Päivä 2: Yhtä Syldaviaa (8.3.2010)

Matkan rasituksista huolimatta en malttanut nukkua kovin pitkään… Aamulla tutustuin muusikko Samuli Mikkoseen. Hän on kokeneempi Prahan kävijä, mutta tällä kertaa vain piipahtamassa.

Puolenpäivän jälkeen lähdin liikkeelle. Kartanluku ei mennyt ihan putkeen, mutta tulipa ajeltua koko rahan edestä metrolla… Opin mm., että Kaarlenaukio ei ole Kaarlensillan kohdalla. No, Kaarlensilta jäi vielä näkemättä, mutta Vanhankaupungin aukio löytyi ja söinkin siellä myöhäislounasta. Paikalliseen hintatasoon verrattuna kallista, mutta oli sitten laadukastakin.

Lounas Káverna ů Týnassa, soppaa ja sektiä, gulassia ja klöntsiä, sitten tuli vielä struudelia…

Sitten aloitin ostoslistan läpikäymisen hankkimalla tsekkiläisen prepaid-liittymän ja hiiren kotiin unohtuneen tilalle. Moldauta ylittäessä alkoi lumipyry, vaikka samalla oli upea auringonlasku. Lähimarketissa törmäsin kahteen kuopiolaiseen opiskelijapoikaan eli sosiaalista elämää lie luvassa jatkossakin… Lähikaupan valikoimat ovat mainiot.

Kaikkiaan Praha kolahtaa ja kovaa. Se näyttää juuri siltä, missä se sijaitseekin: Euroopan sydän. Koko päivän olen itsekseni naureskellut tsekin kieltä, kun se on niin Tintti-sarjakuvien Syldaviaa. Tosin Herge sijoitti Tintin seikkailut minusta enemmän Balkanille päin ja samoja fiiliksiä olen kokenut myös Makedoniassa ja Romaniassa, mutta nimissä on kyllä niin paljon Tsekkoslovakiaa. Můstek! Brno!

Iltapalaa ei tarvinnutkaan kokata itse, vaan sain Samulin paistamaa possua ja erinomaista caponataa! Määriläinen Zweigelt (3 euroa) on aivan erinomainen punaviini. Haloo, Alkon sisäänostajat! Sammuin viinin ja reippaan pakkasulkoilun ansiosta jo ennen iltakymmentä.

Päivä 1: Budapest-Praha (7.3.2010)

Vietän seuraavat 3 viikkoa Uudenmaan taidetoimikunnan Prahan residenssissä, joka on hyvä syy elvyttää tämä blogi henkiin. Lähteminen Prahaan tuntui omituiselta, koska minulla ei ole koskaan ollut erityistä vetoa juuri sinne päin Eurooppaa. Kysyin noin miljoona kertaa ääneen, miksi olen sinne menossa ja vastasin itselleni, että se selviää vain sinne menemällä. Asian hahmottamiseksi täytyy nyt yrittää bloggailla päivittäin.

Sunnuntaiaamuna matka sujui todella leppoisasti: lentokentillä oli todella vähän ihmisiä, pankkiautomaatti ja paikallinen kimppataksifirma olivat heti uloskäynnin vieressä. Kuski vielä heitti minut ensimmäisenä Keleti pályaudvarille eli Budapestin itäiselle rautatieasemalle. Kansainvälisen lipputoimiston löytämiseksi piti kysyä neuvoa.

Lippu Budapest-Praha Eurocityllä maksoi alle 30 €. Aikaa jäi niin ruhtinaallisesti, että vein kamat ovelasti säilytykseen aseman lähimpään hotelliin, jonka olen varannut 31.3. ja sitten lähdin etsimään välipalaa. Sunnuntainen Budapestkin näytti aika uneliaalta. Päädyin syömään toastia, salaattia, perunalastuja ja Pinot Gris’tä neljän tähden hotelli Metropoliin. Kipaisin vielä juomia marketista ja sitten takaisin.

Matka Bratislavaan asti meni nopeasti, kun oli yksi saksalais-italialainen kundi, jonka kanssa sai bamlata. Bratislavasta juna tuli ylitäyteen, joten paikkavaraus oli hyvä olla. Maisemat olivat niin kiinnostavia, että uni ei tullut millään ennen kuin hämärän tultua kävin juomassa ravintolavaunussa yhden kaljan. Prahaa lähestyttäessä piti vielä ottaa luumuviinaa, että heräsi.

