Day 18 (su 14.12.), pitkä päiväkävely

Heräsin raivostuttavan aurinkoiseen pyhäpäivään vasta puolenpäivän jälkeen, täysikuu nääs valvottaa. Myöhäisaamiaista taas nautittiin Astan kanssa. Koska säätiedotus povaa ukkosmyrskyä ja harmautta ensi viikoksi, oli ihan pakko lähteä liikkeelle ja unohtaa kaikki muut tavoitteet. Mette ehdotti Villa Doria Pamphilia, jossa hän käy juoksentelemassa, mutta jotenkin Vatikaani veti enemmän puoleensa… (Kuvassa söpö lohikäärmesuihkupatsas Vatikaanissa)

Päivän ellei jopa viikon kohokohta oli kun tässä kotinurkilla mitä italialaisimman näköinen mies kysyi minulta olenko täkäläisiä ja neuvoa pysäköintikieltomerkkien tulkintaan… Olenko trastevereläinen? The hell, yeah! Enemmän ainakin kuin nuo amerikkalaisyliopiston “spoiled brats”, jotka varmasti nostavat alueen hintatasoa tarpeettomasti…

Pietarinkirkkoon en viitsinyt alkaa jonottaa, mutta kävin tekemässä aukiolla videoblogitaidetta (jos joskus ehtisi sitä julkaista)… Piazza del Risorgimenton joulumarkkinoilla maistelin villisikamakkaroita, mutta en osannut päättää, sitäpaitsi jääkaapissa on jo viikon tarpeiksi herkkuleikkeleitä… Sitten kävin ihmeellisessä Storia e Magia -kaupassa. Via Cola di Rienzolla tutkailin toppatakkeja, kunnes jalat alkoivat valittaa. Tulin bussilla Largo Argentinalle ja astelin suoraan teatterin lipputoimistoon ostamaan lipun ensi viikoksi Pasolinin Sikolätti-näytelmään. Sitten pari pysäkkiä ratikalla ja kotimatkalla Le Bon Bock Café -skottipubiin. Alen riemuksi suostuin vihdoin juomaan olutta puoli painttia… Oli muuten tosi hyvää kaura-ohra stoutia!

Suosikkiruokani metsästyssaaliina ja makkarana…

Sitten soittelin isälle ja siskolle, vaikka alunperin suunnittelin joko peseväni pyykkiä tai laittavani kuvia tähän blogiin… Pyrin ensin illalliselle trendipaikka Bir e fudiin, mutta koska sinne ei mahtunut sain ainoan vapaan paikan kuulun Checcon halpispuolelta eli Osteria Checcosta. Palvelu oli uskomattoman tylyä, mutta lopulta sain hovimestari-tarjoilijan hymyilemään ja kättelemään minua. 30 egellä en saanut mitään turhaa mielistelyä tai mielikuvia vaan lautasellisen friteerattua kalaa: 5 pikkufisua, 3 katkarapua ja kourallisen mustekalaa, ison sekasalaatin ja puoli litraa valkkaria. Ihan hyvä diili (kuvassa alla). Täytyy vähän yrittää keventää tätä dieettiä…

Jälkiruoka löytyi ihan omasta jääkaapista: ostin eilen kuudella eurolla järjettömän hyvää kastanjakakkua (castagnaccio), joka lie melkoinen kaloripommi eli se siitä laihdutusyrityksestä. No, ainakin olen tänä viikonloppuna kävellyt ihan uskomattoman paljon. Nyt suunnittelen nukahtavani jo ennen puoltayötä, että selviäisin aamulla paikalliseen arvauskeskukseen kyselemään lähetettä verikokeeseen…

Loppufilosofointi: on aivan selvää, että viihdyn Roomassa ehkä paremmin kuin missään muualla maailmassa enkä haluaisi lähteä täältä mihinkään. Nyt pitäisi vain keksiä, millä ihmeellä sitä itsensä elättäisi täällä…

Toinen mielessä pyörinyt vaihtoehto on tietysti mennä Argentiinan suurlähetystöön kyselemään poliittista turvapaikkaa…

Day 17 (la 13.12.), Come Dio comanda

Sää oli niin mainio, että päätin lähteä Teron ja Karolinan “oppaaksi”. Käytiin mm. ihmettelemässä Tiberin “tulvimista” Isola Tiberinalla, San Nicola in Carceressa, Capitoliumilla, jossain toisessakin kirkossa (tosi hyvä opas ;)) ja rättikaupassa, jossa oli “euron huone”, mutta myös antiikkia, antiikkia… Tuli vähän mieleen Turuntien “Kasvihuoneilmiö”.

Teron ja Karolinan kanssa Capitoliumilla ja euron kaupassa…

Paluumatkalla hommasin aperitiivitarjottavat Leena ja Jukka Petäjälle. Heidän tarkoituksensa oli käydä ensin leffassa ja tulla vasta sen jälkeen, mutta koska he erehtyivät ajasta eivätkä pääseet enää sisään, komensin heidät oitis taksiin. Esittelin nopeasti matalan majamme, sitten mentiin Il Ducaan syömään. Vaikka luulin, että meillä olisi ollut aikaa vaikka kävellä Testaccioon leffateatteriin, kello kävikin niin kiivaasti, että piti turvautua taksiin. Onneksi ehdittiin katsomaan “Come Dio comanda”, sillä se oli koko Leenan ja Jukan matkan teema. Leena on kääntänyt ko. romaanin ja Jukka haastatteli perjantaina kirjailija Ammanitia.

