Loppuraportti Panamaan reissusta

Koitan tähän muistella viimeiset 12 päivää. Yhteensä olin Pana-maassa vissiin 66 päivää.

Viimeisiä viikkojani hidasti räkätauti, jonka vuoksi en voinut lähteä piipahtamaan El Valle de Antónissa Folken kanssa ja myös suunnitelmat Contadoran saarivisiitistä peruttiin. Päätin kuitenkin selvitä taudista ibuprofeenilla, valkosipulilla, peperoncinolla, inkiväärillä, sitruunalla ja tietenkin rommilla… Ilmastoinnin käyttäminen myös lopetettiin lähes kokonaan Lenenkin tahdosta. Ihan hyvin tarkeni… Kyllä se tauti sitten ennen kotiinpaluuta hellittikin. Flunssan kesto siis 14 päivää hoitamatta, mutta vain 2 viikkoa hoidettuna.

Pääsiäistä vietettiin suhteellisen rauhallisesti kotioloissa ja Folken kanssa tulevia reissuja suunnitellen.

Folke lähti tiistaina 10.4. Kuubaan, mutta maanantai-iltana onnistuimme vielä yhdessä treffaamaan konserttijärjestäjä Oscarin… Toinen pääsiäispäivä on Panamassa ihan arkipäivä. Sitten olen näemmä päivittänyt Facebookiin: lämmitetyn pääsiäislampaan kanssa syötiin maniokkia, mustapapuja, hummusta, avokadoa ja tomaattia. Jälkiruoaksi kuubalaista suklaata. Läpi aterian uruguaylainen tannat. Kuole, flunssavirus, kuole! (varmistan raa’alla valkosipulilla ja rommilla)

Jossain välissä minulta purskahtikin pitkästä aikaa pari politiikkabloggausta (Tööttäilystä ja etnisestä profiloinnista ja Uskonrauhan rikkomisesta).

Keskiviikkoiltana menin Hard Rock Caféseen kuuntelemaan paikallista laulaja-lauluntekijämimmiä Grettel Garibaldia. Ihan hyvä laulaja ja bändi, mutta äänentoisto ei ollut muistaakseni ihan parasta A-luokkaa.

Hard Rock Caféen panamalaisessa purilaisessa oli banaania ja avokadoa, perunat oli korvattu banaanilastuilla!

Torstaina Lene lähti Kuubaan ja sitten kävin lounaalla loistavassa lähiravintolassani Terraessa: tonnikala ja pinaatti toimivat oikein hyvin.

Perjantaina sitten järkkäilin kuvaajaa Peter von Baghille Buenos Airesiin, kunnes lähdin bussilla Albrookin ostosparatiisiin. Menomatka ruuhkassa kesti aika kauan. Hiukan etsiskelin sopivaa nelitaajuus-tuplaSIM-puhelinta, mutta en sitten viitsinyt kuitenkaan ostaa jenkkitöpselivehjettä. Hirmuisen kävelyn tuloksena ostin lopulta vain kuna-intiaanien käsitöitä.

Lauantain vietin ihan kotioloissa mm. hiukan siivoillen, pyykkäillen ja orientoituen pakkaamiseen. Sunnuntaina kävin vielä shoppailemassa alkoholi- ja maustetuliaiset Multiplazassa ja söin perulaisen jäähyväisillallisen La Marissa, jossa kehuin ravintolapäällikön pystyyn. Takaisin en enää jaksanut kävellä ja nappasin taksin Via Argentinalta. Panaman upeat jäähyväiset olivat minulle tuo ikimuistoinen taksikyyti…