Maisemista lyhyesti: Budapestin jälkeen Tonavan mutka on kuin loputonta Pispalaa, komeita kivitaloja ja puutarhoja rinteissä. Kontrasti Slovakiaan on huomattava, siellä näkyi junasta vain loputtomia peltoja ja sitten: soista ja jäistä havumetsikköä! Määriin tultua alkoi taas näyttää vähän vauraammalta ja Brno näytti niin kiintoisalta, ehkä takaisin palatessa voisikin tehdä välipysähdyksen Tsekin kakkoskaupungissa.

Vuosi sitten prahalaistunut suomalaiskollega oli asemalla vastassa ja matkan haastavin osuus eli suht’edullisen taksin saaminenkin onnistui hänen tsekin taidoillaan. Edessä oli vielä kovin ponnistus: ilman Markoa en olisi kyllä kerralla jaksanut kantaa tavaroitani 6. kerrokseen… Kamat sisään ja syömään vastapäiseen kapakkaan. Niin, ja sitten vielä toiseen kapakkaan. Sen jälkeen 24/7 -kioskista aamiaistarpeet. Väsymyksestä ja kaikista nautituista viinoista huolimatta onnistuin vielä löytämään petivaatteet ja saamaan langattoman yhteyden toimimaan.

Marko Pyhtilä tuli vastaan ja initoi mut lähipubikierroksella!

Kun nyt olen nauttinut viimeisten parin vuorokauden aikana useimpia maailman tunnetuimpia katkeroita, heitänpä tähän tämänhetkisen ranking-listan:

1. Rigas Melnais Balzams
2. Fernet Branca (argentiinalainen vielä parempi)
3. Tsekkiläinen Fernet Stock
4. Unicum
5. Becherovka

Day 66 (la 31.1.) arrivederci tutti

Aamulla alkoi lopullinen pakkaus- ja siivousoperaatio.

Viimeinen lounas nautittiin Campo de’ Fiorilla Osteria Romanescan terassilla, josta aloitin tämän kertaisen Rooman matkani. Olisin halunnut syödä “hannibalit” eli maksaa ja punkkua, mutta maksa oli juuri ehtinyt loppua, niin sainkin herkullista kania ja artisokkaa! Tietenkin sää oli ikävän aurinkoinen ja lämmin, ja “veitset pyörivät haavoissa kuin iskuporakone”, mitä lähemmäksi lähtö tuli.

Minuutit kuluivat nopeasti, mutta kamat saatiin helposti pakattua ja “vanha ja uskollinen kreikkalainen orjani” ehti hyvin imuroida, pestä ja vahata 2 huonetta eli yli 60 neliötä! Noutaja tuli viideltä ja Finnair kuljetti tuhlaajapojat takaisin tundralle… Konjakkipuudutus oli ihan välttämätön, ettei ihan tajuaisi mistä on kyse.

Day 65 (pe 30.1.) crescendo finale

Aamulla oli jo orientoiduttava pikku hiljaa pakkaamiseen, hyvästeltävä Mette ja Helene jne. …
Lounasta syötiin La Standan viereisessä rosticceria-baarissa ja sitten ostettiin herkkuja kotiinviemiseksi. Pikku levon jälkeen ajettiin bussilla Ostienseen ja metrolla Piazza del Popololle, josta käveltiin Corson ja Via Condottin kautta Piazza di Spagnalle ja edelleen Via Sistinan ja Piazza Barberinin kautta Piazza Repubblicalle, josta suunnistettiin ihan reittioppaan mukaan bussilla bileisiin.

