Day 45 (la 10.1.), viimeisiä puristuksia

Sattuneesta syystä elämä rajoittui akselille peti–vessa… Kurjasta olosta huolimatta sävelsin keskeneräisen kohtauksen melkein valmiiksi eli saimme viikon aikana tehtyä sen mitä oli suunniteltukin. Jos olisi ollut paremmat ilmat ja olisimme olleet terveempiä, olisi saattanut jäädä tekemättäkin…

Sitten otin suihkun, gramman parasetamoliannos alkoi vaikuttaa ja olo parantui huimasti. Niinpä selvittiin Pasin läksiäisillalliselle Da Gildoon, joka olikin ihan hyvä valinta. Söin kalasoppaa ja jälkkäriksi uunipäärynää. Istahdettiin hetki Alen baaritiskillä ja sitten nukkumaan.

Day 44 (pe 9.1.), vongola assassina

Eilen tuntui vatsa jo vähän epämääräiseltä ja turposi piukeaksi, mutta tänään vasta tajusin olevani ilmeisesti ruokamyrkytyksen kourissa. Epäilty on maanantaina ostetun ja vasta keskiviikkona syödyn mustekalasalaatin simpukka. Miten voikin ihminen olla näin tyhmä?

Selvisimme silti taksilla kapusiinimunkkien hautakammioihin taksilla: jäi peräti 7 minuuttia aikaa tutustua paikkaan…. Vartijatäti oli vähän kärtty, mutta taas italiankielen taito pelasti, ilman sitä oltaisiin jääty ehkä ulkopuolelle.

Lounasta syötiin ulkona Augustuksen mausoleumin vieressä olevassa Gustossa. Pasi vetäisi 9 egen seisovan pöydän, mutta mä tyydyin kreikkalaiseen salaattiin. Tarjoilijapoika paljastui ensimmäisen Irakin sodan pakolaiseksi, jonka äidinkieli oli aramea!

Pasi Espanjalaisilla portailla Borsalino-ostostensa kanssa

Guston kreikkalainen salaatti

Palattiin bussilla osa matkasta ja käppäiltiin La Standaan ostamaan Pasin tuliaiset ja iltapalaa. Mä tyydyin ihan Knorrin sosekeittoon. Illalla alkoi oloni huonontua ja lämpökin nousta.

Day 43 (to 8.1.), sateinen työpäivä

Heräilin yhdeltätoista ja tartuin hommiin. Koko päivän tuli vettä, joten ei harmittanut pysytellä sisätiloissa. Yhden aikaan Pasi taikoi kaappien aineksista herkkupastaa, jonka jälkeen piti nukkua pari tuntia päiväunia. Jatkettiin sävellyshommaa sitkeästi yli 3 tuntia ja käytiin sitten pikaisesti syömässä pizzat Il Ducassa ja moikkaamassa Sandroa. Oikein tuottelias päivä, mutta huomenna pitäisi kyllä päästä kunnolla ulkoilemaan! Harmi, että Pasin hermosairaus estää kunnon lenkkeilyn ja esim. Vatikaani täytyy kyllä jättää väliin…

Nyt kun olen saanut viikon tärkeimmät tapahtumat pantua muistiin, lie ehkä hetki kirjoitella vähän yleisempiä tunnelmia…

Residenssitaiteilijuutta on jäljellä enää 3 viikkoa ja paniikki Suomeen paluusta alkaa kasvaa. Kyllähän tässä olisi vielä toinen mokoma mennyt oikein hyvin, mutta toivottavasti tänne saisi vielä palata. En ollut tajunnutkaan, kuinka suuri Italian-puutos mua oli vaivannut - liekö se ollut kaikkien terveysongelmienikin yksi syy. On se ihme, että Italiasta vain on tullut toinen kotimaa, vaikka suurin osa täällä oleskelustani onkin ollut varsin lyhyitä turismireissuja.

Day 42 (ke 7.1.), linnarundi ja työntekoa

Sateen takia tänään oli aika hidas käynnistyminen. Lounaaksi syötiin kaappiin jäänyttä mereneläväsalaattia ja jatkettiin kilpailuehdotuksen työstämistä.

