Päivä 12: Makropulos (18.3.2010)

Posted on Monday, March 22, 2010 at 00:59 by petri.
Categories: Matkailua, Yleistä ja yksityistä.

Iltapäivällä kirjoittelin politiikkablogiini edellisen illan oopperan innoittamana ja sen levytystä kuunnellen. Ynnä päivitin tämän blogin alkuviikon osalta ja aloin muuntautua ihmisen näköiseksi oopperaa varten. Ajattelin lähteä edellistä päivää vähän aikaisemmin, ehtä ehtisin haukata jotain Kansallisteatterin vastapäisessä Kávarna Slaviassa.

Národni divadlo eli Kansallisteatteri

Liikenne esti ratikan etenemistä yhtä vauhdikkaasti ja kahvilassakin oli aika hässäkkä. Meni niin minuuttipeliksi, että sain hotkittua lohileivästä vain täytteet ja pari haukkausta leipää. Kadun ylittäminen kesti myös, kun näemmä täälläkin osataan ajaa risteykset tukkoon niin, että mikään ei liiku… Sisäänpääsykontrolli oli yhtä olematon kuin viimeksi ja ryntäsin kohti toista parvea. Ongelma oli, että joku urpo istui paikallani, mutta onneksi juuri ennen valojen sammumista vahtimestaritäti vakuuttui, että se oli minun paikkani. Tiukoille meni.

Janáčekin Tapaus Makropulos oli ihan vauhdikas ja hupaisa, mutta jos tänä päivänä menisi esittämään tuommoista musikaali-ideaa tuottajille, niin tuskinpa menisi läpi. Teoksessa yhdistyvät musiikkiteatteriin erityisen huonosti sopivat genret: dekkari ja science fiction. Mukavinta oli, että parvelta sai seurata orkesterin työskentelyä ja tekstityslaite oli juuri oikealla korkeudella, ettei tarvinnut niskaa rasittaa. En saanut ohjelmaa/librettoa hommatuksi, mutta tekstitys olikin yllättäen englanniksi ja tsekiksi. Sekin piti oikein virkeänä, kun sai tutustua tsekin kieleen tällä tavalla.

Edellisen illan vieruskaverit tapasin jo väliajalla ja sitten lähdin heidän kanssaan illalliselle Restaurace U Kapraan. Paikan nimikkokala eli karppi oli paneroituna muuten hyvä fish & chips -versio, mutta ruodot häiritsivät, kun piti vielä samalla seurustella… Jälkkäriksi sai vielä räiskälettä ja jätskiä. Todella semmoinen flashback -ateria. Ei tällaista vanhanaikaista ravintolaruokaa Suomessa enää helposti löydä.

Joka tapauksessa mukava eläkkeellä oleva hollantilaispariskunta suunnitteli jo kovasti tulevansa Suomeenkin oopperaan. Prahassa he olivat kuudetta kertaa. Aika lailla kävi kateeksi, kun ajomatka Groningenista kestää kuulemma 8 ja puoli tuntia. Stadista ei siinä ajassa pääse kuin Ouluun tai Pietariin, jos raja vetää… Eurooppa pieni, Suomi suuri.

Sääennusteen innoittamana menin nukkumaan ajoissa…

no comments yet.

Leave a comment

Names and email addresses are required (email addresses aren't displayed), url's are optional.

Comments may contain the following xhtml tags:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>