Luigin bileissä tapaamani ranskalainen Cathie-rouva oli kutsunut “valikoidun joukon”, jotain 60-70 henkeä… Osa oli entuudestaan tuttuja, mutta jokseenkin jännitti tavata Astor Piazzollan leski Laura. Paikalla oli myös tangoporukoita, Argentiinan lähetystön kulttuurivastaava jne. Huipentumana tietysti Santiago & Clea vetivät puolen tunnin duokeikan, jotkut jorasivat tangoa ja sitten mut velvoitettiin esiintymään… Ensin vedin Pienen Sydämen espanjaksi playbackina, mutta sitten pakotettiin flyygelin ääreen ja tapailin Alejandron tangon Vanas palabras. Laura Piazzollan seurassa tullut nahkahousuinen komea mies, joka esitti mua ennen Balada para un locon singbackina, tuli ihan vilpittömän tuntuisesti kehumaan, joten saatoin relata… Illan lopuksi emäntä vielä sanoi, että nämä bileet oli järjestetty ihan sitä varten, kun sattui olemaan mun viimeinen iltani! Tämän parempaa loppuhuipennusta ei olisi voinut olla. Oli myös ihanaa huomata, että sivistyneiden ihmisten kanssa tässä porukassa saattoi sujuvasti vaihtaa kieltä espanjan, ranskan ja italian välillä ihan kuinka vaan ja keskustelu sen kun jatkui, kun kaikki ymmärsivät kaikkia näitä. Tietty Black Miken kanssa meillä oli salakielenä suomi ja englantiakin tuli ehkä vähän puhuttua. Just my kind of a party!

Clean ja Santiagon livetango. Black Mike & Stefano.

Sitten Stefano heitti kotiin, mutta me livahdimme vielä kolkuttamaan Alen pubin ovea. Siellä oli jo valomerkki tullut, mutta kun viimeisetkin asiakkaat oli saatu ulos, otettiin vielä pienet lähtömaljat.

Day 64 (to 29.1.) Asmara-Skotlanti 5 km

Aamulla oli havaittavissa hiukan krapulaa, mutta pidin silti tiukasti kiinni suunnittelemastani ohjelmasta: ajettiin taksilla etiopialais-eritrealaisravintola Asmaraan. Halusin nimittäin testata Black Miken amharan taidot ja kyllähän ne olivat tallella. Maukasta etiopialaista sapuskaa tuli montaa sorttia ihan ilman ruokalistan tavaamista ja itse isäntäkin tuli ihmettelemään valkoista miestä, joka puhuu heidän kieltään.

Asmaran olut ja Abessinian ruoka.

Sitten rankaisin 2 hengen ryhmäämme hirmuisella kävelyllä Stazione Terminin kautta Santa Maria Maggiorelle ja tsekkaamaan Santa Prasseden mosaiikit, sitten Colle Oppion kautta Colosseumille, Campidogliolle ja kotiin asti. Tämmöisiin kävelyihin ei kesähelteellä pystyisi. Palkintokaljat nautittiin Le Bon Bockissa.

Tarkoitus oli käväistä illalla vain pizzalle, mutta juuri kun piti lähteä, paljastuikin, että saliin oli katettu meillekin paikat: Ellisivin läksiäiset. Eli ilta kuluikin sitten mukavasti skandiseurassa.

Vasemmalta Svend, Ulla, Asta, Ellisiv ja Black Mike.

Day 63 (ke 28.1.), normipäivä. Just…

Aamulla päästiin poikkeuksellisen varhain liikkeelle, koska joku Tanskan taideneuvoston henkilö halusi tutustua residenssiasuntoihin ja oltiin jo yhdeksältä pukeissa. Sääkin alkoi taas suosia - uskomattoman lämmin ja aurinkoinen päivä!

Ajettiin bussilla pyramidille ja tsekattiin protestanttihautausmaa eli taas yksi oleellinen nähtävyys, jossa en ollut vielä käynyt! Kierrettiin Aventinus-kukkuloiden kirkot, jotka olivat valitettavasti menneet jo kiinni, mutta näköala oli auki! Ajettiin sitten Totuuden kidan tienoilta bussilla ensin Capitoliumin juurelle ja siitä toisella bussilla Rinascenten kulmalle. Nautiskeltiin sitten 9 euron lounaspuhvetista Guston terassilla, Augustuksen mausoleumin vieressä, josta olin haaveillut… Edellisellä kerralla mulla oli niitä vatsavaivoja…

