Herätys oli jälleen varsin varhain. Hotelliaamiaisen jälkeen laitettiin matkatavarat säilytykseen ja suuntasimme kohti oppaamme Ricardon kotimaata Brasiliaa. Brasilian puolella piti ihan kävellä itse leimauttamaan passi ja täytellä maahantulokaavake. Bom dia! Obrigado! Ekan kerran Brasiliassa!
Tie Itaipún padolle kulki Foz do Iguaçun kaupungin kautta. Se on nopeasti kasvanut varsin nuori kaupunki. Eroja Argentiinaan havaitsi ihan tälläkin reissulla. Yksinäni en ehkä pimeällä kulkisi.
Itaipùssa piti ensin katsella puolituntinen elokuva, jossa korva mukavasti tottui brasilianportugaliin. Kiertoajelulla osasinkin jo muodostaa kokonaisen lauseen ja sain bussin nauramaan. Padolla oli nimittäin todella hyytävän kylmä tuuli, näköalabussin yläkerta avonainen ja minä loihe lausumaan: “On nyt suomalaistenkin mielestä kylmää!”
Muistan lukeneeni Itaipún padosta jo lapsena ja suurin yllätys olikin, että tämä jättimäinen rakennusprojekti valmistui lopullisiin mittoihinsa vasta muutamia vuosia sitten.


Padolla saimme matkatoimistosta tekstarit, että lentomme oli peruttu, soittakaa Aerolineas Argentinasin numeroon, joka toimii vain Argentiinassa. No, me satuimme olemaan Paraguayn ja Brasilian verkoissa, joten laitoimme retkimatkatoimistomme asialle. He eivät päässeet millään läpi, mutta tsekkasivat ilmailuviranomaisten sivuilta, että seuraava Aerolineasin lento Iguazústa Buenos Airesiin lähtee vasta 18.20, joten emme pitäneet kiirettä ehtiäksemme perutulle lennolle. Koska edellisenä päivänä Aerolineas Argentinas oli perunut Sänkiahojen lennon Mendozaan JA ilmoittanut uudesta myöhäisemmästä lennosta, oletimme ilman muuta, että myös tässä tapauksessa toimittaisiin niin. Johannan iPodilla oli vielä onnistunut lähettää kuittausviesti matkatoimistoon!
Niinpä tsekkasimme ihan rauhassa Brasilian puolen putousnäkymät ja menimme lounaalle putousten äärelle. Seisovassa pöydässä oli pikkuisen eri lajit kuin Viking Linella
Itse vetelin tietysti feijoadaa, lihatuotteita ja maniokkia. Juomana elämäni ensimmäinen oikea caipirinha. Jälkkäriksi vielä etelän hetelmiä, herkkukaakkuja ja brasilialaista brandyä.

Putous! Todellakin!

Brasilialainen puhvetti.
Argentiinan puolelle päästyämme menimme oitis Aerolineas Argentinasin toimistoon, jossa virkailija huokasi syvään ja aloitti vittuilun:
- Mitä te täällä teette?
- Kun palvelunumeroon ei saanut yhteyttä
- Teidän pitäisi olla kentällä.
- Miksi ihmeessä, jos meidän lentomme on peruttu?
- Teillä oli paikat seuraavaan koneeseen, joka lähti 20 minuuttia myöhemmin.
- Olisi pitänyt ilmoittaa.
- Teidän pitäisi olla kentällä, ei täällä. Te olette vain pitäneet hauskaa ja retkeilleet.
- Eilen ystäviemme Mendozan lento peruttiin samalla tavalla tekstiviestillä ja uudesta lennosta ilmoitettiin samantien tekstiviestillä.
- Te olette väärässä. Teidän piti olla kentällä.
Ensin kilahti Johanna ja sitten virkailija nousi ja poistui mielenosoituksellisesti takahuoneeseen. Johanna alkoi huutaa vartijapojalle, joka alkoi jo näpelöidä käsirautoja ja sanoi: “No hablo inglés”. Sitten minä räjähdin vartijapojalle espanjaksi: “Me kyllä puhutaan kieliä, se ei ole ongelma. Ongelma on tuon herran asenne.” Virkailijamulkvisti tuli takaisin ja mussutti jotain. Mä jatkoin huutoa kynnykselle asti: “Sinä tässä olet väärässä. Nyt sää saatana munasit. Mä olen saatana matkailutoimittaja ja voin vakuuttaa, että Aerolineas Argentinas - ei ikinä enää!”. Viileä vaalea oppaamme Ricardokin taisi säikähtää, kun karjalaisveri läikähti! Hänen sukujuurensa nimittäin ovat Puolassa…
Ei siis ollut muuta tehtävissä hakea kamat, vaihtaa isompaan minibussiin ja mennä sinne kentälle. Kohtelumme Iguazún kentällä olikin sitten ihan toista luokkaa: Sänkiahot reititettiin kilpailijan LANin vuorolle ja me loput 4 pääsimme vihdoin klo 21 lähteneelle lennolle. Anteeksipyyntöjäkin tuli, mutta aluksi luvattua bisnesluokkaa ei sentään, sillä aika moni muukin tuntui olleen samassa tilanteessa.
Syy tuon päivän lukuisiin peruutuksiin oli kotimaan kentän kiitorataremontin lisäksi myös eri ammattiliittoihin kuuluneen lentokapteenin ja perämiehen tappelu (onneksi maassa eikä ilmassa…). Loppuhuipennukseksi ennen laskeutumista kierreltiin vielä noin tusina kierrosta Ezeizan yllä, koska kiitoradalle oli päässyt/päästetty koiria! Lentäjän pokka ei ollut pitää, kun hän kuulutti.
Ehkä oli hyväkin tulla niin myöhään, liikennehässäkät olivat ohi ja saimme remisen nopeasti. Kotimaan kentän sulkemisen vuoksi Ezeizassa oli marraskuussa 20.000 päivittäistä matkustajaa enemmän…
Kaikkiaan loppu hyvin, kaikki hyvin. Saatiin juuri semmoinen turvallinen Amazing Race -jakso kehiteltyä, kun oli haluttukin!