Päivä 16: Monenlaista säätöä (15.10.)

Nukuin pitkään kääntääkseni vuorokausirytmiä vielä entisestäänkin ollakseni keikalla parhaimmillani… Päivän saavutuksia oli hakea vaatteet pesulasta ja selvitellä kameraongelmaa. Alkoi käydä selväksi, että tilaamaani kameraa ei ole uutena saatavissa enää mistään. Niinpä jatkoin kaupan hieromista MercadoLibre -nettisivuilla vastaavasta käytetystä kamerasta.

Sitten päätin lähteä Sony Centeriin katsomaan minkälaisia vempeleitä siellä olisi tarjolla, jos ei nauhaa käyttäviä kameroita enää millään saa ostettua. Ensin kuitenkin jonottelin Buquebusin toimistossa kyselläkseni Colonian hotellipaketteja anopin ryhmälle ensi viikoksi.

Sitten Galerias Pacificon Sony Centeriin toteamaan hinnat Suomea törkeämmiksi ja sitten piti ottaa vähän välipalaa: Patagonian herkkuja myyvässä kaupassa otin toastia ja mansikkapirtelöä.

Kotiin palattuani katsoin viime kesän Tangomarkkinoiden semifinaalia toistamiseen ja sitä ennen esitettyä TV2:n Amadeus Lundberg -koostetta miettien, mitä tästä voi argentiinalaisille näyttää ja miksi…

Illallisen päädyin syömään lähimmässä sushipaikassa, koska piti kiiruhtaa yhdeksitoista kuuntelemaan ja nauhoittamaan Argentiinan yleisradion kulttuurimakasiiniohjelmaa, jossa tuli vartin pituinen insertti meistä! Joskus myöhään yöllä ilmaantui nettiin myös Clarínin juttu ja kuva. Kuva oli aivan järjettömän hieno, mutta hassusti rajattu.

Päivä 15: Kaksi haastattelua! (14.10.)

Herättyäni sain soitettua vihdoin vuokraemännälle sanoakseni, että tämän viikon siivouksen voisi puolestani jättää väliin, mutta olisi hirmu kiva, jos vessan palanut lamppu vaihdettaisiin ja ostaisit tänne paistinpannun…

Päivän tärkein asia oli suurimman päivälehden haastattelu. B-metro oli lakossa, mutta onneksi sitä ei nyt tarvittu, kun vaihdoin D:stä C:hen. C niin kuin Constitución.

Ale oli saanut valita haastattelupaikan: Bar Británicon, jossa otettiin myös levykannen kuvia viime vuonna. Valokuvaaja ottikin ensin samanlaisia otoksia, kuin on meidän levyssä, mutta sitten mentiin lähimpään porttikonkiin, jossa oli hieno värikäs seinämaalaus. Siinä oli joku porukka lastaamassa autoon tyhjiä laudoista tehtyjä hedelmälaatikoita ja mut pantiin istumaan sellaisen päälle…

Haastattelija oli oikein miellyttävä free lance neito, joka myös laulaa ja opiskelee näyttelijäksi. Siinä jutustellessa vierähti varmaan parikin tuntia. Heitettiin hänet myös kotiin ja sitten mentiin Alen kotiin, jossa oli tarjolla parsakaalia ja spaghettia illalliseksi. Kipaisin lähikaupasta vettä ja viiniä, ettei vaan pääsisi raitistumaan hetkeksikään.

Pikkuisen ehdin myös seurustella Julian, 6 v., kanssa. Julia on about yhtä vanha kuin tämä tangoprojekti. On tajunnanräjäyttävää, että pystyn vihdoin vähän kommunikoimaan myös lapsen kanssa espanjaksi!

Mediamylläkkä jatkui Plaza de Mayon äitien radioasemalla, ohjelmassa nimeltä Fractura Expuesta tango radio. Se on kuulemma nuorten tangoharrastajien ykkösmedia. Hyvin meni sekin haastelu ja sitten Ale kuskasi mut taas kotiovelle.

Päivä 14: Hyvä ruoka ja liikuttunut mieli (13.10.)