Puoli viideksi ehdittiin juuri ja juuri kotiin. Toni D’Angelo kävi kylässä ja sitten Stefano soitti ja kutsui illalla syömään jonkun kaverin luokse. Ehdittiin ottaa pienet torkut ja sitten tilattiin taksi. Kuski kirosi, että futismatsin takia joku reitti on suljettu ja sitten ajoi meidät perille jostain aika pitkää reittiä Stefanon luokse. Sieltä jatkettiin sitten illalliselle jonkun Giorgion luokse. Taas ihan uusia ihmisiä minulle, mutta oikein mukavaa ja taas jouduin esiintymään pianon ääressä vieraiden ja naapureiden iloksi. Stefano heitti meidät kotiin, mutta bailufiilis oli vielä sikäli päällä, että käytiin vielä Sandron baarissa ja parannettiin maailmaa keittiössä aamuviiteen.

Day 62 (ti 27.1.), vähän vielä herkuttelua

Valitettavasti tiistai oli taas jatkuvamman tihuttelun päivä. Ensin tsekattiin naapuritönö eli Villa Farnesina. Sitten lähdettiin tallustamaan Via Giuliaa ja siitä pohjoiseen… Tähtäimeni oli oikeastaan kauempana, mutta kun kello alkoi näyttää lounasaikaa, menimme Hostaria dell’Orsoon, jonka nimi on ollut tuttu jo vuosikymmeniä ja on tehnyt mieli se tsekata. L’Orso 80 osoittautuikin oikein tasokkaaksi ja perinteikkääksi paikaksi. Syötiin alkupalaksi ihanat artisokat, siskon kanssa mereneläväspaghettia ja kreikkalaiselle merenelävärisottoa. Lopuksi pöytään ilmestyi pullo “Grappa Bastarda” ja kotitekoinen limoncellopullo.

Aikaa ei enää juuri ollut muuhun kuin tulla La Standan kautta kotiin, jotta Katri sai vähän ruokatuliaisia Irlantiin vietäväksi. Sisko taksiin ja sitten päiväunille.

Illalla ei sitten Black Miken kanssa jaksettukaan liikahtaa enää ulkoilemaan sateeseen, vaan syötiin vain hankittuja eväitä. keittiössä, jossa Asta piti myös seuraa meille.

Day 61 (ma 26.1.), 3 hengen ryhmä

Black Mike saapui aamulla. Tällä kertaa osasin käyttää ratikkaa ja jäädä ihan oikealla asemalla pois. Otettiin taksi, niin saatiin roudattua sixpäkki pullovettä. Pikaisen asettautumisen jälkeen lähdettiin suoraan turistihommiin. Siskoni edellinen Rooman reissu oli naapuriperheen kanssa joskus 13-vuotiaana ja Black Miken ainoa Rooma-kokemus on myös samoilta ajoilta. Periaatteessa siis matkaoppaan kannalta melkein ensikertalaisryhmä…

Tehtiinkin semmoinen lenkki, johon ei kesähelteillä pystyisi: Trasteverestä Isola Tiberinan kautta ghettoalueelle, Largo Argentinalta Pantheonille ja sitten lounaalle. Piccola Romassa oli tosi hiljaista. Syötiin amatricianaa ja artisokkia, lammasta ja perunaa… Uskomaton tuuri, että ukkosmyrsky pyyhkäisi keskustan yli juuri lounaamme aikana, mutta muuten oli aika sateeton päivä.

Jatkettiin Fontana di Trevin kautta Via Venetolle asti, tsekattiin kapusiinien hautakammiot ja tultiin sieltä metrolla Ottavianolle ja käveltiin Pietarinkirkon aukiolle. Castel Sant’Angelo oli kiinni ja käveltiin sieltä aperitiiville Campo de’ Fiorille ja päästettiin Katri shoppaamaan, ettei jäisi tiistaiaamun varaan…

Illallinen oli varattu tietty Monzú Vladíin, mutta hurjasta kävelystä huolimatta lounas vei vielä sikäli paljon tilaa vatsoissa, että syötiin “vain” alkupaloja, makkaraa ja lihapullia.