Olin kyllä kokenut kimppakyytiä jo kerran aiemminkin, mutta tämä reissu oli huima. Ensiksi kyydissä olleet pari daamia vietiin ihan eri suuntaan johon minä olin menossa eli vanhankaupungin taakse. Se on aika rouheaa, siis köyhää seutua, johon opaskirjojen mukaan gringojen ei ole hyvä mennä ainakaan pimeällä. Sieltä takapenkille otettiin kolme mimmiä, jotka olivat menossa discoon. Discon edestä löytyi sitten vielä pariskunta, joiden määränpää oli samalla suunnalla kuin minun.  Kaiken kruunasi se, että radiossa pauhasi joku suosittu pastori ja nuori kuljettaja oli kovasti hengessä mukana huutaen: “¡Amén! Sí, señor! Exacto!” En saanut selvää minkä sortin kristillisyydestä oli kyse, mutta hurmos oli selvästi päällä. Kun en vaatinut mitään ovelle asti kuljetusta vaan jäin Multicentroa vastapäätä pois, niin kyydin hinnaksi tuli vain 2 dollaria! Normitaksa suoralle yksityiskyydille olisi ollut ainakin 3. Ja tulipa nähtyä paikkoja, joihin ei tosiaan pimeään aikaan olisi yksin ollut mitään asiaa. Tämä tuntui suorastaan läpäistyltä päättökokeelta!

Saku Sammakon kosiomatka päättyi ikävästi katumaasturin alle.

Maanantaina 16.4. saapui sitten Olgan lähettämä noutaja eli Carlos. Paluulento sujui ripeästi myötätuulessa, mutta ylimääräisten turvatarkastusten takia teki vähän tiukkaa ehtiä Helsingin koneeseen. Tarkempaa selkoa tein paluumatkani tapahtumista blogikirjoituksella, joka sai niin suuren suosion, että käyttäjätunnukseni Uuden Suomen palvelusta poistettiin ihan kokonaan.

Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen?

PLUSSAT:

• lämpö
• hyvä ruoka
• luonto

MIINUKSET:

• jalankulkijan aseman surkeus
• väkisin laskuun lisätty 10% tippi
• epätasainen palvelukulttuuri

Joo, mutta eipä tiedä. Saatanpa taas ensi vuonna palata Panamaan ja suosittelen lämpimästi muillekin. Onhan se hiljan listattu New York Timesissa parhaaksi matkailukohteeksi ja Mercerin elämänlaatuvertailussa Panama City on Etelä-Amerikan parhaita kaupunkeja.

Voit viedä pojan pois tropiikista, mutta et tropiikkia pojasta!

Päivä 54: Marinaa Marinassa (4.4.)

Tauti kääntyi sitten kunnon räkätaudiksi ja pääsiäisviikko meni kotona kärsiessä. Keskiviikkona päätin kuitenkin illastaa ostarilla, koska piti joka tapauksessa lähteä hankkimaan nenäliinoja ja nenäsuihketta. Marina & Marina on TripAdvisorin arvosteluiden mukaan paras ravintola, mutta joukossa on myös soraääniä. Täytyi mennä muodostamaan oma mielipide.

Täytyy sanoa, että palvelu oli panamalaiseksi oikein ystävällistä, mutta pääruoaksi tilaamani entraña oli hintaansa nähden melkoinen pettymys. Onneksi alkuun tilaamani liha-makkaravartaat ja suklaajälkiruoka olivat oikein hyvät. Tarjoilija otti kritiikkini paremmin vastaan kuin panamalaiset (tai suomalaiset) yleensä, mutta ei siitä mitään alennusta herunut. Typerään panamalaiseen tapaan myös tippi laskettiin valmiiksi. 17 dollarilla sai kuitenkin kelvollisen malbec-putelin, jonka join kokonaan. Uni tuli oikein hyvin.

Päivä 52: Kaupunkikierros ja lääkärireissu (2.4.)

Jo maanantaina orastanut flunssa alkoi viedä voimia, mutta silti lähdin mukaan kaupunkikierrokselle. Panama Viejon rauniot olivat paljon vaikuttavammat kuin olin kuvitellut. Meidän naapurustossa ihmeteltiin mm. Trumpin hotellia ja rakenteilla olevia tekosaaria. Vanhankaupungin kierrosta hankaloittavat laajat rakennus- ja tietyöt. Lisäksi vielä pieni ukkoskuuro uhkasi, mutta pelastauduimme varmuudeksi pubiin…

Hotellilta lähdin sitten yhden matkalaisen kanssa lääkäriin ja siinä vierähtikin kolmatta tuntia. Asiat selvisivät hyvin, koska käytössä oli peräti 4 kieltä: suomi, ruotsi, englanti ja espanja. Pyrin kuitenkin koko ajan siihen, että potilas ja lääkäri olisivat puhuneet suoraan toisilleen englanniksi, mutta sanaston syöttämistä ja muuta tulkkausta vähän tarvittiin. Koska oloni alkoi olla jo aika huono, charmantti lääkäri katsoi kaupanpäälle mun kurkkuuni ja antoi tulehduskipulääkesämplejä. Täytyi tutkia Pharmaca Fennicaa, ennen kun uskalsin ottaa. Kyseessä oli Voltaren pillerimuodossa…

Luonnon ja historian dramatiikkaa: mitähän tuumaisi kuningatar Isabel nähdessään pilvenpiirtäjät tai oopperan Panama Cityssä!

