Päivä 24: Bratislava (30.3.2010)

Kesäaikaan siirtymisen takia yö sujui nopeasti ja kun aamulla istuimme McDonaldsissa huomasin, että kello tulee kuusi. Päätinkin yrittää sitten aikaisempaan junaan. Kännipäissäni heittelin loput kamat laukkuihin ja soitin taksin. Ihme, että muistin numeron, vaikka en ollut sitä aiemmin tarvinnut. Taksi tuli nopeasti ja maksoi vain 6 euroa.

Ei mennyt edes tiukille ja junassa oli hyvin tilaa: koko matkalla osastooni ei pyrkinyt muita ihmisiä.

Juna vei kyllä melkoisen hiljaista miestä. Ei ollut paha olo, mutta silmät lupsuivat eikä esim. lukeminen tai kirjoittaminen tullut mieleenkään. Sitäpaitsi oli kiehtovaa katsoa Tsekin maisemia, jotka tullessa jäivät näkemättä, kun oli jo pimeää. Alkumatkasta sain ehkä nukuttua jotain viiden minuutin torkkuja, mutta pidempiin uniin sopivaa asentoa oli mahdonta löytää. Onneksi olin älynnyt ostaa eväät eli vettä, tsekkiläistä kofeiinikolajuomaa ja banaanin.

Kondista ei enää ollut siihen, että olisin lähtenyt etsimään mitään julkisia kulkuneuvoja, varsinkin kun päällä oli talvitakki ja lämpötila oli saapuessa jo yli 20 astetta. Aseman takseilla oli selkeä kartelli ja ryöstöhinta, mutta pakko siihen oli vain suostua. Retrohotelli Kyjeviä voinee parhaiten kuvailla näin: “kuvitelkaa Hotelli Viru ilman suurempia remontteja sitten valmistumisen…”. Keltainen Trabant aulassa kruunaa kaiken. Toisaalta samassa kompleksissa toimii jättimäinen Tesco-tavaratalo, jonka valikoima ei varmaan jää jälkeen Tallinnan Stockasta tai Kaubamajasta.

No, edullinen hinta, lämmintä vettä tulee, wifi toimii huoneessa jne. Pikkuisen huoletti, että pysyvätkö ikkunat hurjassa tuulessa kiinni ja ehjinä. Näköala oli huima. Häämatkailijat ja nirppanokkailijat voivat mennä muualle. Valitettavasti Bratislavan hintataso on euron, Wienin läheisyyden ja vähäisemmän kilpailun takia turistille törkeähkö verrattuna Prahaan.

Kaunis ilma ja uusi paikkakunta panivat vielä venymään niin paljon, että käpöttelin vanhassa kaupungissa varmaan toista tuntia ennen kuin menin lounaalle johonkin kasino-pubmestaan, jossa oli oikein edullinen ja maittava mikrolasagne ja hyvä punkku. Sen jälkeen peti tuntui maailman ihanimmalta.

Muutaman tunnin unien jälkeen lähdin sitten toiselle kävelylle. Tonavan rannalla ei vielä ollut oikein actionia, mutta vanhassa kaupungissa pyöri jonkun verran turisteja. Söin ihan mainion mutta melkein Suomen hintatasoa olevan illallisen ja palasin suorinta tietä hotelliin. Eilisen rasitukset painoivat, mutta istahdin vielä maistelemaan paikallista luumuviinaa ja ihmettelemään englantilaisten eläkeläisten kaljankittausta. Onneksi baari pantiin kiinni jo yhdeltätoista vai oliko se puoliltaöin…

Päivä 23: Pitkät jäähyväiset (29.3.2010)

Heräsin aika pirteänä, varasin hotellin Bratislavasta ja oikeastaan pakkasin kamat. Timo ja Ulla tarjosivat aamiaiseksi kalakukkoa!

Sitten suuntasin metrolla Vysehradiin, joka oli nopeahkosti nähty, sillä maanantain vuoksi museot ja kirkot olivat kiinni. Niinpä jatkoinkin ratikalla ghettoon, joka oli jäänyt kaivelemaan. Pääsymaksuhan oli aika tyyris, joten kiersin sitten tunnollisesti kaikki kohteet, mutta kaikkea informaatiota en kyllä jaksanut lukea. Vanhin synagoga oli kyllä aika mielenkiintoinen ja siellä oli talon puolesta hyvä (ja hyvännäköinen) opas, jolta sain yhden amerikkalaisen miehen kanssa yksityisopastusta!