Lautasen alalaidassa suurimmat epäillyt ruokamyrkytykseeni: tappajasimpukka ja eltaantunut surimi…

Pienen levon jälkeen ja illan hämärtyessä lähdettiin sadetta uhmaten kohti Castel Sant’Angeloa. Pahinta sadetta pidettiin linnoituksen kahvilassa. Takaisin tultiin Corso Vittorio Emanuelen ja Campo de’ Fiorin kautta ruokaostoksia tehden. Mä kokkailin scamorzaleipiä ja penne all’arrabbiataa oliivien kera (oisko se sitä ischialaista…).

Pasi oli reissun ja syömisen jälkeen todella poikki, koska oli jättänyt särkylääkkeen ottamatta, mutta mä juutuin keittiöön maistelemaan puolalaista vodkaa Astan, Teron ja Karolinan kanssa… Se on pullo, jonka Metter on jättänyt yhteiseen käyttöön merkinnällä “Kokkaukseen tai no, mihin vaan”. Asta vähän lantrasi, me muut nautiskelimme ihan raakana.

Asta kertoi mulle vähän reissustaan Timbuktuun ja aloin ihan vakavasti miettiä, että sinne mäkin taidan olla lähiaikoina menossa…

Day 41 (ti 6.1.), Befana a Roma

Puoliltapäivin lähdettiin bussilla Ostienselle ja sieltä metrolla Colosseumille. Oltiin melkein jo menossa Forumille, mutta ilman opaskirjaa ja kipeillä jaloilla todettiin kuitenkin huonoksi ideaksi. Luulin, että Forumille pääsisi edelleen ilmaiseksi. Ei enää pääsekään.

Lounaaksi vedeltiin palapizzaa Ceasar’s Pizzassa kuten Teron ja Karolinankin kanssa (alanko kenties olla urautunut matkaopas…) ja sitten tultiin Vihtori Mauno Kakkosen kivijalassa olevan oikein mielenkiintoisen holokaustinäyttelyn kautta kotiin. Oli yllätys todeta, että Italian juutalaiset pääsivät niinkin vähällä: max. 8.000 kuollutta/kadonnutta. Kyyditykset esim. Roomasta alkoivat vasta 1943 ja yli 11 tuhannesta “vain” tuhat kuoli. Ei se Mussolini tainnut ihan täysillä uskoa Aatun rotuoppeihin.

Päiväunia en malttanut nukkua, vaan aloin kirjoittaa eilisiä sävellyksiä muistiin koneelle.

Loppiaisillallinen syötiin Monzú Vladíssa, jossa ei meidän lisäksemme ollut kuin yksi pöydällinen espanjalaisia nuoria ja italialainen herrapari, joten huomiota taas tuli runsaasti. Pasi söi nyt sen kanin ja minä puolestani lihakääryleitä, joissa oli sisällä rusinaa, pinjansiemeniä ja valkosipulia. Pirun hyvä irea! Henkilökunta aloitti oman loppiaisenviettonsa jo ennen meidän ulosheittämistämme ja Silvano juotti mulle Pinot Nero -grappaa ilmaiseksi. Ihan uskomaton tunnelma, taas kerran.

Kuten Johannan kanssa jo niin useasti todettiin: “Kun on hyvä ravintola löytynyt, miksi vaihtaa?”

Day 40 (ma 5.1.), stylistin hommissa

Pasin hermokivuista huolimatta jaksoimme tallustella kotoa Via Venetolle asti! Tähtäimessä oli nimittäin saada Pasille uusi talvitakki. Neuvoa-antava lounas syötiin Gioia Miassa, jossa Johannan kanssa tuli useasti käytyä 6 vuotta sitten. Ihan OK edelleen.

Lopulta piti palata sähköbussilla Campo de’ Fiorilla, jonka nurkalla ensimmäisenä sovitettu takki todettiin parhaaksi. Kotimatkalla hommattiin vielä illallistarpeet. Rankan turismi- ja shoppauskierroksen jälkeen päiväunet maittoivat.

Pasin uusi talvitakki

Illalla alettiin säveltää Uppo-Nallea ja harrastettiin kotisyöpöttelyä. Tonnikalasalaattia ja leikkeleitä.

Day 39 (su 4.1.), ihmisvaihto lentokentällä

Sunnuntain ohjelmassa oli vain Johannan vaihtaminen Pasiin… Johanna pakkaili ja vaihdettiin ja pyykättiin petivaatteet. Lentokentällä sain luppoajan kulumaan oikein hyvin, vaikka Finnairin kone olikin puolisen tuntia myöhässä.

