Day 22 (to 18.12.) Napolilaista räppiä!

Posted on Sunday, December 21, 2008 at 10:47 by petri.
Categories: Yleistä ja yksityistä.

Kovin montaa tuntia en ehtinyt nukkua, kun kello jo herätti. Menin nimittäin oikein uteliaana katsomaan mistä oikein oli toissapäiväisessä kutsussa kyse. Se oli napolilaisen räppivideon “Femmena Boss” lehdistötilaisuus. Ohjaaja Toni d’Angelo ja räppäri-lyömäsoittaja Ciccio Merolla olivat oikein mainoita tuttavuuksia. Selvisi myös, että minut kutsunut herra oli Filmstudio Roman johtaja Armando Leone. Taas kaikin puolin hieno yhteensattumien suma… Paitsi, että olen esiintynyt Tonin faijan kanssa samana päivänä Romaniassa, Toni on myös nuorena nähnyt mm. Mika Kaurismäen Rosson juuri tässä pienessä elokuvateatterissa ja haaveilee pääsevänsä Sodankylän elokuvajuhlille… Päätettin oitis ryhtyä kehittelemään kansainvälistä yhteistyöleffaa!

Merolla, Armando Leone ja Toni D’Angelo Filmstudio Roman edessä

Tämän jälkeen Turun Sanomat haastatteli puhelimella Pomus-näyttelyn tiimoilta. Yritin saada tunnin päiväunet nukuttua, mutta aika vähiin jäi, kun herätyskello taas soi ja oli aika lähteä teatteriin. Teatro Argentinassa esitetty Pasolinin Sikolätti oli kyllä melkoinen pettymys, sillä se oli visuaalisesti hyvin köyhä. Hyvää näyttelemistä kuitenkin ja historiallisesti varmaan ihan oleellinen teksti, jossa puidaan mm. fasismin jäänteitä Länsi-Saksassa, jos mä nyt mitään ymmärsin.

Sitten menin kuluttamaan aikaa ja rahaa viereisen kirjakauppa Feltrinellin mainiolla levyosastolle. Sydämessä hiukan läikähti ylpeys, kun hevilevyissä suomalaisia nimiä oli hyvin esillä: silmiin osuivat mm. Children of Bodom, Tarja Turunen, Turisas (kts. kuva)…

Sitten illastin Terhin ja Alessandran kanssa Cul de Sacissa (suosittelen!) ja tallustin tihkusateessa kotiin. Oikein kiva ja kulttuuripitoinen päivä.

Mun upea illallisseurani Cul de Sacissa…

no comments yet.

Leave a comment

Names and email addresses are required (email addresses aren't displayed), url's are optional.

Comments may contain the following xhtml tags:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>