Leena ja Jukka Sandron baarin edustalla.

Testacciosta tallustimme takaisin suosikkibaariini ja sitten vielä saatoin Petäjät Viale Trasteveren taksitolpalle. Aika paljon kertyi käveltyjä kilometrejä, mutta Leenalla ja Jukalla oli varmasti vieläkin rankempi päivä kuin minulla. Kiva, rankka ja sosiaalinen päivä. Leffa ei nyt ollut mikään mestariteos, mutta monin tavoin piristävä. Aika synkkä ja epäitalialainen. Ohjaaja oli Coeninsa, Kaurismäkensä, Lynchinsä ja Von Trierinsä nähnyt…

Tiberin rannan kevyenliikenteen väylä Lucianpäivän iltana. Vesi siis kuutisen metriä tavallista korkeammalla.

Pitkästä aikaa

Mistähän sitä taas aloittaisi?! Paljon on tapahtunut ja suurinta osaa kaikesta ei voi edes raportoida tänne, mutta yritänpä nyt edes jotain kirjoittaa.

Aloitin uuden työni (Nordic Sales Manager) virallisesti syyskuun alussa ja haipakkaa on pitänyt. On paljon opeteltavaa; uusia juttuja ja matkoja riittää. Nyt syksyllä olen käynyt ainakin Lissabonissa, Lundissa, Roomassa, Amsterdamissa (x 2), Genevessä, Brysselissä ja nyt viimeksi Bergenissä. Tukholman reissuja en enää oikein edes laske, niitä on niin usein! Mutta mielenkiintoista on ollut ja tulee olemaan jatkossakin.

Lukijalle Savosta tiedoksi, että Ässä voi hyvin, vaikka mamma ei enää ihan yhtä usein ehditään tallille kuin aiemmin. Niinpä Ässä on saanut verrytellä vanhoja tuntihevostaitojaan, sillä hän on kaynyt kerran, pari viikossa Marin tunneilla. Poika on viihtynyt hyvin ja hänestä on tullut kaikkien suosikki ! Mutta ne kerrat kun pääsen tallille ovat kyllä täysin luksusta… Miten helppoa olisikaan istua tietokoneen ääressä tuntitolkulla, mutta onneksi on tämä valkoinen terapeutti, joka vie ajatukset pois kaikesta muusta! Tunnit Finn-Valkyrjassa jouduin valitettavasti aikapulan takia lopettamaan mutta täytyy yrittää ehtiä kursseille joskus.

Mutta pakko tunnustaa, että nyt alan olla loman tarpeessa! Kahden viikon kesäloma tuntuu hyvin kaukaiselta, joten joululoma Roomassa tulee loistavaan saumaan… Matkakuume vaan kasvaa varsinkin noita Petrin ihania kuvauksia lukiessa!

Day 16 (pe 12.12.), cena da Hannu

Enpä sitten malttanutkaan nukkua ennen kuin koko nuottihässäkkä oli tehty. Nousevan kuun ansiosta virtaa riitti peräti aamukuuteen asti. Keikkaahan siis pukkaa täällä ensi viikon sunnuntaina. On se ihme, että takana on 24 vuotta italian ja Italian harrastusta ja nyt vasta pääsee edes ilmaiskeikalle… Oli jo aikakin.

Siispä perjantaipäivä alkoikin vasta iltapäivällä yhdeltä ja omistin sen Pomus-hommille, jotka myös alkavat valmistua. Siispä oli tosi kiva lähteä baanalle, kun sadekin oli juuri loppunut ja hommat hyvällä mallilla.

Tästä se apurahataiteilijan elämä vähitellen lähtee ja koetan vähitellen unohtaa Suomen asiat ihan totaalisesti. En ole kyllä juuri seurannut minkään valtakunnan uutisia, mikä on oikein terveellistä sellaiselle uutisnarkomaanille kuin minä. Säätiedotus melkeinpä on riittänyt informaatioksi…

Apurahataiteilija ei tässä tapauksessa todellakaan tarkoita nälkätaiteilijaa, sillä mahani on jo 2 viikossa kasvanut huolestuttavasti, mutta ei näitä ruokia ja juomia vaan voi olla syömättä. Yritin kyllä tänäänkin elää sitrushedelmillä illalliseen asti, mutta kun jääkaappiin on tullut varastoitua herkkujuustoja ja -leikkeleitä, niin pakkohan oli vähän tankata. Tää mun Italian elämäni on yhtä Viisikkoa, siis syöpöttelyä. Mitä sitä siellä Suomessa taas oikein voi syödä, kun mikään ei maistu miltään ja kaikki maksaa niin saatanasti?

