Heräilin ja aamiaistin yhden aikaan. Aurinko paistoi taas siniseltä taivaalta ja oli lähdettävä liikkeelle. Onneksi muistin, että modernin taiteen museo oli suunnitelmissani Giorgio De Chirico -näyttelyn takia. Matka oli vähän mutkikas, sillä en suostunut matkustamaan nettireittioppaan mukaan, vaan kävelin Porta Porteseen ja hyppäsin bussi kolmoseen, jonka päättäri normaalisti on Piazza Thorvaldsen, mutta ilmeisesti Guantanamo- ja Gaza-mielenosoitusten takia bussi tyhjentyikin, jossain Santa Croce in Gerusalemmen jälkeen ja edellä oli liuta kolmosia ja hitto vie se lähtikin takaisin päin! No, osasin onneksi hypätä metroaseman kohdalla pois ja jatkaa Flaminiolle, josta olikin oikein kiva kävellä puiston halki museoon. Siellä ylhäällä on rykelmä runoilijoiden patsaita, joista uusin lie hauska Gogolin patsas.
Saavuin museeon juuri sopivasti, kun vanhin osasto avattiin, sillä se ei ole koko päivää auki ja sitten vastaan tuli De Chiricon iso näyttely. De Chirico is my man. Tuottelias, tosi monipuolinen ja pahasanainen, joka sanoi suorat sanat kollegoiden maalauksista. Tosin horoskoopissa rapu eli late bloomer, toisin kuin minä joka olin jo kaikkea tätä ennen äänenmurrosta ja alan puolestani tasaantua… De Chiricon jälkeen piti vielä sulattaa koko viime vuosisadan alkupuolen taide ja yksi mainio elävän taiteilijan, Piero Guccionen näyttely.
Varttia yli seitsemän selvisin lähes Stendahlin syndrooman kourissa ulos ja soitin Stefanolle, että mikä meininki! Sain koordinaatteja, joilla navigoin kävellen ja pari pysäkkiä ratikalla Ponte Milviolle. Siihen loppui Falkin kartta ja puhelinluetteloakaan ei ollut saatavilla. No, Stefano kävi poimimassa mut siitä piazzalta.
Ensin mentiin lääkäri-Luigin luokse vähän musisoimaan ja sieltä lähdettiin joskus kymmenen aikaan yhden Alessandron luokse. Stefano vitsaili, että jos ei siellä ole mitään ruokaa, niin eiköhän jostain jotain pizzaa löydy. En tiedä oliko tosissaan, sillä pihassa oli cateringfirman auto ja tarjoilijat roudasivat puhvettiin ruokaa melkein kuin antiikin Roomassa: pastaa, melanzane alla parmigianaa, sisäfilettä tattikastikkeessa…
Tämän Alessandron koti oli kuin yökerho ja kun mekaanisesta diskohelvetistä päästiin alkoi livemusisointi! Aivan loistava kvartetti ja laulaja vetivät tiukkaa hittikimaraa ja tunnelma oli huipussaan. Erikoista oli, että kosketinsoittaja istui baaritiskin takana ja kitaristi kuljeskeli langattoman yhteyden varassa missä halusi jättäen pienelle pyöreällä tanssilattialle tilaa myös tanssijoille. Aivan uskomatonta hifiä kotioloissa ja hyvää soittoa.
Muutenkin kaikki oli kuin elokuvaa, tietty monet Stefanon tutut ovatkin alan miehiä ja naisia…
Huipentuma oli kun yläkerrasta ilmestyi vanha äijä tuli valittamaan, että “ei saa soittaa rumpuja niin lujaa, tämä on kerrostalo”. Sitten paljastuikin, että hän on isännän isä ja hän otti mikrofonin ja lauloi aivan upeasti My wayn englanniksi ilman mainittavampaa italokorostusta!
Lopulta paikalle tuli 3 jättimäistä synttärikakkua ja liuta muita leivonnaisia. Kuohuviiniä tietysti myös ja sen jälkeen toinen catering-kavereista alkoi valmistaa baarissa mojitoja…
Jos Suomessa joku järjestäisi jossain ihmisten ilmoilla tämmöiset juhlat, koko joukko vietäisiin ainakin metelin takia putkaan välittömästi ja lööpit kirkuisivat. Mutta Italiassa näemmä taloyhtiöissä mulkvistit ja kyttääjät eivät ole niskan päällä kuten meillä. Ihan toinen juttu on tietysti se, että sata ihmistä osaa syödä, juoda alkoholijuomia ja käyttää vessaa oikein siististi yksityiskämpässä ilman mitään järjestyshäiriöitä sekä poistua omilla autoilla ja moottoripyörillä (promillerajoituksia ei tunnu kukaan ajattelevan).
<kiihotusta kansanryhmää vastaan>Jos tämä sama tilanne simuloitaisiin suomalaisilla ihmisillä, niin tuloksena saattaisi olla melko rähjääntynyt kämppä, yrjötty vessa ja kokolattiamatto, pari poliisipartiota selvittelemään pahoinpitelyitä, mahdollisesti myös tieliikenneonnettomuuksia tai raiskauksia.</kiihotusta>
Mäkin jouduin loppuillasta tietysti laulamaan pari biisiä ja säestämään sitä Carole Kingin You’ve got a friendiä, jota Luigin luona oli harjoiteltu. Stefano delegoi kotiinkuljetukseni Alfia-nimiselle neidolle, oisko ollut joskus neljän tienoilla.
