Heräilin yhdeltätoista ja tartuin hommiin. Koko päivän tuli vettä, joten ei harmittanut pysytellä sisätiloissa. Yhden aikaan Pasi taikoi kaappien aineksista herkkupastaa, jonka jälkeen piti nukkua pari tuntia päiväunia. Jatkettiin sävellyshommaa sitkeästi yli 3 tuntia ja käytiin sitten pikaisesti syömässä pizzat Il Ducassa ja moikkaamassa Sandroa. Oikein tuottelias päivä, mutta huomenna pitäisi kyllä päästä kunnolla ulkoilemaan! Harmi, että Pasin hermosairaus estää kunnon lenkkeilyn ja esim. Vatikaani täytyy kyllä jättää väliin…
Nyt kun olen saanut viikon tärkeimmät tapahtumat pantua muistiin, lie ehkä hetki kirjoitella vähän yleisempiä tunnelmia…
Residenssitaiteilijuutta on jäljellä enää 3 viikkoa ja paniikki Suomeen paluusta alkaa kasvaa. Kyllähän tässä olisi vielä toinen mokoma mennyt oikein hyvin, mutta toivottavasti tänne saisi vielä palata. En ollut tajunnutkaan, kuinka suuri Italian-puutos mua oli vaivannut - liekö se ollut kaikkien terveysongelmienikin yksi syy. On se ihme, että Italiasta vain on tullut toinen kotimaa, vaikka suurin osa täällä oleskelustani onkin ollut varsin lyhyitä turismireissuja.
Sateen takia tänään oli aika hidas käynnistyminen. Lounaaksi syötiin kaappiin jäänyttä mereneläväsalaattia ja jatkettiin kilpailuehdotuksen työstämistä.
Lautasen alalaidassa suurimmat epäillyt ruokamyrkytykseeni: tappajasimpukka ja eltaantunut surimi…
Pienen levon jälkeen ja illan hämärtyessä lähdettiin sadetta uhmaten kohti Castel Sant’Angeloa. Pahinta sadetta pidettiin linnoituksen kahvilassa. Takaisin tultiin Corso Vittorio Emanuelen ja Campo de’ Fiorin kautta ruokaostoksia tehden. Mä kokkailin scamorzaleipiä ja penne all’arrabbiataa oliivien kera (oisko se sitä ischialaista…).
Pasi oli reissun ja syömisen jälkeen todella poikki, koska oli jättänyt särkylääkkeen ottamatta, mutta mä juutuin keittiöön maistelemaan puolalaista vodkaa Astan, Teron ja Karolinan kanssa… Se on pullo, jonka Metter on jättänyt yhteiseen käyttöön merkinnällä “Kokkaukseen tai no, mihin vaan”. Asta vähän lantrasi, me muut nautiskelimme ihan raakana.
Asta kertoi mulle vähän reissustaan Timbuktuun ja aloin ihan vakavasti miettiä, että sinne mäkin taidan olla lähiaikoina menossa…
Puoliltapäivin lähdettiin bussilla Ostienselle ja sieltä metrolla Colosseumille. Oltiin melkein jo menossa Forumille, mutta ilman opaskirjaa ja kipeillä jaloilla todettiin kuitenkin huonoksi ideaksi. Luulin, että Forumille pääsisi edelleen ilmaiseksi. Ei enää pääsekään.
Lounaaksi vedeltiin palapizzaa Ceasar’s Pizzassa kuten Teron ja Karolinankin kanssa (alanko kenties olla urautunut matkaopas…) ja sitten tultiin Vihtori Mauno Kakkosen kivijalassa olevan oikein mielenkiintoisen holokaustinäyttelyn kautta kotiin. Oli yllätys todeta, että Italian juutalaiset pääsivät niinkin vähällä: max. 8.000 kuollutta/kadonnutta. Kyyditykset esim. Roomasta alkoivat vasta 1943 ja yli 11 tuhannesta “vain” tuhat kuoli. Ei se Mussolini tainnut ihan täysillä uskoa Aatun rotuoppeihin.
Päiväunia en malttanut nukkua, vaan aloin kirjoittaa eilisiä sävellyksiä muistiin koneelle.
Loppiaisillallinen syötiin Monzú Vladíssa, jossa ei meidän lisäksemme ollut kuin yksi pöydällinen espanjalaisia nuoria ja italialainen herrapari, joten huomiota taas tuli runsaasti. Pasi söi nyt sen kanin ja minä puolestani lihakääryleitä, joissa oli sisällä rusinaa, pinjansiemeniä ja valkosipulia. Pirun hyvä irea! Henkilökunta aloitti oman loppiaisenviettonsa jo ennen meidän ulosheittämistämme ja Silvano juotti mulle Pinot Nero -grappaa ilmaiseksi. Ihan uskomaton tunnelma, taas kerran.