Day 60 (su 25.1.), tangoa ja makkaraa

Täysin vastoin sääennusteita herätessä olikin lähes sininen taivas! Lähdettiin aika vauhdikkaasti liikkeelle yhden appelsiinin voimin ja käveltiin mun normaali alkuturistikierros. Pienet focacciat syötiin Pantheonin vieressä ja jatkettiin Piazza Venezian kautta Campidogliolle, jossa törmättiin Astaan! Capitoliumin museo oli ihan kiva tsekata, sillä en ollut muistaakseni ennen nähnyt alkuperäistä Marcus Aureliuksen ratsastajapatsasta, jolle on viime vuosikymmenellä rakennettu oma osastonsa vanhaan puutarhaan.

Katri Piazza Navonan lelukaupalla

Muutenkin Capitoliumin museo oli ihan sopiva yhdistelmä antiikkia, renessanssia ja barokkia. Kaikkea ei ehditty katsoa, sillä oli kiire vaihtamaan vähän siistimpää ylle, koska meidät oli kutsuttu Tiburtinan aseman lähellä olevalle tangoklubille milongaan. Siellä oli paljon viime viikonloppuna tapaamiani tuttuja, joita en toki kaikkia nimeltä muistanut. Ensi perjantaiksi mut on kutsuttu Cathie-rouvan illalliselle, mutta siitä sitten Suomeen palattua… Skypetettiin muuten pitkästä aikaa Alejandron kanssa juuri ennen tätä milongaa, joten mulla oli hyvä vire hablata myös espanjaa kitaristi Santiagon kanssa. On tietty vaikeaa puhua vuoron perään espanjaa ja italiaa, mutta oikein hauskasti haastavaa!

Tangoluolan teekutsuilta iltamakkaralle…

Tangofficinasta tultiin bussilla Largo Argentinalle, käveltiin Campo de’ Fiorille ja mentiin Brasia -nimiseen pizzeriaan, jota olen jo pari kuukautta katsonut sillä silmällä. Vastasi hyvin odotuksia. Ei tosin syöty pizzaa, vaan friteerattuja ja grillattuja vihanneksia sekä makkaraa, palanpainikkeeksi erinomaista Aglianicoa…

Tero ja Karolina lähtevät kohta Berliiniä kohti ja nopeat hyvästit on heitetty. Kohta myös Black Mike lähtee Haagasta kohti Roomaa. Johanna saapui juuri Lausanneen. Matkustavatko ihmiset nykyään liikaa?

Day 58 (pe 23.1.), yllätysvieraita

Viimeinen päivä yksin Roomassa! Suunnitelmani oli keskittyä sävellystyöhön, mutta ihan toisin kävi… Ensinnäkin heräsin aamulla ennen puoli kahdeksaa ja ihmettelin, että mitäs nyt kuuluisi tehdä. Muistin, että Villa Lantessahan mun piti käydä moikkaamassa amanuenssi Simo Örmää, jota en ollut nähnyt ainakaan 9 vuoteen… Ja näin toiminkin. tutustuin myös johtajaan ja loggiassa lueskelin uutta esitettä.

Herman Liikanen & Villa Lante

Gianicololta etsin sitten uuden reitin alas suoraan kohti La Standaa, josta ostin vähän aperitiivitarpeita. Sitten sainkin yllättäin lounasvieraaksi Terhin, jonka piti odottaa junalakon takia kyytiä takaisin Frascatiin. Valitettavasti ei ollut muuta tarjottavaa kuin hapankorppua ja leikkeleitä, mutta ulkosuomalaisellehan se oli toivottavasti herkkua.

Päiväunien jälkeen laadin pari residenssihakemusta ja suunnittelin tarttuvani töihin, kun tulikin yllättävä tekstari. Leena ja Jukka olivat Trasteveressä! Taas oli haastattelukeikkaa pukannut Roomaan. Heidän ansiostaan pääsin vihdoin tsekkaamaan suositun ja edullisen ruokapaikan Da Enzon, joka olikin oikein mainio. Sandron baarissa käytiin vielä iltahömpsyllä ja mä taisin käydä vielä Alen baarissakin… Se siitä työnteosta, olikin yllättävän Suomi-painotteinen päivä, mutta kiva…

Day 57 (to 22.1.), työn tiimellystä

Ennen töiden jatkamista päätin vähän ulkoilla. Ihan tuosta vastarannalta löytyi mielenkiintoisia katuja, joita en ole aiemmin kunnolla tutkinut: mm. Via Giulia, Via del Monserrato, Via dei Pellegrini. Hienoja kortteleita täynnä taidegallerioita, kultaseppiä ja muita käsityöläisiä.