Lähdin iltaseitsemältä liikkeelle ihan Rooman liikennelaitoksen reittioppaan mukaisesti, paitsi että skippasin sähköbussin ja kävelin toispualjokke Totuuden Kidan luo ihmetellen väenpaljoutta ja poliisien vilkkuvaloja. Ainakin Isola Tiberina oli jo poliisin sulkema ja ihmisiä oli jonkin verran liikkeellä. Sateiden jäljiltä nimittäin Tiberin vesi nousi iltapäivällä yli 12 metriä ja virtaus on aika hurjan näköinen. Monet sanovat, etteivät ole eläessään nähneet Tiberiä noin korkealla. Ihme kyllä osasin jäädä oikealla pysäkillä pois ja löysin perille aivan ajoissa ja vain yhdellä pikaisella kartan vilkaisulla. Ainakin hyvän sään aikaan Rooman liikennelaitos toimii ihan yhtä hyvin kuin Helsingin liikennelaitos. Tietty se metro halki keskustan olisi kiva, mutta sitä (2015) ennenhän (2012) tulee jo maailmanloppu…

Illalliselle Hannu Palosuon luokse kokoontui mielenkiintoinen joukko ystäviä ja mukavaksi yllätyksekseni myös ihana Timo Keinänen, joten suomalaisedustus oli oikein hyvä! Hannu loihti upean kasvisillallisen: fenkolikeittoa, suppilovahvero-granaattiomenarisottoa, punajuuri-juustopiirakkaa ja appelsiini-marenki-mantelikakkujälkiruokahässäkkä! Kuvassa alla. Villa Lantessa budjaavan Timon siivellä pääsin Viale Trasteverelle, jossa oli yhdeltä yöllä jengiä pilvin pimein ihmettelemässä korkealla virtaavaa Tiberiä.

Baarikierros täytyi tietysti tehdä hyvien asiakassuhteiden ylläpitämiseksi: Amaro Lucano Sandron luona ja viski Alen luona. Alkaiskohan tää päivä olla tässä?

PS. Nyt on jo sitten useampikin ihminen väittänyt, että italian ääntämiseni kuulostaa argentiinalaiselta! Paras kohteliaisuus!!!

Day 15 (to 11.12.), myrskyn jälkeen

Yö oli siis erittäin levoton, uni ei meinannut tulla, koska ukkosmyrsky raivosi ainakin aamuviiteen ja sitten tulivat roskakuskit rymistelemään ikkunan alle. Kaiken lisäksi nyt on nouseva kuu ja unia riittää joka yö on sitten ryypännyt vähemmän tai enemmän, ei ole eroa.

Aamulla heräsin tarkistaakseni, olisiko lounastreffit Terhin kanssa, mutta se siirtyy ensi viikkoon, niinpä jatkoinkin unia iltapäivään asti. Käynnistymisen jälkeen lähdin hämärtyvään Trastevereen ja kuinka ollakaan täysin päämäärättä askeleeni johtivat terveyskeskuspäivystykseen Ospedale Nuovo Regina Margheritaan… Otin julisteesta ylös nettiosoitteita, mutta sitten Viale Trasteveren puolelta astelin sisään kutsuvan tyhjään aulaan, jossa kävelin ainoalle avoimelle luukulle, jossa ystävällisesti neuvottiin hakemaan aamupäivällä vaaleanpunaiselle paperille kirjoitettu lähete verikokeeseen sieltä päivystyksen puolelta ja sitten tulemaan tälle luukulle. Voisiko olla näin helppoa? Testaan huomenna, jos herään, tai sitten ensi viikolla… Shoppasin Bernabein enoteekistä pari marchelaista putelia ja sitten hain vähän herkkuja Standasta. Täytyy kyllä sanoa, että hyvien viinien hankkiminen Alkosta tai Systembolagetista on helpompaa kuin täällä… Jotain tällekin asialle pitäisi EU:ssa tehdä. Kapitalismi ei kerta kaikkiaan toimi.

Päivän saavutukseksi arrasin yhden vanhoista Pasolini-sävellyksistäni, vielä toinen pitäisi puhtaaksikirjoittaa alusta asti, koska Logic 8 ei suostu avaamaan suoraan 1999 tehtyä tiedostoa, pitäisi konvertoida Logic 7:ssä ja ei ole USB-avainta tietenkään mukana… Ehkä kun saan sen tehtyä, ehdin päivittää kuvia ja videoita blogeihin… Tai no oishan täällä parempaakin tekemistä, kuten alkaa ottaa selvää mitä teatteri- ja elokuvaesityksiä voisi mennä katsomaan.

Metellä oli jotkut etkot ja Johanille tuli taas Börje kylään, joten lähdin pitkästä aikaa illastamaan yksin! Sanat “cotechino e lenticchie” heittivät minut sisään ehkä kolmanneksi lähimpään ravitsemusliikkeeseen, Da Fabrizioon. Palvelu oli ylitsevuotavan ystävällistä, mutta ehkä vähän ärsytti, että nuori kyyppari kutsui minua nimellä “mister”. Täytyy ensi kerralla antaa palautetta… No, mutta ruoka oli taivaallista. Alkajaisiksi söin bruschettan oliivitahnalla, pääruoaksi ohueksi leikattua vasikanpaistia punaviinikastikkeessa ja perunamuussin kera, jälkkäriksi suklaa-ricottakakkua… Lasku 29 €, sisältäen puolikkaan punkkupullon ja kahvin. Menen toistekin.

No, tuli silti seurusteltua skandien kanssa keittiössä ja sitten Tero ja Karolina tulivat huoneeseeni ekalle italian tunnille! Omituisia yökyöpeleitä täällä koko porukka. Kello on yli 2 yöllä ja kaikki vain lähettelevät toisilleen linkkejä italialaisiin Youtube-musiikkivideoihin… Niin, no mä kyllä varmaan valvon aina pisimpään ja herään viimeisenä.

Kaksi viikkoa siihen suurin piirtein tuntuu menevän, että tuntee olevansa jossain paikassa riittävästi kotonaan. Vähän niin kuin Belgrano Buenos Airesissa viime vuonna. Trastevere tuntuu jo kotikylältä siinä missä Töölökin eikä lainkaan suurkaupungilta. Aivan mahtavaa, että takana on vasta 11 päivää ja melkein 51 vielä jäljellä!