Päivä 51: Kanavaturismia (1.4.)

Aprillipäivä ja palmusunnuntai ryhmä tutustui ensin Ancon-kukkulaan ja Panaman kanavamuseoon. Lounasta syötiin Amadorin pengertiellä Naos-saarella, josta Folke lähti pienen ruotsalaisryhmän mukaan ja jätti ryhmän mun ja Olgan vastuulle. Aterian jälkeen käytiin vielä Mirafloresin suluilla, johon saapui juuri sopivasti suuri Coral Cruisesin risteilyalus.

Folke opastaa

Petolinnut parveilevat

Turistit vilkuttavat toisilleen

Kun kuski toi mua kotiin vastaan tuli palmusunnuntain kulkue, jossa ihmisillä oli palmunlehvät ja puinen Jeesus-patsas ratsasti muulilla. Harmi, etten saanut kunnon kuvaa.

Palmusunnuntain kulkue

Päivä 50: Panama på svenska (31.3.)

Torstaina vietiin Apu-ryhmä Albrookin ostosparatiisin kautta lentokentälle ja saatettiin turvatarkastukseen asti. Perjantai kului konttorihommissa ja TV:stä Miss Panamá-kisaa vilkuillessa. Väärä missi voitti.

Lauantaina lähdin lentokentälle vastaan 10 hengen ahvenanmaalaista ryhmää Olgan kanssa, koska Folkella oli pari ruotsalaispariskuntaa opastettavinaan. Olipa hauskaa huomata, kuinka nopeasti pakkoruotsi aktivoituu, kun vaan pääsee puhumaan. Matkanjohtaja Martinin kanssa käytiin varaamassa ryhmälle illallinen ja otettiin neuvoa-antavat vastapäisessä Kannaksen panimopubissa. Pienpanimon omat oluet ovat melkein Suomen hinnoissa, mutta oikein maistuvia.

Istmo Brew Pub panee viittä omaa olutta.

Parkkipaikan perällä on alppimaja, jossa sijaitsee pari Panaman huippuravintolaa: ranskalainen kalaravintola 1985 ja sveitsiläistä ruokaa tarjoileva Rincón Suizo

Päivä 47: Lucero (28.3.)

Heräsin tietenkin jo ennen herätyskelloa, koska jännitti minkälainen ratsastus on luvassa. Aamukymmeneltä oli jo aika kuuma, mutta laitoin silti varmuudeksi farkut ja retkeilylenkkarit jalkaan. Valkoinen ratsu odotti omistajansa kanssa minua rannalla, olivat tulleet muutaman kilometrin päästä. Osa ryhmästä odotti myös kamerat tanassa mun ratsastustani… Ei muuta kuin selkään ilman mitään ohjeita. Alla oli 8-vuotias oripoika, nimeltä Lucero, joka kovasti olisi aluksi halunnut ampaista kohti horisonttia, mutta sain kuitenkin pidettyä sen enimmäkseen käynnissä ja testailin pari kertaa pysähtymistä. Pikkuisen nimittäin hirvitti loputon ranta, että kuinka pitkään se jaksaisi, jos päättäisi lähteä. Yhdet siniset rantatossut olivat hiukan pelottavat, ja niiden kohdalla piti pikkuisen ehdottaa ryntäystä.

Naapurihotellin edessä tehtiin U-käännös ja sitten aloin jo rentoutua sen verran, että hepokin lakkasi hötkyilemästä, taisi myös väsyä. Ihan pari pientä pätkää taidettiin ravata. Omistajan toinen hevonen olisi kuulemma ollut kaikki askellajit osaava perunhevonen, harmi etten päässyt sitä kokeilemaan. Rannalla oli myös toinen hevosmies kahden hevosen kanssa ja toinen ruskeista hepoista oli oikein mukavan tuntuinen kun heti työnsi turpaa kun menin lähelle sekä myös poseerasi hienosti kuten kuvassa näkyy.