Koska Roomassa tuntui olevan paljon liikennettä, päätin, että tullaankin ihan paikallisjunalla. Se sujuikin vauhdikkaasti ja Trasteveren asemalta taksi maksoikin enää 9 euroa. Suosittelen, jos on vähän kantamuksia!

Illalliselle vein Pasin Trattoria Il Quirinoon, jota viski-Ale oli minulle suositellut. Olikin todella hyvää simpukka-kuivamätipastaa ja lihapullia!

Day 38 (la 3.1.), lisää hyvästejä

Aamulla saapui suruviesti Johannan kummitädin Pikon poismenosta. Sen hoitamiseksi hankittiin Johannalle vähän kivoja vaatteita lähipiazzalta ja levyjä Feltrinelliltä. Sitten katseltiin Largo Argentinan kissoja ja kas, ensi kertaa osasimme astua eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin, jotka olivat täynnä suloisia adoptoitavia kissoja…

Ei olisi epäilystäkään, että jos täällä asuttaisiin, tuolta haettaisiin lisää perheenjäseniä! Kuinka olikin näin olennainen Rooman nähtävyys jäänyt aiemmin huomaamatta?! Tai siis oli tiedostettu, mutta sisäänkäynti jäänyt huomaamatta.

Johannan läksiäisillallinen nautittiin tietysti Monzù Vladíssa. Johanna söi jotain hirmuista petokalaa (cernia) ja minä kania, molemmat ischialaisittain höystettyinä. Ravintolan väki ei olisi tietenkään halunnut päästää Johannaa ollenkaan pois, koska ovat niin ihastuneita!

Monzú Vladín alkupalatähteitä… ja alla kala- ja kaniannokset, ynnä omistajaherrat.

Day 37 (pe 2.1.), paluu iänikuiseen Stadiin

Aamupäivä heitettiin hyvästejä Crete Giallen väelle, hepoille ja koirille haaveillen jo seuraavaa reissua tänne! Paluumatkalla poikettiin vielä Fernandon suosittelemaan hevostelukauppaan Frosinonessa. Omistaja, herra Crispino, löytyi baarista ja avasi liikkeen vain meitä varten, joten oli pieni pakko löytää jotain tarpeellista. Ässäkin sai siis tuliaiset Italiasta: uuden riimunvarren ja kuolaimet.

Hei hei Fernando, Al ja Brenda!

Autonpalautuskin sujui oikein mutkattomasti, mitä nyt saatiin aikaan ehkä ainoa pieni perheriita pariin viikkoon, kun piti tankata automaattiasemalla, mutta kyllä se kahdelta sujui.

Kotiutumisen jälkeen täydennettiin ruokavarastoja ja illastettiin kotioloissa. La Standasta muistaakseni (tätä kirjoittaessa on jo melkein viikko vierähtänyt) löytyi kolmaskin “special edition” Fernet eli koko sarja taitaa olla koossa peltitötteröitä, joissa on historiallisia Fernet -mainoksia. Tästä alkaa olla jo viikko, en oikein enää muista, oliko muuta oleellista.

Petri’s Special Awards 2008

Thanks to my dear wife for reminding me of this valuable tradition of ours started a year ago… Right now I’m too tired to update the travel blog, but maybe I’ll just manage to fill up this questionnaire:

Best book
Ayaan Hirsi Ali’s Infidel which I have only started, but she’s the most important living person in my opinion!

Best song
Too many candidates, but I go for Franco Battiato’s latest duet with Carmen Consoli: Tutto l’universo obbedisce all’amore

Best album
According to my Last.fm account it’s by far Severinas Zdravo Marijo. It’s a Balkan feast! Have you ever heard a truck horn used so well in a music piece?

Best radio
Still the same as last year: SR Sisuradio, Radio Italia and Russkoje Radio, but more and more Last.fm.

Best film
Sex and the City was a big relief. Finally it’s over. On TV one of the best was El Camino de San Diego of Carlos Sorin, but it’s 2 years old.

Best TV show
TV is dead. However, I enjoyed a lot learning Russian from the great TV films Doktor Zhivago and Master i Margarita.

Best live show
The final of Tallitähdet at Helsinki International Horse Show.