Sitten päätin hommata ruokaa, ettei tänäänkään tarvitsisi syödä ulkona. Campo de’ Fiorilta hankin iltapalaksi apulialaisen burratan, salame piccantea, erinomaista leipää ja luumutorttua. Parin tunnin työrupeaman jälkeen syötiin keittiössä Astan ja Ellisivin kanssa ja sitten jatkoin hommia, kunnes tuli väsy jo yllättävän aikaisin ja menin petiin jo ennen puoltayötä Ellisivin lyhytproosakirjan kanssa! Tanskalaissäveltäjä Svendiltä jo vähän kyselin notaatiojuttuja ja hän lupasi auttaa eli nyt on kova motivaatio saada kohtaus valmiiksi täällä ollessa!

Day 55 (ti 20.1.), Galleria Borghese

Heräsin reippaasti kymmeneltä ja ryhdyin aamutoimiin, sillä Terhin piti tulla käymään yhdeltätoista ja lähteä Astalle ja mulle oppaaksi Galleria Borgheseen. Valitettavasti koulusta oli soitettu, että Millalla oli kuumetta, joten jouduimme lähtemään museoon Astan kanssa kahdestaan sähköbussilla 116. Saavuttiin sopivasti varttia vaille yksi ja ei ollut mitään vaikeuksia mahtua klo 13 ryhmään.

Käytettiin budjetoitu 2 tuntia aika tarkkaan ja kyllä taas käväisi Stendahlin syndrooma aika lähellä. Ei se taideteosten määrä, mutta vielä siihen päälle kaikki kattomaalaukset… Sen jälkeen käveltiin pikkuisen Villa Borghesen puutarhan muuria ja palattiin bussilla 116 päättäriltä päättärille (piti vaihtaa kahdella pysäkillä toiseen!) ihan kokeilumielessä. Pikkuisen meni sormi suuhun Terminal Gianicolon parkkihallissa, mutta löydettiin ulos!

Kotinurkilla tsekattiin vielä kynttiläkauppa, yksi melko uusi museo, jossa oli pieni näyttely italialaisista Amerikan siirtolaisista sekä Kansainvälisen naisten talon Reilun kaupan myymälä.

Palattiin Circolo Scandinavoon viideksi ja salissa olikin jo odottamassa Metten rakentama “kisakatsomo” ja viilennettyä cavaa. Mette oli kytkenyt CNN:n lähetyksen näkymään sekä televisiosta että videoprojektorin kautta seinällä! Kun vala oli vannottu tietysti kilisteltiin. Obamania ja USA:n ylisuuret luulot itsestään alkoivat kuitenkin ottaa mua siinä määrin päähän, että mun täytyi tietysti olla vähän ilonpilaaja ja moittia Obaman virkaanastujaispuhetta osittain epärealistiseksi haihatteluksi…

Sitten vähän skypettelin Black Mikelle matkaohjeita ennen kuin lähdin illalliselle ihan keskenäni Le mani in pasta nimiseen -paikkaan, joka osoittautui erinomaiseksi. Sattui vielä niin hyvin, että olin tavannut tarjoilija-Alessandron (jolla on ollut suomalainen eksä) jo viski-Alessandron luona, joten palvelu oli sen mukaista. Tuli kuohuviiniä, mustekala-peruna-alkupalaa ja vähän spaghettia, vaikka en tilannut kuin kalaa ja perunaa. Kun se tilattu annos vihdoin tuli, se oli kokonainen valtava kala ja hirmuisesti perunasiivuja. Onneksi Alessandro ehdotti, että ota loput mukaan… Oikein hyvä ravintolakokemus taas kerran.

Day 54 (ma 19.1.), megaväsymys

Viikonlopun rasitukset olivat niin kovat, ei niinkään mikään krapula, mutta armoton väsymys, joka piti petissä melkein koko päivän. Ennen hämärtymistä kykenin sentään La Standaan hakemaan täytettä jääkaappiin. Onneksi Tero ja Karolina tarjosivat vähän pastaa myöhäislounaaksi/aamiaiseksi klo 17…

Päivän ainoa ja tärkein saavutus oli kuitenkin varata Black Mikelle reissu tänne ensi viikoksi! Tarkoitus oli varata se tiistaista lauantaihin, mutta en sentään ostanut lippua ennen kuin kysyin herralta, että tuleeko varmasti ja sillä välin olikin tiistaille Matka-messuhintaiset tarjouspaikat jo myyty, joten täytyi ottaa maanantaista lauantaihin.