Day 14 (ke 10.12.), työtä, kotibileet ja myrskyä!

Aamulla yhdeltätoista tartuin toimeen ja nyt kun kello on jo puoli viisi aamulla, voin todeta, että Politica del boia on sovitettu ja nuotit suurin piirtein puhtaaksikirjoitettu! Kaksi ja puoli minuuttia julistusta itselleni ja kamariyhtyeelle (piano, basso, puhallintrio). Ihan hyvä saavutus parissa vuorokaudessa tai kyllähän itse sävellyksen kypsyminen kesti monta päivää. Ei mitenkään jäänyt viime tinkaan, keikkahan on vasta ensi viikon sunnuntaina… Kapellimestari Cardi jo huolissaan eilen patistikin. Saas nähdä mitä tuumaa moisesta pop-kappaleesta nykymusakonsertissa.

Erittäin hyvä työvire: mitään syytä poistua kämpiltä ei tänään ollut, koska enimmäkseen on ollut sadetta ja myrskyä. Puolenyön jälkeen ukkosta on kestänyt varmaan jo neljättä tuntia.

Assistentti Ellen valmisti koko porukalle tervetuloillallisen: erinomaiset antipastot ja lohi-rucolapastaa. Mettekin viihtyi kanssamme puolilleöin.

Pohjanmaan pikavippi Circololle: Ellen!

Day 13 (ti 9.12.), Hannun näyttelyssä

… silti heräsin reippaasti kymmeneltä ja suoriuduin puoliltapäivin Hannu Palosuon näyttelyyn. Menin Montecitoriolle lähes reittioppaan mukaisesti. Pienellä sähköbussilla oli kiva sompailla keskustan kapeilla kujilla, mutta en viitsinyt jäädä odottamaan vaihtoyhteyttä vaan kävelin loppumatkan lähes Corson päähän.

Lounasta syötiin Hannun kanssa Babetten noutopöydästä. Suosittelen! Kävelin sitten yli 4 kilometrin matkan kotiin, mutta en selvinnyt ihan kotiin asti, ennen kuin vatsa oli aivan pakko tyhjentää Good Caféssa. Kehtasin mennä sinne, koska yksi omistajista eräänä päivänä jo houkutteli uudestaan keikalle… Lie ollut eilisen ravintolan kosto.

Sitten kuului ikäviä: eli Johanna oli saanut rekan kylkeensä Tampereella. Päiväuni tuli silti helposti kävely- ja syöntiurakan jälkeen. Illalla Tero & Karolina ruokkivat, niinpä sainkin Giannin runon sävellettyä valmiiksi, mutta sovitus jäi vielä vähän kesken.

Minä ja Hannu Suomen itsenäisyyspäivän aattovastaanotolla 5.12.2008

Day 12 (ma 8.12.), pyhämaanantai

Näköjään tulee kirjoitettua ja julkaistua kolmen päivän rykäyksiä… Kuvia ja videopätkiä on tullut otettua, mutta kerta kaikkiaan töiltä ei ehdi muuta kuin kirjoittaa muistiin mitä on tullut tehtyä.

Maanantai oli siis pyhäpäivä, mutta eipä sitä juuri mistään huomannut enää iltapäivällä kun lähdin liikkeelle. Löysin pienen supermarketin, jossa ei ollut palvelutiskiä, mutta muuten hyvä valikoima ja ilmeisesti enimmäkseen etelä-amerikkalainen henkilökunta…

Päivä kului Pomus-töitä tehden ja illalla lähdettiin ruotsalaisen ja tanskalaisen kämppäkaverin kanssa tsekkaamaan kaikkein lähimmän ravitsemusliikkeen taso. Siinä ei juuri ollut hurraamista, joten tilannetta mentiin korjaamaan suosikkibaariini (kts. ed.)

Siellä näiltä skandinaaveilta hiukan mopo karkasi, sillä he tilasivat vielä kahteen pekkaan jälkiruoaksi pullon valkoviiniä ja halusivat nauttia sitä ulkona… Mikäs siinä. Mä kävin välillä lämmittelemässä sisällä, kun ei sitä grappaakaan nyt voi niiiiin paljon ottaa. Samalla sisään pukkasi 3 topakkaa konstaapelia tuomaan ukaasia, jonka mukaan huomenna (siis eilen tiistaina) ei saa sitten myydä mitään alkoholipulloa tai -tölkkiä ulos jalkapallo-ottelun vuoksi. Poliisisedät olivat melko lupsakoita, mutta heidän mukanaan ollut poliisitäti oli lämmin ja huumorintajuinen kuin Zanussin kylmälaite ja viihtyisi varmaan lipuntarkastajana Suomessa erinomaisesti.

Johan ja Ine Sandron baarin terassilla. Lämmin joulukuinen ilta…

Niin kylmyydestä vielä se, että tänään alkoi olla jo aika vilu ja huomattiin, että patterit olivat ihan kylmät. Ratkaisu oli yksinkertainen: joku meistä oli vahingossa kääntänyt keittiön valokatkaisijan vieressä olevaa termostaattia… Onneksi lämmöt palasivat nopeasti…

Baarinpitäjä Alessandron kanssa ihmeteltiin, että kuinka ihmeessä Bordeaux’n fanit voisivat olla niin väkivaltaisia, että heittelisivät pulloja ja tuleeko niitä nyt ylipäätään niin monia. No, tämmöistä tämä on Euroopan Kansallissosialististen Poliisivaltioiden liitossa nykyään!