Worst moments
Breaking the arm 6 weeks after the brain stroke…

Best moments
All the moments spent with my loved ones. In a way, also the week spent in the hospital after the brainstroke.

Worst enemies
Dishonest and mean people.

Best friends
My wife and our animal companions. Period.

Best newcomers in my life
Although this was not a very social year I need to mention: Janne Hyöty and the whole Österbotten bunch of people, my new Irish family through my little sister plus of course Mette Perregaard, Astridur, Tero & Karolina and all the other Scandinavian housemates in Rome. Luv!

Best comeback in my life
Maarit Niiniluoto. Leena & Jukka. Milana & Vesa. Too little time spent together, but so significant to me.

I will miss…
The innocence and the feeling of invincibility of my youth. I’m f**king 40 now.

Best waste of time
Facebook and blogs.

Worst waste of time
People that steal my energy. Following any Finnish news media.

Best meal
Every meal at Monzù Vladì in Trastevere, Rome and Crete Gialle, Cervaro. In december only I gained 2 kilos…

Best drink
Alcohol. Hey, I quit smoking this year! It’s not healthy to become a saint at once.

Best new item
My MacBook which gave me freedom to create wherever I go.

Johanna’s Special Awards 2008!

Since I’m such a lazy blogger (is that the word?) nowadays I at least wanted to give an update on 2008 which was not an easy year… I can only hope for better for 2009! But what doesn’t kill you makes you stronger…

Best book
Henning Mankell’s Italian Shoes. Excellent story that had to be read all at once. Otherwise I have developed a bad habit of having too many unfinished books by my bedside… I still love to buy books where ever I go!

Best song
Kallioniemi by Happoradio.

Best album
This is easy: Kaunis minä by Happoradio. Simply the best Finnish album since the 80’s. Second place goes to Herra Ylppö and Sata vuotta. Maija Vilkkumaa and Jippu will follow with Superpallo and Kuka teki minusta tän naisen. I’m into Suomi-rock again!

Best radio
Lately I’ve found myself listening to Suomipop a lot.

Best film
This year I even managed to see some on the big screen. Of those I would vote for Vicky Christina Barcelona by Woody Allen. His previous film, Match Point which I saw on DVD, was also excellent.

Best TV show
Amazing Race and Brothers & Sisters ( I hope it would continue). I watch so little television nowadays…

Best live show
Definitely The Nutcracker that we saw in Teatro dell’Opera in Rome on Christmas Eve. To see Carla Fracci perform was great…

Worst moments
Petri’s stroke in February…

Best moments
All the moments spent with my loved ones. And I have to say that two weeks in Italy did me so good…

Worst enemies
They are still closer than they seem…

Best friends
Mari, Kirsi, Kaisu, the gang at Perla, my big sister-aunts:-), Inka the cousin and my sis Laura

Best newcomers in my life
They know who they are!

Best comeback in my life
My family. They are always there in joy and in sorrow…

I will miss…
My godmother Pico who passed away some days ago. But I’m very grateful that I got to spend time with her before it happened. R.I.P.

Best waste of time
Facebook. So relaxing and a good way to get to know what is going on!

Worst waste of time
People that steal your energy.

Best meal
Dinners in San Diego, Lisbon and Rome (generally outside of Finland…)

Best drink
Fernet Branca- always! Pisco sour at Nuevo Latino. Margaritas at San Diego!

Best new item
My bluetooth-earplug. I do not know how I managed so long without one! Now I can talk with my both hands !

Day 36 (to 1.1.), ylhäältä näkisi paremmin (jos ei sataisi)

Uudenvuoden päivä olikin sitten harmaa ja sateinen, joten ei ollenkaan harmittanut nukkua pitkään. Myöhäisaamiaista nautittiin terassilla tarjoilija Tizianan tarjoilemana. Omistaja-Tiziana oli puolestaan jo edellisenä päivänä selvittänyt, että Monte Cassinon luostari olisi normaalisti auki, joten lähdimme sitten ajelemaan sinne puoli neljäksi. Tiet ja koko Cassino olivat niin autioita, että oltiin parkkipaikalla melkein tunnin etuajassa, mutta avasivat ovet sentään jo vartin yli kolme.