Paljon kuolleita juutalaisia. “Hyvä alku, heh-heh!”

Sitten vielä kävelin asemalle ostamaan junalipun Bratislavaan ja soitin Jukalle sopiakseni iltamenoista. Ratikalla marketin kautta kotiin, suihkuun ja jatkamaan pakkaamista.

Sitten mentiin ehdotuksestani illastamaan Strahovin luostarin panimoravintolaan, koska nyt oli saatavilla myös erityistä pääsiäisolutta! Siellä suljettiin kymmeneltä, joten jatkoimme alas Malá Stranaan ja vietettiin yötä parissakin pubissa…

Päivä 22: Sain seuraa (28.3.2010)

Selvittyäni lauantai-illan huumasta siivoilin keittiötä ja jatkoin vähän sovitushommia, kunnes illansuussa sain kämppiksiksi Timon ja Ullan. En saanut heitä houkutelluksi illalliselle, joten illallistin yksin Letnan puiston palatsin Brasseriessa. Katkarapukeitto ja lohi olivat ihan mainioita ja palvelu erinomaista.

Sitten katselin X-factorin ensimmäisen livekonsertin ja yksi Battiato-teksti syntyi vielä hämärän rajamailla.

Päivä 21: Jukan bileet (27.3.2010)

Muistaakseni nukuin pitkään ja aloin vähän siistiä paikkoja, koska seuraavana päivänä oli odotettavissa kämppäkavereita Savonlinnasta. Taisinpa jatkaa vähän tangosovitustakin.

Illalla Jukka Ollikka ja Tomi Räisänen pitivät kotibileet juostuaan puolimaratonin. Tuliaiseksi vein marketista miehekkäästi vähän juomia ja kyllä niitä taidettiin aika paljon nauttiakin. Tutustuin jälleen uusiin Prahan suomalaisiin, tsekkiläisten kanssa en valitettavasti ehtinyt juuri jutella.

Jukka, Marko, Helena & Tomi

Yöksi sää poutaantui ja lähdin hipsimään kotia kohti. Kaupungintalolle tultaessa eräs romanidaami kävi kimppuuni hymyillen mutta ilmeisen pahoin aikein. Seksiä väitti tarjoavansa. Kun vältin katsomasta häntä ja tiuskahdin tsekiksi “Ei kiitos”, niin selvisin tilanteesta vaurioitta. Ehkä jos ei olisi ollut pitkää takkia päällä, niin hän olisi päässyt käsiksi etutaskussa olevaan lompakkoon. Nyt hän vain tunnusteli takin läpi tyhjää perstaskua… Yöratikka-aikatauluun tutustuttuani päätin kävellä loppumatkankin kotiin.

Päivä 20: T-paitakeli (26.3.2010)

Tarkoitus oli keskittyä työntekoon, mutta kun lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen, oli ihan pakko kokeilla tarkeneeko T-paidassa… Kyllä vain! Kävelin Letnan puistoa pitkin Metronomille eli entiselle Stalinin patsaan jalustalle. Terassi, puistonpenkit ja nurmikot olivat täynnä oluenjuojia!

Laskeuduin sitten ghettoon ja vilkaisin paikat ulkopuolelta. Voi olla, että synagogakierros jää toiseen kertaan. Jos vielä ilmoja ja voimia piisaisi, niin Ylälinna eli Vyšehrad kiinnostaa enemmän… Tsekkasin vielä Vanhankaupungin pääsiäismarkkinat ja osallistuin turistilaumatapahtumaan eli Astronomisen kellon lyönteihin klo 18.

Marko olisi houkutellut korealaisporukan mukaan, mutta päästyäni kotiin ei sitten oikein energiaa ollut lähteä enää mihinkään. Päätöksessä oli apuna ukkoskuuro ja eilisen tsekkimätön kosto eli vatsavaivat. Ajatus kolmannesta hapankaali- ja läski-illallisesta ei oikein iskenyt. Pitäisi laihtua… Toivottavasti ei nyt mitään flunssaa enää pukkaa, sitä lajia on tänä talvena ollut ihan liikaa.

Päivä 19: Tunnollinen turisti (25.3.2010)

Heräsin puoli seitsemän! Mikä lie taas levottomuus ja mania on päällä. Yhden Battiato-tekstin sain tehtyä ja sitten jatkoin pari tuntia unia.