Iltamenot Johanin ja Inen kanssa venähtivät peräti neljään, mutta… (jatkuu seuraavassa)

Day 11 (7.12.), erilainen sunnuntai

Heräilin yhdeltätoista ja tartuin heti töihin. Islantilaisen Astridurin kanssa nautiskeltiin puoliltapäivin hitaasti aamiaista. Kun vihdoin sain Pomus.net -videot linkitettyä kotisivuille valmistauduin lähtemään… Odottelin bussia aika pitkään, mutta vaihto metroon sujui hyvin ja loppujen lopuksi pääsin täältä Colosseumille puolessa tunnissa. Kävellen olisi mennyt ehkä hiukan enemmän.

Iltapäiväkutsuilla oli kaupan vanhan ystäväni Terhin ja Chiaran tekemiä koruja, käsilaukkuja ja muita asusteita (kts. www.ochres.it). Suomeakin tuli puhuttua, koska Terhin alivuokralainen ja kummityttö tulivat pitkältä kävelyreissulta myös paikalle. Terhin tytär Milla tietty puhuu myös suomea! Milla ei muuten tiennytkään, että on käynyt vauvana meillä kylässä… (kuvassa oikealla)

Ensi kertaa eläessäni seisoskelin Colosseumin bussipysäkillä, aika harvaan kulkevat pyhäisin ja oli aika kylmä, mutta joku bussi tuli sentään ja vei minut Corsolle. Seurasin intuitiotani ja menin kansanedustajien kantapaikkaan, osteria Piccola Romaan, jossa oli vielä pari varmaan yli seitsemänkymppistä tarjoilijapappaa, jotka muistan jo viime vuosikymmeneltä… Söin kupuni täyteen spaghettia juuston ja mustapippurin kera sekä lampaan sisälmyksiä ja artisokkaa. Aivan täydellinen meininki ja hyvä hinta-laatusuhde. Turisteille ei tuota paikkaa voi edelleenkään suositella. Huomasin, että jopa muualta Italiasta tulleille naapuripöydille Piccola Roman tyly palvelu oli vaikeata sulattaa. Hei juntit, tämä on metropoli!

Coratella! Lampaan sydän oli vähän liian raakaa, maha meni sekaisin. Mutta hyvää!

On aivan uskomatonta, kuinka lyhyeltä tuntui kävelymatka kotiin. Trasteveressä oli väkeä enemmän kuin vielä koskaan olen nähnyt johtuen siitä, että maanantain on pyhäpäivä Tahrattoman Sikiämisen päivä. Matka oli kuitenkin sen verran pitkä, että piti ottaa vielä grappa suosikkibaarissani. Suosikki siksi, että siellä palvelee toistaiseksi kaunein näillä kulmilla näkemäni neito, joka on kotoisin Equadorista.

Vielä pari sanaa Trasteverestä. Jouluvaloineen tämä on pittoreski kuin Disneyn Kaunottaren ja Kulkurin spaghetti-lihapullakohtaus. Asun keskellä kliseisintä maisemaa. Varsinkin tänään tuntuu siltä kuin asuisi paikassa, joka on jotain Linnanmäen ja Kallion väliltä. Nuoriso tupakoi kadulla erilaisten trendipaikkojen edustoilla (törkeän hintaista kaljaa verrattuna Helsinkiin…) ja matkailijoiden laumat tutkivat kadunkulmissa karttojaan. Itse en ole näillä kotinurkilla saapumispäivän jälkeen enää karttaa tarvinnut. Tänäänkin selvisin Colosseumilta Montecitorion kautta kotiin ilman karttaa kotiin: italialaisia kyllä neuvoin Espanjalaisille portaille…

Day 10 (6.12.), Gianicolo

Heräilin yhdeltätoista. On ihmeellistä, kuinka hyvin täällä saa nukuttua, vaikka kadun äänet kuuluvat yksinkertaisten ikkunoiden läpi aika lujaa. No, ilmeisesti kaikkien kämppäkaverien vuorokausirytmi on aika samankaltainen, joten vaikka yhteiskeittiö sijaitsee lähimpänä minun huonettani, sieltä ei juuri ennen puoltapäivää ole ääniä kuulunut…

Jatkon Pomus-videohommia ja vähän jatkoin uuden sävellyksen työstämistä, kunnes kaunis ilma houkutteli ulos. Siispä päätin lähteä metsästämään auringonlaskua Gianicololle. Kesähelteellä olisi jäänyt kyllä kiipeämättä, mutta talvisäässä Gianicolon lenkki ei ollut ongelma eikä mikään. Rooman yllä lentelevät tuhansien pikkulintujen parvet olivat pitkästä aikaa todella huima näky. Hitchcock-tunnelmaa loivat myös Gianicololla raakkuvat varislinnut, lajista en osaa sanoa.

