Day 36 (to 1.1.), ylhäältä näkisi paremmin (jos ei sataisi)
Categories: Italia, Matkailua, Yleistä ja yksityistä.
Uudenvuoden päivä olikin sitten harmaa ja sateinen, joten ei ollenkaan harmittanut nukkua pitkään. Myöhäisaamiaista nautittiin terassilla tarjoilija Tizianan tarjoilemana. Omistaja-Tiziana oli puolestaan jo edellisenä päivänä selvittänyt, että Monte Cassinon luostari olisi normaalisti auki, joten lähdimme sitten ajelemaan sinne puoli neljäksi. Tiet ja koko Cassino olivat niin autioita, että oltiin parkkipaikalla melkein tunnin etuajassa, mutta avasivat ovet sentään jo vartin yli kolme.
Tärkeintä nähtävyyttä eli näköalaa ei oikein näkynyt ja toiseksi tärkein eli museo oli kiinni, mutta silti oikein sopiva lepopäivän ohjelma käydä paikkaamassa tämä sivistyksen aukko. Pyhyyttä oli havaittavissa, mutta toisen maailmansodan jälkeen raunioista uudelleen rakennettu valtaisa kompleksi tuntui yhtä ahdistavalta kuin monet muutkin tärkeät pyhiinvaelluspaikat ja ennen kaikkea kovin feikiltä uskontopornolta.
Koirilla on aika kivat näköalat Monte Cassinon luostarissa!
Ennen päiväunia kanavapujottelu pysähtyi RAIn satelliittikanavalle, jossa lauloi yksinään pianon ääressä kirurgi ja laulaja-lauluntekijä Mimmo Locasciulli Kansainvälisen Etäyliopiston TV-ohjelmassa. Koskas meillä laulaja-lauluntekijät saisivat tämmöisiä esityskanavia? Myöhäisten päiväunien jälkeen taas syömään herkkuja ja unten maille.
Muutama tunti saatiin nukkuakin, mutta puoli viideltä herättiin hurjiin turpakäräjiin, mutta ei uskallettu mennä valittamaan. Kyseessä oli Rooman pohjoispuolelta kotoisin oleva nuorisoporukka, jonka parisuhteet ilmeisesti eivät olleet vielä kovin vakiintunutta sorttia, joten draamaa riitti, kun kaikki olivat kännissä kuin käet niin kuin uudenvuodenyönäkin. Lähtiessä kuultiin, että ei uskaltanut itse isäntäkään, joka kärsi yhtä paljon. Fernando sanoi: “Yleensä olen hyvin rauhallinen mies, mutta kun suutun, suutun kunnolla, joten ajattelin, että parempi olla puuttumatta…”
no comments yet.
Johanna’s Special Awards 2008! »« Day 35 (ke 31.12.), lisää ratsastusta ja cenone…