Velvollisuudentunnosta kävin iltapäivällä suorittamassa linnakierroksesta puuttuneet osat: Ruutitorni, Pyhän Vituksen katedraali ja pinakoteekki. Sitten arvoin mielessäni lähtisinkö katsomaan vielä muita Linnavuoren nähtävyyksiä kuten Loretoa (ei kiinnosta, koska olen oikeassakin Loretossa rampannut), mutta päätin kuitenkin hoitaa mielessä myös poltelleen modernin taiteen museon samalla reissulla. Se olikin hyvä päätös. Nykytaide putsasi mieltä mukavasti. Sitä oli kyllä aika paljon, eikä kaikkien olennaisten tsekkitaiteilijoiden nimet millään jääneet mieleen, mutta Bohumil Kubišta kylläkin. Hän oli nimittäin nuorena flunssapandemiaan kuollut loistava kubisti.

Myöhemmin kirjoitin vähän lisää taiteesta.

Museota vastapäätä olevassa ja mulle Facebookissa vinkatussa U Houbaréssa vedin perusmättöä eli läskiä, hapankaalia ja nuudeleita. Vatsa täällä kyllä kasvaa. Ihmeellisintä, että olen alkanut tykätä tsekkiruuasta. Kiskasta ostin jäätelön ja ratikkalippuja, josko vielä tulisi vähän ajeltua… Alkaa jo haikeus vallata mielen, kun Prahan päivät ovat varsin luetut.

Mättö, salaatti ja olut, n. 11 euroa!

Sitten katsoin yhden leffan ja jatkoin vielä toisen Battiaton tekstin parissa silmäluomien lupsumiseen asti. Tänään siis 2 covertekstiä valmiiksi, ei huono saavutus, varsinkin kun sitä ekaa tuli pyöriteltyä kuukausi- ellei vuositolkulla mielessä… Nyt 14 kasassa!

Päivä 18: Linnakierros (24.3.2010)

Päivät Prahassa valuvat kuin hiekka tiimalasissa ja paineet turismin suorittamiseksi alkoivat nousta samaa tahtia ilman lämpötilan kanssa. Heräsin yhdeltätoista ja suihkun kautta suuntasin Prahan linnaan. Pressikortilla 2 päivän lippu maksoi muodolliset 40 senttiä, joka velvoitti tietysti tutkimaan paikat tarkoin. Ensimmäisen päivän 3 tunnin peliaikani käytin tsekkaamalla Kuninkaanlinnan, Pyhän Yrjön luostarin sekä maalauskokoelmat, Kultaisen kujan ja Daliborin tornin.

Sitten lähdin kohti Strahovin luostaria ja kuulua panimoravintolaa. Kello oli aika vähän, mutta nälkähän siinä jo tuli. Sisälle ei mahtunut ja kurjahan se olisi avata terassikausi vain hörppäämällä pikaolut. Ei muuta kuin villatakkia päälle ja olo mukavaksi. Aloin jopa kirjoittaa postikortteja ja tunsin itseni tosi turistiksi! Maistoin kahta olutta: stydimpää kausiolutta ja normaalia tummaa olutta. Ruuaksi sain samassa oluessa valmistetun hanhenkoiven, kaalia ja tietysti knöödeleitä. Oli hyvää! Voi olla, että voi joutua menemään vielä uudestaan, sillä perjantaina tulee myyntiin pääsiäisolut!

Sitten kävelin upeaa näköalakatua alas ja baarin kautta ratikkaan. Sitten olinkin aika kuitti ja taisin sammua jo ennen puoltayötä.

Päivä 17: Työtiistai (23.3.2010)

Jatkoin Battiaton kanssa koko päivän ja käväisin vain lähimarketissa hommaamassa täydennyksiä.

Kokkailin normipastaani ja jauhelihapötkylöitä. Kun ei enää käännöslyriikkaa irronnut niin viimeistelin afgaaniravintolassa käynnin kirvoittaman bloggauksen.

Päivä 16: Hapankermaa (22.3.2010)

Heräilin hitaasti ja rauhallisesti, mutta lähdin kuitenkin ajoissa, ettei menisi niin tiukoille kuin edellisellä oopperakeikalla. Lunastin lipun Bohemia Ticketsistä ja koska aikaa oli tunti niin kävelin Vaclavinaukion päähän ja suunnistin sitten sieltä Kaarlenaukion kautta teatterille.