Tärkeintä nähtävyyttä eli näköalaa ei oikein näkynyt ja toiseksi tärkein eli museo oli kiinni, mutta silti oikein sopiva lepopäivän ohjelma käydä paikkaamassa tämä sivistyksen aukko. Pyhyyttä oli havaittavissa, mutta toisen maailmansodan jälkeen raunioista uudelleen rakennettu valtaisa kompleksi tuntui yhtä ahdistavalta kuin monet muutkin tärkeät pyhiinvaelluspaikat ja ennen kaikkea kovin feikiltä uskontopornolta.

Koirilla on aika kivat näköalat Monte Cassinon luostarissa!

Ennen päiväunia kanavapujottelu pysähtyi RAIn satelliittikanavalle, jossa lauloi yksinään pianon ääressä kirurgi ja laulaja-lauluntekijä Mimmo Locasciulli Kansainvälisen Etäyliopiston TV-ohjelmassa. Koskas meillä laulaja-lauluntekijät saisivat tämmöisiä esityskanavia? Myöhäisten päiväunien jälkeen taas syömään herkkuja ja unten maille.

Muutama tunti saatiin nukkuakin, mutta puoli viideltä herättiin hurjiin turpakäräjiin, mutta ei uskallettu mennä valittamaan. Kyseessä oli Rooman pohjoispuolelta kotoisin oleva nuorisoporukka, jonka parisuhteet ilmeisesti eivät olleet vielä kovin vakiintunutta sorttia, joten draamaa riitti, kun kaikki olivat kännissä kuin käet niin kuin uudenvuodenyönäkin. Lähtiessä kuultiin, että ei uskaltanut itse isäntäkään, joka kärsi yhtä paljon. Fernando sanoi: “Yleensä olen hyvin rauhallinen mies, mutta kun suutun, suutun kunnolla, joten ajattelin, että parempi olla puuttumatta…”

Day 35 (ke 31.12.), lisää ratsastusta ja cenone…

Vuoden viimeinen päivä aukeni todella kirkkaana ja ihan kellon herättämänä, sillä aamiaisen jälkeen 10.30 oli sovittu toinen maastoratsastus. Johanna sai saman tamma Scyllan, mutta Old Grey jäikin rauhassa rouskimaan aamuheiniä ja minua odotti satuloituna tamma nimeltä Sara vai liekö ollut Sarah, koska quarter-hevosille annetaan yleensä englanninkieliset nimet.

Saraa saikin sitten ratsastaa ihan kahdella kädellä eikä tarvinnut leikkiä lännenratsastajaa. Alkumatkasta Sara tuntui vielä Old Greytäkin mukavammalta, mutta loppumatkasta se alkoi testata Ässän tapaan saisiko syödä ja kun jouduttiin lähellä tallia pysähtymään pienelle niitylle seurustelemaan jonkun papan kanssa (kts. kuva), niin peli oli menetetty. Loppumatka oli melkoista taistelua auktoriteetista ja ohjista… Kas kun hanskoja ei ollut, niin vielä nyt 4 päivänkin jälkeen ovat nimettömien rystyset auki. Lopulta Sara yritti vielä syödä tallin vieressä olevia heiniä ja kun en antanut se käveli protestiksi suoraan karsinoiden eteen ja härnäämään valkoista arabioria… Tulin alas satulasta nopeammin kuin koskaan.

Silti kokemus oli eilistäkin parempi, koska Sara oli aika issikkamainen pallero, jonka askel oli lyhyt ja koordinaatio jyrkissä mäissä oikein hyvä. Pari ravipyrähdystäkin tuli semmoisissa paikoissa, joissa yleensä lähdetään varmaan vauhtiin, mutta sain pysäytettyä hyvin. Paremmin ei voisi vuotta päättää kuin hevosen selässä!

Ilma oli niin ihana, että oli pakko päästä katsomaan vähän lisää maisemia ja päätimme ajella Formiaan noin 40 km vilkuilemaan vesistöä (täällähän ei voi “katsoa merta”, koska se on suomeksi “kikkelikakka”) ja kylläpä se Tyrrhenanmeri Gaetan lahdella olikin ihana. Kalatorit huumasivat tuoksuillaan, mutta en saanut himoitsemaani mustekala-ranskalaiset annosta, kun piti löytää baari tai ravintola, jossa olisi a) jotain suolaista välipalaa b) vessa. Se olikin uudenvuodenaattona vaikeaa, sillä lounaspaikat olivat kiinni ja baarit myyneet aamusämpylänsä loppuun. No, onneksi löytyi sitten ihan siitä keskeltä vanhan pariskunnan pitämä iso baari/veikkauspiste.