Iltahämärä Gianicololla

Takaisin tullessa bongasin mahtavan kodinkoneliikkeen, joka oli todella hyvin piilotettu (kuvassa oikealla). Heräteostoksena mukaan tarttui optinen hiiri Bluetooth-yhteydellä, joka onneksi toimii. Sen jälkeen jatkoin lähipalveluiden analysointia, autoin yhtä rouvaa siirtämään suurta viherkasvia kirkon edessä ja palauduin kotiin. Tarkoituksenani oli lähteä ulos syömään, mutta Tero kokkasikin herkkusieniä ja tagliatellea! Loppujen lopuksi koko stipendiaattiporukkamme kokoontui keittiöön ja sitten kirjastoon, jossa mylvin pari biisiä, kunnes Ina, Tero ja Karolina alkoivat korttipelin, jota tyydyin seuraamaan sivusta. Oikein mukava ja rento lauantaipäivä.

Kortinpeluuta kirjastossamme

Day 9 (5.12.), työtä ja itsenäisyyden juhlintaa

Yö oli hiukan levoton, ehkäpä kotitissuttelu on sittenkin vaarallisempaa kuin kapakoissa juokseminen… Aamukymmenestä paneuduin vihdoin Pomus-videoiden editointiin. Lounaaksi söin 200 g puhvelinmozzarellaa ja 6 luumutomaattia. Parempaa capresea en ole eläessäni saanut. Eilen ostamani öljykin on aika OK hintaansa nähden.

Ennen pieniä päivätorkkuja istahdin ensimmäistä kertaa tosimielellä myös flyygelin ääreen, mutta en ole ihan varma syntyikö lopullinen idea Giannin runoon vai ei. Kaatosateen vuoksi taksin saanti hieman kesti, mutta olimme silti Teron ja Karoliinan kanssa ihan ajoissa Suomen lähettilään residenssillä itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Mun deittini joutui flunssan takia tekemään mulle oharit, joten sain mellastaa ihan vapaasti…

Oli kiva tavata mm. ensi kertaa YLEn ikuinen kirjeenvaihtaja Liisa Liimatainen ja pitkästä aikaa taiteilija Hannu Palosuo. Eniten tuli juteltua yhden italialaisen amiraalin kanssa. Koska mulla on hullun paperit Suomen armeijasta, niin minulla on heikkous korkea-arvoisia upseereita kohtaan ja tulen useimmiten niiden kanssa hyvin toimeen Kokemukseni mukaan korkea-arvoiset upseerit ovat yleensä varsin laaja-alaisesti sivistyneitä ja mukavia seuramiehiä ja niin oli tämäkin apulialaissyntyinen amiraali, jonka nimi ei jäänyt mieleen tai jäi kysymättä…

Poistuimme bileistä Teron ja Karolinan (kuvassa oikealla hyökkäämässä pizzan kimppuun) kanssa korrektisti, oitis kun kutsukortissa mainittu 2 tuntia tuli täyteen. Koska sade oli lakannut, kävelimme muutamia kortteleita bussipysäkkiä etsien, mutta pysäkin kohdalla saimmekin taksin lennosta ja palasimme kotikonnuille Toispualtiiberiin ja menimme illalliselle paikkaan nimeltä Il Duca. Voi suositella hinta-laatusuhdetta. Iltahömpsyt otettiin vielä skottiviskibaarissa.

Kuvien ja videoiden kanssa olen koko ajan näemmä jäljessä, mutta kyllä niitä on tulossa. Tärkeintä, että pystyn sentään pitämään tätä päiväkirjaa.

Paljon olisi kerrottavaa, mutta ehkä tässä kohtaa voi jo summata ensituntemuksia: en tajunnutkaan kuinka paljon minulla oli ikävä Italiaa ja Roomaa. Tämä on paikka, jossa osaan olla ja koen olevani täysin harmoniassa ympäristön kanssa. En tiedä, miten ihmeessä saisin elämäni järjestettyä niin, että olisi varaa asua jossain näillä nurkilla kuten nyt tässä poikkeustilanteessa Pohjoismaiden neuvoston subventoimana. Nyt on mennyt vasta 4 yötä tässä mahtavassa residenssissäni ja jo nyt suren sitä, että tammikuun lopussa pitää lähteä pois!

Day 8, sightseeing and shopping

Aurinko paistoi aamusta asti pilvettömältä taivaalta, joten kaikki työsuunnitelmat oli helppo työntää syrjään. Lähdin oikein mielelläni Teron ja Karolinan matkaoppaaksi, reittinä perinteinen Palazzo Farnese - Campo de Fiori - Piazza Navona - Pantheon - S. Maria sopra Minerva - Piazza Colonna… La Rinascenten kohdalla erkanimme omille shoppailureiteillemme. Itse kolusin Rinascenten, Galleria Alberto Sordin ja Zaran, josta löysin katu-uskottavan toppatakin (kuvassa vasemmalla…), mutta ilman Johannan hyväksyntää en sitä ehkä osta.

Jalat jo hiukan väsyneinä jatkoin bussilla Isola Tiberinalle, sitten kahvi & grappa (yht, 2,20€!!!) ja perusteelliset ruokatäydennykset Viale Trasteveren Standassa, josta tassuttelin reppu täynnä kotiin, koska en vielä löytänyt ovelta ovelle kulkevan sähköbussin pysäkkiä. Illallinen, kesäkurpitsaa ja pennejä, juustoja ja makkaroita, syötiin sitten oikein salin puolella, koska Johan Tellillä oli vieraana roomalaistunut ruotsalainen valokuvaaja Börje.