Mulla on nimittäin varmasti sen verran ylimääräistä matkatavaraa, että jos joutuisin maksamaan niistä kympin kilo, niin siinähän se Black Miken lentolipun hinta jo melkein tulee. Varsinkin kun omani oli bonuslento, vain 78 € veroja yms. Nyt täältä voidaan kantaa vähän grappaa, öljyä, viiniä, juustoa ja makkaraakin!

Tämän stressin poistuttua ruokahalukin palaili pätkittäin ja söin illalliseksi capresea ja prosciutto crudoa hapankorpun kera ja pikkuisen Lacrima di Morro d’Albaa. Ynnä kirjoitin viikon blogijutut kamomillateetä hörppien.

Day 53 (su 18.1.), Luigin bileet

Kuten varmasti edellisestä voi päätellä, valmiuksia herätä valoisaan aikaan ei juuri ollut ja sitten pitikin taas lähteä “baanalle skrinnaamaan”. Sitäpaitsi kämppäkin tuli jo eilen siivottua, kun alunperin Stefanon piti tulla jo lauantaina käymään ja kuuntelemaan Annelin versio biisistään. No, sen lisäksi näytin vähän muitakin juttuja kunnes oli aika lähteä Luigin bileisiin.

Endokrinologi Luigin kämppä on hiukan normaalimpi koti, mutta tarjoilu pelasi yhtä hienosti parin thaimaalaisen apulaisen voimin ja vieraita taisi sielläkin olla ainakin 60-70, osin samaa porukkaa kuin lauantaina. Kattoterassilla kaasulämmittimet laajensivat olohuonetta ja mä viihdyin siellä aika paljon yhden dubbaajanäyttelijätteren kanssa, säästäen vähän korviani ja happeakin oli enemmän tarjolla… Enpä ole ennen talvella syönyt illallista kattoterassilla.

Luigi pianon ääressä, Sanremo-voittaja Francesca Alotta ja la-illan bileiden isäntä duetoimassa. Alla Stefanon kitarapartio!

Livemusa soi lähes kuudesta pitkälle yli puolenyön ja nämä bileet olivat enemmän akustisvetoiset unplugged-iltamat, vaikka käytössä olikin sähkörummut ja äänenvahvistus. Mä vedin alkuillasta muutaman soolonumeron ja loppuvaiheessa sain argentiinalaisen kitaristin säestämään Alfonsina y el marin! Taas tuli hyviä tuttavuuksia, kyllä harmittaa, että pitää jo pian palata kotiin.

Day 52 (la 17.1.), livedisco!

Heräilin ja aamiaistin yhden aikaan. Aurinko paistoi taas siniseltä taivaalta ja oli lähdettävä liikkeelle. Onneksi muistin, että modernin taiteen museo oli suunnitelmissani Giorgio De Chirico -näyttelyn takia. Matka oli vähän mutkikas, sillä en suostunut matkustamaan nettireittioppaan mukaan, vaan kävelin Porta Porteseen ja hyppäsin bussi kolmoseen, jonka päättäri normaalisti on Piazza Thorvaldsen, mutta ilmeisesti Guantanamo- ja Gaza-mielenosoitusten takia bussi tyhjentyikin, jossain Santa Croce in Gerusalemmen jälkeen ja edellä oli liuta kolmosia ja hitto vie se lähtikin takaisin päin! No, osasin onneksi hypätä metroaseman kohdalla pois ja jatkaa Flaminiolle, josta olikin oikein kiva kävellä puiston halki museoon. Siellä ylhäällä on rykelmä runoilijoiden patsaita, joista uusin lie hauska Gogolin patsas.