Herra Hapankerman eli Smetanan Myyty morsian oli ihan pätevä koominen ooppera, sekä teos että esitys, mutta ei minun kannaltani niin kiinnostava kuin Janacekit. Sama huipputenori Tomáš Černý, jonka näin jo Jenufan Lacan roolissa oli tässä pääosassa. Ihana teatteri, jos osaisi tsekkiä, olisi kiva nähdä myös draamaa.

Národni Divadlon eli kansallisteatterin vaatesäilytyslämpiö.

Illalliselle päädyin Ultramarin -nimiseen kuppilaan. Tunnelma oli hiukan outo: asiakkaita vähän ja tarjoiluhenkilökunta lähinnä seurusteli keskenään ja kavereidensa kanssa ottaen jopa huikkaa itsekin. Ruoka sen sijaan ylitti kaikki odotukset: munakoisohöystö oli erinomaista, samoin pihvi, jättikatkaraput ja salaatti.

Oopperasta palattua inspiroiduin vihdoin rauhoittumaan Battiato-projektin pariin ja sain 2 keskeneräistä tekstiä valmiiksi!

Päivä 15: Lepoa ja työtä (21.3.2010)

Nukuin puolillepäivin ja totesin, että lepopäivä on nyt syytä pyhittää eikä hötkyillä mihinkään. Harmaa ja sateinen sää tukivat hyvin päätöstä… Päiväuniakin tarvittiin, jotta ylipäätään pystyi orientoitumaan työntekoon. Sunnuntai on kyllä työpäivistä parhaita. Kaikenlaista puuhaa vaan koko ajan ilmaantuu, joka pitää erossa luovasta työstä, mikä tietysti harmittaa.

Illallistarpeet löytyivät kaapista: mun hernekeittoani eli kirsikkatomaatti-valkosipulipastaa ynnä ihania makkaroita ja tomaattia. Saatuani tämän blogin vihdoin taas ajan tasalle, iltasaduksi nautin X-Factorin.

Tunnelmallista bohemiaelämää.

Päivä 14: Piipahdus Afghanistanissa (20.3.2010)

Päivän tärkeimmäksi työsuoritukseksi taisi jäädä yhden kirjeen kääntäminen italiaksi, jonka palkkion perin laulutunteina… Kahdeksan tienoilla kävelin sitten afghanistanilaiseen ravintola Arianaan. Muuten mainio paikka, mutta koko salia hoiti vain yksi tarjoilija, joten kiireisenä lauantai-iltana asiat vähän kestivät…

Mulla oli vähän suunnitelmia mennä katselemaan yöelämää. Baklavan nautittuani tekstailin cembalomestari Jukalle, joka kutsui sille kuuluisalle “yhdelle”. Lopulta istuttiin yli puoli kahteen U Vejvodůssa. Sadekin oli lakannut. Ilta oli ihanan lämmin ja kävelin massu turvoksissa kotiin. Ei enää tämmöistä illallista: vehnää, riisiä ja olutta. Ei sovi mulle yhtään. Täytyy palata punkku-, liha- & salaattilinjalle.

Afganistanilainen lampaan palapaisti ja baklava

Päivä 13: Rakastuin mä biisoniin (19.3.2010)

Heräsin reippaana kymmenen jälkeen ja päätin, että tänään sitten eläintarhaan! Lähdin käpöttelemään ennen yhtä ja löysin eläintarhaan aika lailla suorinta tietä, matkaan meni melkein tunti.

Ilma oli lämmin ja taivas puolipilvinen. Täydelliset olosuhteet.

Prahan eläintarha on yksi parhaita näkemiäni, moderni ja siisti. Piti ihan laittaa Facebookiin kuvia, niin ei tarvitse tänne niitä vääntää. Tietysti monien suurten eläinten kohdalla tulee miettineeksi, että tilaa on kyllä aika vähän. Uhanalaisten eläinten kohdalla kuitenkin täytyy olla tyytyväinen, että eläintarhoja ylipäätään on olemassa.