Järjestettiin kuitenkin ruotsalaisten ruokarauhan häiritsemiseksi pieni performanssi, koska mun Est Est Est -valkoviinipullo hyökkkäsi jääkaapista Teron päälle, josta seurasi moppaus- ja imurointioperaatio…

Juu, ei tullut töistä tänäänkään paljon mitään, mutta viikonlopuksihan on luvassa sadetta… Kuvia ja videoita tulossa täydennykseksi joskus…

Toim. huom. Eli nyt 18.12. keskiyön jälkeen…

Piazza Navonan joulumarkkinat

Piazza della Rotonda

To: Jussi.Pajunen@hel.fi

Terveisiä Roomasta,

Senaatintorin Aleksanterinkadun puoleisen laidan pitäisi näyttää tältä. Ainakin hullu-Korhosen, professori Klingen ja mun mielestä.

To: Anita Hirvonen

Moi Anita,

tässä ois sulle hyvät byysat, jotka bongasin äsken päiväkävelyllä. En vaan tiedä löytyykö kokoja…

Terveiset Roomasta,

Petri

Isola Tiberina (edelleen ennen rankkasateita…)

Day 7, checking the slaughterhouse

En oikein enää muista mihin tämä päivä katosi, mutta ainakin eiliset illallistarpeet olivat sitten lounaani. Ensimmäinen kokkaukseni eli tonnikalasalaatti (kuvassa oikealla) maistui Teron ja Karolinan lisäksi myös sihteeri Helenelle. Tuli siis ensi kertaa seurusteltua ja syötyä keittiössä. Ikkunasta näkyy Tiber-joen liikenne. Voi tätä elämän keveyttä!

Päiväunet jäivät hiukan suunniteltua lyhyemmäksi, koska Tero herätti kuudelta, vaikka piti lähteä vasta seitsemältä. Karolina jäi kotiin potemaan flunssaa. Kahdeksalta oli tapaaminen tulevalla keikkapaikalla. Koska olimme etuajassa, käytiin yhdessä trendibaarissa aperitiivilla. Viinilasi maksoi vitosen, palvelu oli tympeää, mutta se johtui siitä, että tarjoilijat olivat jenkkipimuja, jotka varmaan luulivat meitä ryssiksi tms. itäeurooppalaisiksi ja olimme ehkä etuajassa. Saimme kuitenkin oikein laadukkaat crostinit valkoviinin seuraksi, joten ei se hinta sittenkään ollut liikaa.

Rooman entinen teurastamo Testaccion kaupunginosassa, ex-Mattatoio, on nykyään Kaapelitehtaaseen verrattava kulttuurikeskus, jossa toimii mm. musiikkiopisto. Siellä Terolla, Karoliinalla ja mulla on keikka 21.12. melko pienissä mutta hyvin varustelluissa saleissa. Myös Mette juuri Roomaan saapuneen siskonsa kanssa ehti paikalle ja sitten mentiin kapellimestari Stefano Cardin kanssa pizzalle ja käveltiin kotiin. Paitsi, että mä tietysti jäin matkan varrelle San Calliston baariin, jossa taas sain uusia tuttavia.

Tuleva keikkapaikkamme eli Testaccion musiikkiopiston sali entisessä teurastamossa.

Kaiken huipuksi kotimatkalla tuli vielä vastaan floridalainen Jake, joka myös vieraili edellisenä päivänä Good Caféssa sen hiukan epävireisen latinogimman säestäjänä, ilmeisesti myös poikaystävänä…

Day 6, asettautumista

Uni maittoi yhteentoista asti ja sitten tein vähän aikaa töitä. Tänään tapasin sitten myös harjoittelija Ellenin, joka on Vaasasta. Varsinainen suomalaisinvaasio!

Lounaalle suuntasin Campo de’ Fiorille, jossa torimeininki alkoi jo päättyä. Lasagne ja tiramisu olivat ihan taivaallinen lounas. Sitten tein kuukausia suunnittelemani perushankinnat: toskanalaisia sikareita ja Lushin hiusshampoo. Sikaria testaan joskus hyvän sään aikaan, mutta shampoo tuli jo illalla käyttöön ja vieläkin on tukka oikein puhtaan ja kuohkean näköinen.

Lasagne & tiramisù - liian hyvä lounas!

Ihmeellisintä ja hienointa oli prepaid-kännykkäliittymän lataaminen. Sen sijaan, että pitäisi raaputella mitään ässäarpoja ja näpytellä tekstareita tai soittaa mihinkään numeroon ainakin Vodafonella homma toimii niin, että sanotaan vain “T-kioskin” eli tupakkakaupan myyjälle puhelinnumero ja rahasumma, jonka sinne haluaa laittaa. Homma toimii yhtä nopeasti kuin meillä matkakortin lataaminen. En ollut ehtinyt vielä edes antaa rahaa, kun kännykkään tuli jo tekstari, että saldoa on lisätty 25€!

Ruokaostokset tein Via dei Pettinarin pienessä herkkusupermarketissa. Parmankinkku tarjouksessa 19 €/kilo, asialliset arkiviinit 3-4 €, mutta kyllä ruuan hinnannousu näkyy täälläkin.

Tiber normaalitasollaan ennen sateita…

Suunnittelin päiväunia, mutta sitten kuulin ääniä keittiöstä. Siellä oli johtaja Mette ja osittain Roomassa asuva tanskalaissäveltäjä ja yhdistyksen hallituksen jäsen Karl Åge Rasmussen avaamassa viinipulloa… Sitten seuraan liittyi myös uusi kämppäkaverini kirjailija Johan Tell. Oli ihan pakko hakea hyvän viinin seuraksi juuri ostamaani parmigianoa.