Kuten Johannan kanssa jo niin useasti todettiin: “Kun on hyvä ravintola löytynyt, miksi vaihtaa?”
Pasin hermokivuista huolimatta jaksoimme tallustella kotoa Via Venetolle asti! Tähtäimessä oli nimittäin saada Pasille uusi talvitakki. Neuvoa-antava lounas syötiin Gioia Miassa, jossa Johannan kanssa tuli useasti käytyä 6 vuotta sitten. Ihan OK edelleen.
Lopulta piti palata sähköbussilla Campo de’ Fiorilla, jonka nurkalla ensimmäisenä sovitettu takki todettiin parhaaksi. Kotimatkalla hommattiin vielä illallistarpeet. Rankan turismi- ja shoppauskierroksen jälkeen päiväunet maittoivat.
Pasin uusi talvitakki
Illalla alettiin säveltää Uppo-Nallea ja harrastettiin kotisyöpöttelyä. Tonnikalasalaattia ja leikkeleitä.
Sunnuntain ohjelmassa oli vain Johannan vaihtaminen Pasiin… Johanna pakkaili ja vaihdettiin ja pyykättiin petivaatteet. Lentokentällä sain luppoajan kulumaan oikein hyvin, vaikka Finnairin kone olikin puolisen tuntia myöhässä.
Koska Roomassa tuntui olevan paljon liikennettä, päätin, että tullaankin ihan paikallisjunalla. Se sujuikin vauhdikkaasti ja Trasteveren asemalta taksi maksoikin enää 9 euroa. Suosittelen, jos on vähän kantamuksia!
Illalliselle vein Pasin Trattoria Il Quirinoon, jota viski-Ale oli minulle suositellut. Olikin todella hyvää simpukka-kuivamätipastaa ja lihapullia!
Aamulla saapui suruviesti Johannan kummitädin Pikon poismenosta. Sen hoitamiseksi hankittiin Johannalle vähän kivoja vaatteita lähipiazzalta ja levyjä Feltrinelliltä. Sitten katseltiin Largo Argentinan kissoja ja kas, ensi kertaa osasimme astua eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin, jotka olivat täynnä suloisia adoptoitavia kissoja…
Ei olisi epäilystäkään, että jos täällä asuttaisiin, tuolta haettaisiin lisää perheenjäseniä! Kuinka olikin näin olennainen Rooman nähtävyys jäänyt aiemmin huomaamatta?! Tai siis oli tiedostettu, mutta sisäänkäynti jäänyt huomaamatta.
Johannan läksiäisillallinen nautittiin tietysti Monzù Vladíssa. Johanna söi jotain hirmuista petokalaa (cernia) ja minä kania, molemmat ischialaisittain höystettyinä. Ravintolan väki ei olisi tietenkään halunnut päästää Johannaa ollenkaan pois, koska ovat niin ihastuneita!
Monzú Vladín alkupalatähteitä… ja alla kala- ja kaniannokset, ynnä omistajaherrat.
Aamupäivä heitettiin hyvästejä Crete Giallen väelle, hepoille ja koirille haaveillen jo seuraavaa reissua tänne! Paluumatkalla poikettiin vielä Fernandon suosittelemaan hevostelukauppaan Frosinonessa. Omistaja, herra Crispino, löytyi baarista ja avasi liikkeen vain meitä varten, joten oli pieni pakko löytää jotain tarpeellista. Ässäkin sai siis tuliaiset Italiasta: uuden riimunvarren ja kuolaimet.
Hei hei Fernando, Al ja Brenda!
Autonpalautuskin sujui oikein mutkattomasti, mitä nyt saatiin aikaan ehkä ainoa pieni perheriita pariin viikkoon, kun piti tankata automaattiasemalla, mutta kyllä se kahdelta sujui.
Kotiutumisen jälkeen täydennettiin ruokavarastoja ja illastettiin kotioloissa. La Standasta muistaakseni (tätä kirjoittaessa on jo melkein viikko vierähtänyt) löytyi kolmaskin “special edition” Fernet eli koko sarja taitaa olla koossa peltitötteröitä, joissa on historiallisia Fernet -mainoksia. Tästä alkaa olla jo viikko, en oikein enää muista, oliko muuta oleellista.