Eläintarha on suuri: minun tahdillani 3 tuntia 20 minuuttia oli juuri ja juuri riittävä aika, mutta pari tuntia lisää ei olisi haitannut, niin olisi voinut istahtaa vaikka kaljalle. Pisimpään viihdyin seurustelemassa yhden amerikkalaisen biisonin kanssa, joka tuli esittämään minulle piehtaroimista. Mahtava tyyppi.

Tietysti gorilloita tuli ihmeteltyä varmaan 20 minuuttia, olisi mennyt vaikka muutama tunti. Tai koko elämä. Yksi hienoimpia kohteita oli heti kierroksen alkuun sijoitettu Indonesia-talo, jossa hirmuinen määrä lepakoita suihki edestakaisin ihan vapaana! Myös Afrikka-talo, jossa asuivat jotkut ihmepossut ja hirmuinen kirahvilauma. 10 euron pääsymaksu oli todella hintansa väärti!

Eläintarhalta matkasin sitten bussilla ja parilla metrolla Tasavallan aukiolle ja Palladium -kauppakeskukseen. Kunnon oliiveja ei löytynyt, mutta aitoa parmigiano reggiano -raastetta sentään. Kävelin vielä isohkon korttelin ympäri etsimään mulle neuvottua kreikkalaista herkkukauppaa, mutta sitten luovutin ja istahdin palkintokaljalle. Kotiin palatessa suoritin vielä ruokaostoksia Billassa.

Sitten vaihdoin vähän parempaa päälle ja menin illalliselle aamulla bongaamaani sisilialaiseen Il Gattopardoon naapurikorttelissa. Aivan loistava löytö. Täysin italialainen omistus ja henkilökunta. Alkuun tris di carpaccio eli Roomassa koko talven välttelemääni graavikalaa, mutta tsekkikeittiön jälkeen alkoi jo tehdä mieli… Pääruoaksi saamani miekkakala ja simpukat yrtti-tomaattikastikkeessa olivat tuoreita ja oikein valmistettuja. Sanoisin, että vastaavasta annoksesta olisi esim. Roomassa joutunut maksamaan enemmän! Yläkerrassa on vielä herkkukauppa, jossa oli yhtä sun toista tarpeellista, mutta ei valitettavasti niitä kunnon mustia oliiveja, joita metsästin…

Päivä 12: Makropulos (18.3.2010)

Iltapäivällä kirjoittelin politiikkablogiini edellisen illan oopperan innoittamana ja sen levytystä kuunnellen. Ynnä päivitin tämän blogin alkuviikon osalta ja aloin muuntautua ihmisen näköiseksi oopperaa varten. Ajattelin lähteä edellistä päivää vähän aikaisemmin, ehtä ehtisin haukata jotain Kansallisteatterin vastapäisessä Kávarna Slaviassa.

Národni divadlo eli Kansallisteatteri

Liikenne esti ratikan etenemistä yhtä vauhdikkaasti ja kahvilassakin oli aika hässäkkä. Meni niin minuuttipeliksi, että sain hotkittua lohileivästä vain täytteet ja pari haukkausta leipää. Kadun ylittäminen kesti myös, kun näemmä täälläkin osataan ajaa risteykset tukkoon niin, että mikään ei liiku… Sisäänpääsykontrolli oli yhtä olematon kuin viimeksi ja ryntäsin kohti toista parvea. Ongelma oli, että joku urpo istui paikallani, mutta onneksi juuri ennen valojen sammumista vahtimestaritäti vakuuttui, että se oli minun paikkani. Tiukoille meni.

Janáčekin Tapaus Makropulos oli ihan vauhdikas ja hupaisa, mutta jos tänä päivänä menisi esittämään tuommoista musikaali-ideaa tuottajille, niin tuskinpa menisi läpi. Teoksessa yhdistyvät musiikkiteatteriin erityisen huonosti sopivat genret: dekkari ja science fiction. Mukavinta oli, että parvelta sai seurata orkesterin työskentelyä ja tekstityslaite oli juuri oikealla korkeudella, ettei tarvinnut niskaa rasittaa. En saanut ohjelmaa/librettoa hommatuksi, mutta tekstitys olikin yllättäen englanniksi ja tsekiksi. Sekin piti oikein virkeänä, kun sai tutustua tsekin kieleen tällä tavalla.