8-vuotias valkoinen orhi Lucero

Sitten syötiin herkkulounasta rantaravintolassa Pirkon ja muutaman matkalaisen kanssa. Myös koko Apu-lehden ryhmän viimeinen illallinen syötiin siellä ja sitten jouduin vielä elämäni ensimmäistä kertaa espanjankieliseen karaokeen. Laajasta valikoimasta löytyi sentään muutama biisi, jotka tunsin: Eres tu, Solo le pido a dios, Volver ja Hijo de la luna. Varsinkin Volver-tulkintani tuntui kolahtavan latinoyleisöön ja jotkut mummot alkoivat laulaa mukana. Taidan olla tangolaulaja.

Päivä 46: Chillaillen (27.3.)

Päivä kului alkoholimyrkytystä hoitaessa unella ja kevyellä ruoalla. Päätin torjua vahingon uusiutumisen tilaamalla seuraavaksi aamuksi ratsastuksen Auringonlaskun aikaan kastauduin Tyyneenmereen ja sitten polskin vielä altaassa.

Illalliseksi taas sushia, sillä matkaemäntä Pirkko oli varannut pöydän osalle ryhmää. Tämmöiseen lomailuun saattaisi tottua…

Tämmöistä ankeutta tänään!

Päivä 45: ¡Vamos a la playa! (26.3.)

Folke ja ryhmä lensivät torstaina aamuvarhain Davidiin, mutta minä jäin hoitelemaan Folken ja ennen muuta omia rästihommiani. Viikonloppu sujui kotioloissa apuraha- ja residenssihakemuksia työstäessä.

Tämän bussin suojeluspyhimys on Pyhä Jennifer Lopez. Hyvä perä!!!

Taas mennään!

Maanantaina pääsin sitten vaihteeksi pakkaamaan! Taksilla bussiasemalle (5 $) ja pari tuntia bussilla Antóniin (3,80 $). Hotellin kohdallakin olisi bussi pysähtynyt, mutta onneksi en keskipäivän paahteessa jäänyt pois: päätieltä olisi ollut varmaan 3 kilometrin taival. Antónissa löytyi peräti taksitolppa marketin edestä ja sain nopeasti kyydin perille Playa Blanca Resortiin (8 $).

Illalliseksi testasimme Folken kanssa all inclusiveen kuuluvan sushin tason ja totesimme sen oikein hyväksi. Ilmainen viina maistui mulle vähän liiankin hyvin ja jorasin discossa varmaan kahteen asti erinäisten neitojen kanssa. Oi tropiikin yötä… Kömmin kuitenkin Folken viereen.

Katson autiota hiekkarantaa

Päivä 40: Catering by Folke & Petri (21.3.)

Tiistai meni mulla konttorihommissa ryhmän ollessa kaupunkikierroksella. Keskiviikkona ryhmä oli vapaalla. Illalla tuli kiireellistä puuhaa, sillä hotelli ei pystynyt/suostunut järjestämään ryhmälle mitään korvaavaa evästä torstaiaamuksi. Mentiin sitten Folken kanssa markettiin ja kehiteltiin aamiaispussit: voileipä, mehu, banaani, muffinssi, jugurtti. Päätettiin yllättää tekemällä voileivät saksalaisesta ruisleivästä. Folke vähän kirosi kun se oli helposti hajoavaa sorttia… Ammattini numero 78: kylmäkkö!

Unohtui sitten ottaa kuva meidän hienoista aamiaispussukoista

Päivä 38: Portobelo (19.3.)

Maanantaiaamu aloitettiin ihastelemalla Panaman kanavan Karibianmeren puoleisten Gatúnin sulkujen toimintaa. Sieltä ajettiin Portobeloon, jonka Kolumbus nimesi ja totesi hyväksi sataman paikaksi viimeisellä reissullaan 1502.

