Yö jäi aika lyhyeksi, vaikka ajoissa mentiinkin nukkumaan. Pasi alkoi nimittäin tehdä lähtöä jo puoli viiden aikaan, vaikka olikin jo enimmäkseen pakannut lauantaina valmiiksi. No, mun vatsani prosessoi edelleen siihen malliin, että otin Ayaan Hirsi Alin elämänkerran ja aloin lukea sitä.
Kahdeksan jälkeen saatoin Pasin taksiin ja vein roskat. Aurinko paistoi jo lämmittävästi ja tajusin, että nythän on Porta Portesen sunnuntaimarkkinat! Se olikin aivan uskomaton kokemus: aivan loputon eli 1,3 kilometriä pitkä tavarameri! Farkkuja kympillä, farkkuja vitosella, toppatakkeja kahdellakympillä, markan tavaraa, vitosen tavaraa, DVD- ja CD-levyjä… jne. jne.
Kirpputorina sitä ei pitäisi enää mainostaa, sillä enimmäkseen kaupan on ihan uutta tavaraa: laillista poistotavaraa ja todennäköisesti myös “aitoa piraattia”. Ihmetyttää, että järjestystä pitämässä oli vain tavallisia vallesmanneja, kun joulumarkkinoita näkyi valvomassa talouspoliiseja ja joskus carabinierejakin (puolustusministeriön poliisi).
Itse selvisin kiirastulesta lompakkoa tiukasti puristaen ja ostin vain romanialaisen diskohittikokoelman vitosella. Myyjä kaivoi itsepoltetun version tiskin alta ja laittoi hologrammilla varustetun siististi takaisin esille… No, ehkä mä voin romanialaisilta vähän varastaa, kun siellä on mua niin huonosti kohdeltu, heh-heh.
Kauppiaat ovat enimmäkseen muita kuin kantaväestöön kuuluvia. Kaikille, jotka kannattavat köyhien maiden ihmisten siirtämistä Eurooppaan, suosittelen ihan kuurina viikottaista reissua Porta Porteseen (tai no ääliöimmille riittää ehkä reissu Helsingin orastaviin ghettoihin). Afrikka, Lähi-itä ja Aasia ovat jo täällä. Tätäkö te haluatte Suomeenkin?
La Standasta hommasin vähän täytettä jääkaappiin. Pitkien päiväunien jälkeen kännykässä oli soittoyrityksiä. Terhi kutsui leffaan ja Johannaa opastin skannaamaan valokuvia ja vähän skypetettiinkin.
Söin taas sosekeittoa ja riskaabelisti myös sämpylän, juustoa ja ihan pienen villisikasalamipötkylän. Vatsa ja minä (viime päivinä siis kovin erimieliset) selvisimme taksilla ajoissa Barberini Multisalaan. Will Smithin Seven Pounds italiaksi dubattuna on ehkä eräs huonoimmista leffoista, joita olen koskaan teatterissa nähnyt, mutta Woody Harrelson oli sentään hyvä ja naispääosan esittäjä oikein kivan näköinen. Myöhäistä illallista syötiin Mr. Chow’n luona. Ravintola näytti tutulta, mutta joskus viime vuosituhannella se ei ollut vielä kiinalainen. Ihanat daamini heittivät minut vielä kotiinkin.