Uudenvuodenaaton auringonottoa Formian satamassa

Keskustelu oli tosi hauskaa, taas kerran. Trendikkäästä karvahupputoppatakistani johtuen mua ei enää kerta kaikkiaan uskota ulkomaalaiseksi ennen kuin vähän selitän. Keskustelu baarinpitäjän kanssa oli kaikista imartelevin/paras:

- Missä te täällä yövytte?
- Ei kun käymässä vain. Ollaan maatilamatkailupaikassa Cervarossa.
- Brutto paese! (Surkea kylä) Mitä te siellä? Onko sulla siellä sukulaisia?
- Ei kun olen kyllä ihan suomalainen…

Isäntä kavereineen uudenvuodenaaton aamuratsastuksen jälkeen.

Ennen uudenvuoden illallista ehdittiin vähän torkahtaa ja sitten alkoi elämämme ensimmäinen cenone, joka mukavaksi yllätykseksemme olikin enemmän laatua kuin määrää ja saimme melkein kaikki syötyäkin. Esim. primot eivät olleet kaksi järjetöntä kulhoa pastaa, vaan samalla lautasella annos ihanaa inkivääri-artisokkarisottoa ja pätkä ricottalla ja villisialla täytettyä cannelonia…

Mukava yllätys oli myös, että elävä musiikki ei vastoin odotuksiani ollut mikään hanurivetoinen perinneorkesteri vaan kahden söpön pimun duo, jolla oli oikein mahtava unplugged-meininki. Hittejä yhden kitaran säestyksellä ja hienosti stemmalaulettuna tuli englanniksi, espanjaksi ja italiaksi. Sitäpaitsi istuimme niiden vieressä ja sain kääntää kaiuttimet meistä poispäin…

Vähän ennen vuodenvaihtumista pöytiin tuotiin kuohuviinipullot, jotka avattiin H-hetkellä. Tosin mulla meni ehkä pari minuuttia sen avaamiseen, turo mikä turo… Sitten tuli vielä kääretorttua kaveriksi. Sen jälkeen ulos katsomaan ilotulituksia, tosin meidän ravintolamme asiakkaat räjäyttelivät vain ankeita pommeja ja papatteja tms.

Sitten bändi ryhtyi tiskijukiksi ja helvetti pääsi valloilleen. Koskaan ennen emme ole nähneet yhtä kännisiä italialaisia bailaamassa. Siinä vaiheessa kun I will survive oli kuultu ja Blues Brothersin Everybody needs somebody lähti soimaan, katsoimme viisaammaksi lähteä yöpuulle. Oli vielä käytävä ravintolan vessassa, sillä oma oli tulvinut…

Vuoden vaihduttua oletettavasti tarjoillut munún mukaiset frutta secca ja cotechino con lenticchie eli kuivahedelmät ja kotletti linssien kera jäivät syömättä. Toivottavasti onnea tulevalle vuodelle silti riittäisi, vaikka ne onnea tuovat linssit eivät kerta kaikkiaan enää mahtuneet valittavaan vatsalaukkuun.

Cenonen munù…

Day 34 (ti 30.12.), Spaghetti Western!

Taisi tämä päivä vähän jännittää, kun heräsin jo ennen herätyskelloa puoli seitsemältä… Yhdeksän jälkeen oltiin vihdoin valmiita tilaamaan taksi autovuokraamoon. Siellä meille yritettiin ensin tyrkyttää automaatti-Smartia ja sitten uutta Fiat Cinquecentoa, mutta haluttiin Fiat Punto.

Taivas oli täysin sininen ja n. 150 kilometrin matka maatilamatkailupaikkaan Cervaroon sujui nopeasti ja perillekin löydettiin melko helposti printattujen MIchelin- ja Google -karttojen avulla. Vastassa oli vain siivoojarouva, joka ehdotti, että kävisimme katsomassa hevosia hänen laittaessaan huonettamme kuntoon. Oppaaksi ilmoittautui oitis talon saksanpaimenkoira ja jostain ilmaantui avuksi myös toinen koira! (Myöhemmin selvisivät myös nimet: Brenda ja Al)