Kanavan vahtaamista

Vaikka paikkakunta on aina ollut pieni, se on maailmanhistorian kannalta erittäin tärkeä paikka. Portobelon kautta kuljetettiin suurin osa Etelä-Amerikan rikkauksista Eurooppaan. Arvioidaan, että silloisesta maailman kullasta kaksi kolmasosaa kulki Portobelon kautta. Inkojen kultaa oli niin paljon, että sitä jouduttiin säilyttämään myös ulkona! Lounas nautittiin Karibianmeren rantaravintolassa ja sitten palattiin illaksi Tyynenmeren rannalle.

Kuolema merirosvoille!

Portobelon dösä

Päivä 37: Emberá- ja wounaan-Intiaanien vieraana (18.3.)

Retki intiaanien luokse aloitettiin supermarketista, josta hommattiin lounasta varten omia juomia ja hedelmiä sekä tuliaisia kylän lapsille. Joen vesi oli niin matalalla, että emme voineet matkustaa kylään asti venellä, vaan venettä käytettiin vain joen ylittämiseen ja kävelimme sitten kylään viidakkotietä pitkin.

Ella Druan kylä on siitä harvinainen, että siinä asuu sulassa sovussa kahden eri intiaaniheimon väkeä, vaikka heidän kielensä eroavat toisistaan kuulemma merkittävästi.

Tervetulosanojen jälkeen saimme nauttia tanssiesityksistä ja sitten saatiinkin jo lounasta: kanaa ja friteerattua banaania banaaninlehteen käärittynä. Folke valmisti ruokajuomaksi rommiboolia ja jälkiruoaksi tarjoiltiin tuomiamme hedelmiä.

Päivätanssit

1-0 meille!

Yleisö oli täysin isäntien puolella.

Sitten julistettiin lapsille piirustuskilpailu ja lopuksi oli vuorossa perinteinen jalkapallo-ottelu. Maalivahdit ja puolustus toimivat molemmilla joukkueilla hyvin, joten varsinainen peliaika päättyi maalittomana. Rangaistuspotkukilpailu oli jännittävä ja päättyi lopulta 3-2 isäntien voitoksi. Suurten suosionosoitusten pauhatessa “stadionilla”, nostin voittomaalin laukaisseen pikkupojan ilmaan!

Ikimuistoinen päivä, intiaanien vieraaksi voisi tulla pidemmäksikin aikaa…

Piirustuskisan ujot voittajat

Päivä 36: Muuttuvat suunnitelmat (17.3.)

Perjantai-iltana Folke käski pakkaamaan ja liittymään seuraavana päivänä ryhmään. Matkassa oli kuitenkin erinäisiä mutkia. Alunperin luulin, että minun pitää lähteä jo varhain aamulla, mutta sitten selvisi, että pääsisin bussin kyydissä iltapäivällä, kunnes… Kanavaristeilyalukseen tuli moottoririkko! Niinpä ainoa keino olikin lähteä taksilla Gamboaan vastaan sekä bussia että laivaa. Ehdinkin paikalle ennen molempia.

Odottelua Gamboan satamassa

Ryhmän kanssa sitten jatkettiin Colóniin, jossa majoituimme entiseen “diktaattorikouluun“. Entisen sotilastukikohdan päärakennus on nykyään viihtyisä hotelli järven rannalla.

Olipa mukava pulahtaa ennen illallista kunnon uima-altaaseen!

Päivä 34: Apua! (15.3.)

Torstaina juoksimme aamusta asti erinäisillä asioilla, kunnes lähdettiin lentokentälle 26 hengen suomalaisryhmää vastaan. Veimme Apu-lehden lukijamatkalaiset Gamboa Rainforest Resortiin, mutta itse palasimme vielä taksilla kotiin. Taisi olla pitkälti yli puolenyön kun vielä aloin kokkailla mustekalapastaa…

Mylenin kanssa poimimme saapujista suomalaiset

Päivä 33: Folke is back in town (14.3.)

Kuten blogin surkeasta päivitystahdista voi havaita: kiirettä on pitänyt. Yksinäinen elämäni muuttui radikaalisti sosiaalisemmaksi ja vauhdikkaammaksi, kun Folke palasi Kuubasta ja Apu-lehden lukijamatkalaiset saapuivat seuraavana päivänä.