Saavuin museeon juuri sopivasti, kun vanhin osasto avattiin, sillä se ei ole koko päivää auki ja sitten vastaan tuli De Chiricon iso näyttely. De Chirico is my man. Tuottelias, tosi monipuolinen ja pahasanainen, joka sanoi suorat sanat kollegoiden maalauksista. Tosin horoskoopissa rapu eli late bloomer, toisin kuin minä joka olin jo kaikkea tätä ennen äänenmurrosta ja alan puolestani tasaantua… De Chiricon jälkeen piti vielä sulattaa koko viime vuosisadan alkupuolen taide ja yksi mainio elävän taiteilijan, Piero Guccionen näyttely.

Varttia yli seitsemän selvisin lähes Stendahlin syndrooman kourissa ulos ja soitin Stefanolle, että mikä meininki! Sain koordinaatteja, joilla navigoin kävellen ja pari pysäkkiä ratikalla Ponte Milviolle. Siihen loppui Falkin kartta ja puhelinluetteloakaan ei ollut saatavilla. No, Stefano kävi poimimassa mut siitä piazzalta.

Ensin mentiin lääkäri-Luigin luokse vähän musisoimaan ja sieltä lähdettiin joskus kymmenen aikaan yhden Alessandron luokse. Stefano vitsaili, että jos ei siellä ole mitään ruokaa, niin eiköhän jostain jotain pizzaa löydy. En tiedä oliko tosissaan, sillä pihassa oli cateringfirman auto ja tarjoilijat roudasivat puhvettiin ruokaa melkein kuin antiikin Roomassa: pastaa, melanzane alla parmigianaa, sisäfilettä tattikastikkeessa…

Tämän Alessandron koti oli kuin yökerho ja kun mekaanisesta diskohelvetistä päästiin alkoi livemusisointi! Aivan loistava kvartetti ja laulaja vetivät tiukkaa hittikimaraa ja tunnelma oli huipussaan. Erikoista oli, että kosketinsoittaja istui baaritiskin takana ja kitaristi kuljeskeli langattoman yhteyden varassa missä halusi  jättäen pienelle pyöreällä tanssilattialle tilaa myös tanssijoille. Aivan uskomatonta hifiä kotioloissa ja hyvää soittoa.

Muutenkin kaikki oli kuin elokuvaa, tietty monet Stefanon tutut ovatkin alan miehiä ja naisia…
Huipentuma oli kun yläkerrasta ilmestyi vanha äijä tuli valittamaan, että “ei saa soittaa rumpuja niin lujaa, tämä on kerrostalo”. Sitten paljastuikin, että hän on isännän isä ja hän otti mikrofonin ja lauloi aivan upeasti My wayn englanniksi ilman mainittavampaa italokorostusta!

Lopulta paikalle tuli 3 jättimäistä synttärikakkua ja liuta muita leivonnaisia. Kuohuviiniä tietysti myös ja sen jälkeen toinen catering-kavereista alkoi valmistaa baarissa mojitoja…

Jos Suomessa joku järjestäisi jossain ihmisten ilmoilla tämmöiset juhlat, koko joukko vietäisiin ainakin metelin takia putkaan välittömästi ja lööpit kirkuisivat. Mutta Italiassa näemmä taloyhtiöissä mulkvistit ja kyttääjät eivät ole niskan päällä kuten meillä. Ihan toinen juttu on tietysti se, että sata ihmistä osaa syödä, juoda alkoholijuomia ja käyttää vessaa oikein siististi yksityiskämpässä ilman mitään järjestyshäiriöitä sekä poistua omilla autoilla ja moottoripyörillä (promillerajoituksia ei tunnu kukaan ajattelevan).

<kiihotusta kansanryhmää vastaan>Jos tämä sama tilanne simuloitaisiin suomalaisilla ihmisillä, niin tuloksena saattaisi olla melko rähjääntynyt kämppä, yrjötty vessa ja kokolattiamatto, pari poliisipartiota selvittelemään pahoinpitelyitä, mahdollisesti myös tieliikenneonnettomuuksia tai raiskauksia.</kiihotusta>

Mäkin jouduin loppuillasta tietysti laulamaan pari biisiä ja säestämään sitä Carole Kingin You’ve got a friendiä, jota Luigin luona oli harjoiteltu. Stefano delegoi kotiinkuljetukseni Alfia-nimiselle neidolle, oisko ollut joskus neljän tienoilla.