Karolina ja Tero saapuivat vihdoin illansuussa. Vaikka olin suunnitellut tekeväni illan töitä ja syöväni vähän juustoa ja makkaraa, niin pakkohan oli lähteä heidän kanssaan syömään. Ei kauas, sillä olivat lähteneet edellisiltana yöjunalla Wienistä ja harrastaneet päivällä ankaraa turismia Firenzessä. Matkalla baarista kotiin meidät heitettiin vielä sisään toiseen baariin, jossa piti olla “bossa novaa”. Pääesiintyjä oli kolumbialaisherra Nestor, jolla oli aivan ihana ääni, mutta välillä solistina ja taustalaulajana oli myös nuorempi neiti, joka välillä kuulosti ja näytti melkein hyvältä Shakira-imitaattorilta, mutta välillä lauloi raastavan epävireisesti. Kävin vetämässä pari säkeistöä Guantanameraa ja se olikin melkoinen menestys… Nestor sattuu olemaan Kolumbian lähetystön tiedotuspäällikkö ja ehkäpä pääsen vielä joskus toistekin laulamaan hänen kanssaan!

Nestor ja laulajatar latinopopin pyörteissä Good Caféssa

Siis oikein kiva ja ylisosiaalinen päivä taas tämäkin. Josko vähitellen löytyisi joku työvirekin…

Day 5, Pesaro-Roma ja kapakkakierros

Heräsin maanantaiaamuun hotelli Vittorian ainoana asukkaana! Aivan mieletöntä luksusta. Aamiainen ei tullutkaan huoneeseen, kuten oli edellisaamuna uhattu, sillä parketinhiojat eivät tietenkään halunneet tulla maanantaiaamuna töihin. Pikasuihku (harmi kun olisi se poreamme ja kaikki kylpysuolatkin olleet käytössä), kamat kasaan ja kävellen kohti asemaa. Aurinko paistoi ja lämmintä oli.

Hotel Vittorian aamiainen

Juna tuli aivan ajallaan, mutta epäilys heräsi jo sen lähdettyä, sillä monet ihmisistä jäivätkin laiturille. Falconara Marittima, jossa piti olla tiukka 10 minuutin vaihto, ohitettiin täyttä vauhtia… No, pian paljastui, että kohtalotovereita oli runsaasti.

Anconan asemalla kuulutuksesta ei saanut mitään selvää, mutta monitoriin katsomalla selvisi, että joku korvaava juna lähtisi 5 minuutin päästä. Ilmeisesti poikkeusjärjestelyt liittyivät lakkoihin, joita rautateillä oli. Niukin naukin ehdin junaan ja sain oitis pari uutta kaveria: Pesarossa nykyään asuvat milanolaiset Dario ja Roberto ovat dokumentintekijöitä ja ihmisoikeusaktivisteja http://www.everyonegroup.com . Matka sujui todella nopeasti, koska puhuttavaa riitti. Kauhuskenaariomme olisi ollut 4 tunnin ylimääräinen odottelu, mutta lopulta viivettä tulikin vain vartin verran. Ehkäpä jotain yhteistyötäkin joskus syntyy eli jälleen hieno yhteensattumien summa.

Pesaro-Roma hyvässä seurassa meni tosi nopeasti!

Sitten taksilla majapaikkaan, jossa vastassa oli sihteerin sijaan itse johtaja Mette Perregaard, joka esitteli paikat. Aivan mahtava kämppä! Pari tuntia meni ihastellessa uutta kotia ja näköalaa. Kun sain kamat paikoilleen, askeleet ja suuntavaisto johdattivat suorinta tietä Campo de’ Fiorille Giordano Brunon luokse. Pitkä iltani alkoi lasillisella Greco di Tufoa ihan vain baaritiskillä. Sitten saavuin maailman kauneimmalle aukiolle, Piazza Navonalle, jota loppiaiseen asti rumentavat juuri avatut joulumarkkinat.

Ekana siis toisinajattelija Giordano Brunoa moikkaamaan!

Tuttu baari ei ole enää baari vaan hieman törkeähintainen ravintola. Romanialaissyntyinen ravintolapäällikkö kuitenkin sai minut jäämään ulos lämmittimen lämpöön, viihdytti minua muutenkin koko ajan ja brasilialainen tarjoilija kauppasi minulle pastatimbaalin, joka kyllä oli hintansa väärti ja kenties elämäni paras ja raskain makaronilaatikko mozzarelloineen ja lihankimpaleineen, sillä en syönyt koko päivänä mitään. Karahvipunkku ei kyllä ollut mistään kotoisin. No, mutta kyseessähän oli kuitenkin Piazza Navona.

Sitten alkoi vähän tihuttaa ja piti pelastautua taas baariin, ja kuinka ollakaan, aperitiivipöperöt olivat vielä esillä. Kahdeksalla eurolla sain lasin kelpoa Chiantia ja itse ottaa lautasellisen leikkeleitä, perunaa, juustoa… Hinta todella kohdallaan.

No, sitten kun tulin kämpille ja soitin Johannalle, teki vielä mieli lämmikettä ja lähdin ilman sontsaa etsimään sopivaa lähibaaria. Löytyi monta, kävin yhdessä ottamassa kahvin brandyn kera ja sitten päädyin läheiseen skotlantilaiseen viskibaariin, josta taitaa tulla mulle kantapaikka: niin mukavia olivat baarinpitäjät enkä kyllä ole ennen moista viskivalikoimaa nähnyt…