Viimeisten yksinäisten päivieni kohokohdat olivat maanantaiaamuyöstä 11.3. sattunut kolari ikkunani alla moottoritiellä juuri kun olin menossa nukkumaan sekä ensimmäinen lehmänliha-ateria sitten Argentiinan 13.3. Ambulanssien saapuminen kesti yllättävän kauan ja liikenteenohjauksessakin oli puutteensa: kun toinen ambulanssi tuli siinä oli sitten parikin bussia poikittain edessä tekemässä U-käännöstä. Kaikkein lähin ravintolani Terrae osoittautui hyvin arvostelujen mukaiseksi ja mikä parasta, ravintola satsaa tuoreeseen, luomuun ja lähiruokaan.

Ambulanssi odottelee, että bussi väistyisi…

Panaman karttaa muistuttava kylkipihvi

Vain vähän lavastettu tilanne

Päivä 28: Siivouspäivä ja kolmas ravintolakerta toden sanoo (9.3.)

Keskiviikkona oikoluin ja viimeistelin vielä kertaalleen Valittujen Palojen italokokoelman kässärin ennen lähettämistä ja sitten omistauduin kirjanpidolle ja laskutukselle. Illan eli yön piristys oli Venäjän euroviisukarsinta. Udmurtia ja Suur-Suomi voittakoot euroviisut! Se olisikin sitten ensimmäinen kerta
suomalais-ugrilaisella kielellä.

Torstaina aloin taas palailla matkailualan pariin ja iltasaduksi tsekkasin Bulgarian mainion euroviisukarsinnan. Siellä voitti mainio romanidaami Sofi Marinova.

Perjantaina huomasin, että yli viikon istumisesta alkaa selkä olla aika jumissa, joten yllätin itsenikin paneutumalla to do-listan sijaan 14 eli siivoukseen ja lakanapyykkiin! Sitten viime elokuun en ollutkaan imuroinut, koska Argentiinassa meillä kävi siivooja. Olipa kiva nähdä työnsä tuloksia reaaliajassa!

Omakuvasarjastani “Vapise, Elina Brotherus!”

Päätin palkita reippauteni syömällä ulkona ja nyt vihdoin onnistui. Edelliset ravintolakokemukset eivät olleet mitenkään onnistuneita, mutta nyt löytyi paikka minun makuuni. La Mar on monien kritiikkien perusteella Panaman paras perulaisravintola ja onneksi menin sinne sillä läheinen kalaravintola, johon olin aluksi menossa, näytti liian hienolta ja kalliilta, mutta se oli täynnä. Melko täyteen näytti myös La Mar tulevan.

Palvelu oli yksinäiselle syöjällekin hyvää ja nopeaa. Miellyttävin yllätys tuli lopussa, tippiä ei oltukaan väkisin lisätty hintaan! Mielelläni laitoin 6 taalaa tippiä viidenkympin laskun päälle ja kiitin vielä tarjoilijoita tästä sivistyneestä käytännöstä. Sanoin, että jos pidätte palvelun noin hyvänä, ei ole mitään hätää, etteikö niitä tippejä tule.

Pisco sour, maniokkiraksuja ja chilisoosseja

Trio de tiraditos

Especial Macho

Yksi pieni jälkiruoka ja sitten lasku!

Taksi sattui taas kohdalle sopivasti, mikä oli hyvä, koska olin kävellyt mokkasiineilla ilman sukkia taas pikkuvarpaani rullalle. Oikein hauska sattumus oli kun yönmusta kuskini ei voinutkaan kurvata minua kotiin, koska meidän risteyksessä oli poliisin ratsia. Pyyteli kovasti anteeksi, kun jätti mut sitten taas ostarille, niin pääsin taas shoppaamaan. Kysyin, että huumeitako ne etsivät vai mitä. Kuski siihen, että ei kun papereita tsekkaavat ja yrittävät päästä sakottamaan. Ilmeisesti taksikuskillani tai autonrotiskolla ei sitten ollut ihan kaikki pumaskat kunnossa. Luin tänään (la) ehdestä, että viralliset taksinkuljettajat pyytävät, ettei Panamassa saisi myydä keltaisia autoja, niin tulisi laittoman taksitoiminnan elämä vähän hankalammaksi. Toisaalta, kuinkahan halvalla täällä saisi autonsa ruiskutettua keltaiseksi.