… Lounasta söin Viale Trasteverellä rosticceriassa. Tosi edullista: kolesterolipommi (fusilli con crema e speck, kuvassa vasemmalla) ja valkoviini 5,50 €!
Päiväunien jälkeen satsasin ELVISin nettisivujen rästihommiin ja söin illalliseksi hamstraamiani herkkuja, pääasiallisesti itämaisen surimieineksen ja vähän salamia, lampaanjuustoa ja oliiveja. Mökkihöperöyden välttämiseksi päätin lähteä läheiseen leffaklubiin 22.30:n näytökseen. Kukaan muu ei ollut saanut samaa ideaa, joten sain ihan koko elokuvateatterin itselleni ja valita kumman ohjelmistossa olevista leffoista katselisin…
Valitsin Nino D’Angelon pojan Tonin esikoisohjauksen La Notte, joka oli ihan piristävä, vaikka murteen takia tipuin välillä kyllä kärryiltä ihan totaalisesti. Mutta siinä dokattiin, kokattiin ja vähän harrastettiin seksiäkin. Nino ajoi taksia ja kertoi elämän tosiasioita. Minut kutsuttiin torstaina Tonin musiikkivideon ensi-iltaan puoliltapäivin. Ihan pakko mennä. Napoli tuntuu nyt olevan kohtaloni. Nähdä Napoli ja kuolla.
Yksityisnäytöstä odotellessa Filmstudio Romassa…
Kerta kaikkiaan tämän päivän uskomattomat kokemukset muistan pitkään, eihän tämmöistä kohtelua kaikki kuninkaallisetkaan täällä saa. Ehkä mä olenkin ollut joku Rooman vanhoista hallitsijoista, kun tuntuu että mä todella pärjään roomalaisten kanssa…
no comments yet.
Day 21 (ke 17.12.), Amerikasta Napoliin »« Day 19 (ma 15.12.) CUP-ticket