Edellisen illan vieruskaverit tapasin jo väliajalla ja sitten lähdin heidän kanssaan illalliselle Restaurace U Kapraan. Paikan nimikkokala eli karppi oli paneroituna muuten hyvä fish & chips -versio, mutta ruodot häiritsivät, kun piti vielä samalla seurustella… Jälkkäriksi sai vielä räiskälettä ja jätskiä. Todella semmoinen flashback -ateria. Ei tällaista vanhanaikaista ravintolaruokaa Suomessa enää helposti löydä.

Joka tapauksessa mukava eläkkeellä oleva hollantilaispariskunta suunnitteli jo kovasti tulevansa Suomeenkin oopperaan. Prahassa he olivat kuudetta kertaa. Aika lailla kävi kateeksi, kun ajomatka Groningenista kestää kuulemma 8 ja puoli tuntia. Stadista ei siinä ajassa pääse kuin Ouluun tai Pietariin, jos raja vetää… Eurooppa pieni, Suomi suuri.

Sääennusteen innoittamana menin nukkumaan ajoissa…

Päivä 11: Ooppera (17.3.2010)

Heräilin reippaana taas liian aikaisin ja hoidin mm. kirjeenvaihtoa Romaniaan, Argentiinaan ja Ranskaan ynnä Stefanon ja Alejandron teosrekisteröintijuttuja. Varustauduin oopperailtaan vielä parin tunnin päiväunilla ja söin välipalaksi mozzarellaa ja tomaattia.

Matka oopperaan kahdella ratikalla sujui nopeasti ja Markon mulle printtaamalla e-lipulla pääsi sisään ihan noin vain. Ovella rouva vain kysyi minut nähdessään “English?”, katsoi lippua ja kertoi mihin suuntaan pitää mennä ja missä on narikka. Aivan loistava meininki.

Jenůfa oli ihan mainio ooppera ja jouduin toteamaan, että kyllä vaan tsekkikin on ihan mainio laulukieli, kun vokaalit (ne, joita ei ole vielä ostettu pois) ovat selkeitä kuten suomessa ja italiassa eikä mitään keskivokaali öötä kuten englanti ja ranska, jotka pitäisi oopperakielinä kieltää ihan kokonaan. Carmen saakoon armon.

Tsekin Kansallisteatterin eli Národni divadlon vanha päänäyttämö on omistettu enimmäkseen oopperalle.

Vierustoverit paljastuivat hollantilaiseksi pariskunnaksi, jotka olivat jo kuudetta kertaa Prahassa ihan oopperan takia. Houkuttelin heitä jo Savonlinnaan ja huomenna nähdään toisessa Janačekin oopperassa!

Sitten pyrin illastamaan ravintola Violaan, jossa opaskirjan mukaan myös Pentti Saarikoski oli viihtynyt. Teatteri Violan yhteydessä oleva ravintola oli kiinni, mutta viereinen Pivnice Viola oli ihan kivan näköinen. Iltapalaksi lenkkimakkaraa ja salaattia! Vieruspöydässä oli ruotsalainen nuoripari, jonka kanssa tuli höpötettyä, joten ihan sosiaalinen päivä.

Ai niin, sitten vielä Pyhän Patrikin päivän kunniaksi tsekkasin naapurikorttelin Irish Barin, jossa ei täysirlantilaisia ollut, mutta muutama mukava prahalaistunut jenkki. Oikein hauska päivä ja sääkin alkaa lupaavasti lämmetä.

Päivä 10: Välipäivä (16.3.2010)

Luonnollisesti päivä jäi aika lyhyeksi, kun edellinen oli niin pitkä. Ehätin kuitenkin käydä kybersotaa tutkija Anna Kontulaa vastaan ja siinä sivussa hoitaa jotain järkevämpiäkin kirjeenvaihtoasioita. Illalliselle selvisin kuitenkin ennen keittiöiden sulkeutumista ja menin läheiseen Svijanský rytíř -ravintolaan, johon olin jo edellisiltana kiinnittänyt huomiota. Ihan loisto valinta, ei turisteja ja hinta/laatusuhde sen mukainen. Salaatti, mixed grill, punkkulasi ja Fernet tipin kera 16 €.

Yksi huono asia täytyy kyllä raportoida: muuten ihailen, että moni asia on niin kuin Suomessa vuosikymmeniä sitten, kuten ruokakulttuuri, mutta nyttemmin tupakoimattomana henkilönä vaatteisiin tarttunut tupakansavu ei ole kovin kivaa. Varsinkaan tuommoisen rankemman session jälkeen…