Pikaisen vilkaisun jälkeen takaisin ja kamat huoneeseen, josta on upea näköala laaksoon ja kauempana siintäviin vuoriin… Isäntä Fernando oli sillä välin tullut ja sovimme ratsastuksen kolmeksi. Lähdimme Cervaron keskustaan etsimään välipalaa ja se ei ollutkaan kovin helppoa… Kaksi keskustan baaria ei myynyt mitään syötävää ja kolmannessa olisi kyllä saanut mitä vain, mutta se tuntui olevan kylän juopompien eläkeläisten sosiaalikeskus, jossa haisi hiki, pelattiin korttia ja oli kova mökä. Lopulta löytyi Ristorante da Rosetta, jossa suurin piirtein kaksinkertaistimme normaalin liikevaihdon, sillä kanssamme söi kaksi komeaa eläkeläispappaa.

Sitten jouduimme toteamaan, että nykyaika ei ole vielä pilannut maaseutua: kaikki ruokakaupat olivat kahdelta jo kiinni, joten jouduimme ostamaan vesipullot baarista. Kylän keskusaukion poliisi ja papat ihmettelivät varmaan turisteja, jotka kulkivat monta kertaa edestakaisin ensin kävellen ja sitten autolla…

Kolmelta menimme autolla tallille (hirmuinen tallimatka, ehkä jopa 400 m), jossa ratsujamme jo satuloitiin. Isäntä itse laukkaili uutta hevosta, jonka selässä bulgarialainen tallityöntekijä Willy lähti sitten viemään meitä maastoon. Saatiin molemmat vähän liian pienet saappaat lainaksi, mutta mulla oli sentään itse isännän uudet ja hienot nahkasaappaat! Hevosen selässä vasta kyselin, että olisiko niitä kypäriä… Ei ollut kuulemma kuin lapsille, joten ihan pipot päässä lähdettiin menemään lännensatulassa ja ohjat yhdessä kädessä.

Johannan alla oli rautiastamma Scylla ja mun heponi oli hiukan Ässää kookkaampi kimoruuna, mutta onneksi myös Ässää rauhallisempi ja kiltimpi Old Grey. Sen selkään voi kuulemma laittaa lapsen tai ensikertalaisenkin… Alkumatkasta oli kuitenkin pientä paniikkia, sillä olin peränpitäjänä ja Old Grey yritti koko ajan ottaa Johannan ratsastamaa tamma Scyllaa kiinni. Kun vasta totuttelin ison hevosen käyntirytmiin, se alkoi tarjota jo loivassa alamäessä ravia… No, kun vaihdettiin järjestystä, ei mitään ongelmia ollut. Maisemat olivat jylhiä ja mäet jyrkkiä. Aluksi ihan peltotietä, polkuja, mutta takaisin tullessa aika paljon myös asfalttia. Autoista hevoset eivät juuri piitanneet. Tuli mieleen, että hevoseni ajatteli niistä: “Minähän en väistä. Olinhan sentään edellisessä elämässä pyhä lehmä Intiassa.”

Mentiin ihan käyntiä, mutta muutamassa jyrkemmässä ylämäessä annoin hevosen vähän pompahdella ja ravata muutaman askeleen, koska olin jo aluksi testannut, että tämä poika kyllä pysähtyy. Takaa kuului vähän Scyllan rouskutusta ja loppumatkasta Old Greykin selvästi etsi tilaisuutta haukata jotain, mutta käyttäytyi hienosti. Vain yhdessä risteyksessä se poikkesi reitiltä ja kysyi, että voitaisiinko tässä syödä, mutta sain sen helposti takaisin ruotuun! Vajaan tunnin reissu oli todella hieno kokemus ja loppumatkasta kaukana näkyi myös Monte Cassinon luostari.

Me ja meidän hepomme ratsastuksen jälkeen.

Ratsastuksen jälkeen lähdettiin Cassinoon Euro Spin -markettiin (Lidl olisi ollut naapurissa) ja löydettiin vielä takaisinkin, vaikka pimeä jo oli tullutkin. Nukuttiin myöhäiset päiväunet ja puoli yhdeksältä syömään. Puolihoitoillallinen oli aivan mahtava: upeat antipastot, vapaavalintainen pasta (mä otin tietty pappardelle al cinghiale), scaloppine ja scamorza con prosciutto, tiramisù… Huomenna ei voi kyllä syödä juuri mitään ennen uudenvuodenillallista!