Päivä 21: Luennointia (20.10.)

Posted on Monday, October 25, 2010 at 06:30 by petri.
Categories: Argentina, Matkailua, Tango.

Remis-kuski tuli puoli yhdeltätoista noutamaan minua La Plataan. Liikennettä ei ollut paljon, joten vaikka käytiin huoltoasemalla, niin olin perillä yliopistolla jo ennen muita.

Taiteiden tiedekunnan auditoriossa oli luento meneillään, joten ei päästy rakentamaan, vaan mentiin ensin lounaalle koko bändin kanssa. Mä popsin palmunsydämiä, keittokinkkua ja oliiveja.

Soundcheckin jälkeen päästettiin lähinnä Alen työkavereista ja oppilaista koostunut yleisö sisään. Pari tuntia pälpätettiin suomalaisesta tangosta ja katseltiin/kuunneltiin näytteitä. Lopuksi vielä esitettiin 9 biisin setti. Kolmen tunnin esiintyminen! Siis kielellä, jota olen opiskellut järjestelmällisesti vain 5 päivää. En jaksa olla ihmettelemättä, miten sitä vain on matkan varrella oppinut niin paljon.

Kalvosulkeisten ja soundcheckin valmistelua…

Kun muut jo pääsivät lähtemään, mä jäin odottamaan remis-kuskia takaisin päin Musiikin laitoksen johtajan kanssa. Silloin sain ensimmäistä kertaa kuulla iltapäivällä tapahtuneen jotain dramaattista, mutta en ihan ymmärtänyt mistä oli kyse. Selvisi vasta kotona TV:tä katsomalla, että kyse oli rautatieläisten yhteenotosta: liittoon kuuluvat vastaan vuokrafirman pätkätyöläiset, jossa oli kuollut ammuttuna 23-vuotias mielenosoittaja ja toinen, vanhempi nainen, myös sairaalassa koomassa päähän osuneen harhalaukauksen takia.

Takaisin päin liikenneruuhka keskustassa oli melkoinen ja olin kotona vasta seitsemän jälkeen. Aamuisen kuskin isäntä heitti mut itse stadiin ja ilta-auringon lämmittäessä haaveili kotiin päästyään nauttivansa oluesta ja koiranpennusta. Hän myös esitteli kännykkäkamerallaan ottamaansa kuvaa Casa Rosadasta kun seistiin siinä kohtaa.

Illalliseksi testasin La Payucan pihvin paprika-sipulihöystön kera. Hyvää oli.

Sitten katsoin viime viikon kohutun Ajankohtaisen kakkosen Homoillan ja aloin blogata homoaiheesta, koska se Facebookin statuspäivitysten perusteella tuntuu kuohuttavan suomalaisia ihan kamalasti.

no comments yet.

Leave a comment

Names and email addresses are required (email addresses aren't displayed), url's are optional.

Comments may contain the following xhtml tags:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>