Tänään otin oikein rauhallisesti. Heräilyrutiineihini täällä on kuulunut melkein päivittäin Skype-kommunikointi Suomeen, tänään soitin myös Petäjille. Leena ei ollut kotona, mutta kyselin Jukalta, mitä Nobel-voittaja Mario Vargas Llosan kirjaa hän mulle suosittelisi, josko muka ehtisin jotain lukea…

Päivän saavutus oli viedä pyykit lähimpään pesulaan. Hain Alto Palermosta Hausbrot -leipää ja laajensin taas lähialuetuntemusta muutaman korttelin verran. Ravintolatarjonta on näillä main melkoinen. Tsekkasin lähimmän Alepa-tyyppisen halpakaupan, ihan hyvä perusvalikoima.

Ennen illalliselle lähtöä vihdoin skrivasin tämän blogin ajantasalle. Sitten lähdin tsekkaamaan toista “lähigrilliä”. Nimittäin, kun vaimo, anoppi miehineen ja tuttavapariskunta tulevat, on hyvä tuntea kaikkein lähimmät kuppilat. Yksin on parempi pettyä kuin porukalla.

Olin jättänyt tsekkaamatta yhden perinteisen näköisen kulmakuppilan, mutta nyt oli aika. Canal oli juuri sitä mitä toivoinkin: pikkupihvi ja ranskalaiset, tomaattikulhon, puolikkaan punkkupullon (Finca La Linda Malbec 2008) ja konjakin kera lasku yhteensä 27€!

Liikutuin niin syvästi palvelusta, että tilitin nuorelle ja pullealle Tucumánista tulleelle tarjoilijapojalle, että luulen olleeni edellisissä elämissä ehkä joku täkäläinen alkuperäishenkilö. Liinatukkaiset seitsemätveljekset ja ruåtsalaisemmat pärstät (varsinkin sen näköiset huumorintajuttomat pikkupomot ja muut upseeris-insinöörishenkiset jäyhät nihilistijöpöttäjät) saattavat joskus ottaa minua ihan helvetisti enemmän aivoon myös ulkonäön eli geneettisten erityispiirteiden vuoksi. Eihän tähän voi olla mitään järkiperäisiä perusteita, että nämä Etelä-Amerikan intiaaninaamat tuntuvat niin kotoisilta. Ihan itketti. Varsinkin kun illallisen aikana viimeinenkin kaivosmies saatiin hengissä ylös ja chileläinen nationalismi raikasi TV:stä. Chi-chi-chi, le-le-le… Kaikin puolin elän historiallisia aikoja. Joka tapauksessa, suosikkiravintola on nyt löytynyt, niin kuin vähän pelkäsinkin…

Toinen merkittävä liikutuksen hetki tuli Persicco-ketjun jäätelöbaarissa, kun espresso väkisin haluttiin tarjota pöytiintarjoiluna. Sen kanssa tuli tietysti pyytämättä ja yllätyksenä pieni vissyvesi ja suklaabrownie (8 pesoa ≈ 1,50 €). Oli paras täällä saamani kahvi. Eurooppalainen kahvilakulttuuri elää Argentiinassa ehdottomasti paremmin kuin Suomessa. Tässä on nyt jotain vakavasti pielessä. Meitä on kusetettu. Romanirikolliset kyllä liikkuvat, mutta eivät parhaat eurooppalaiset tavat.

Mitä vielä tässä nousuhumalassani ajattelin? No ainakin sitä, että olen nyt viikossa saanut enemmän mediahuomiota Argentiinassa kuin suurin piirtein koko elämäni aikana Suomessa. Toki olen siitä maksanutkin. Mutta vain noin puolet siitä mitä maksoin levypromootiosta 3 vuotta sitten Suomessa. Kyseinen suomalainen promoottori totesi vain yhdessä puhelinkeskustelussa, että ei ole koskaan kohdannut yhtä vaikeaa tapausta. Seinä oli vastassa lähes kaikkialla. Minua ei saatu edes saatanan väsyneeseen TV2:n Tartu Mikkiin -ohjelmaan. En tiedä, kyllä olisinko mennytkään, koska olen vähän kuin Hector, etten oikein muista omienkaan biisieni sanoja. Rutiinin puutetta. Ehdottelin muuten “The Lyrics Board” -formaattia YLElle noin pari vuotta ennen kuin se Maikkarilla alkoi Bumtsibumina. Nyt joku vitun Tartu Mikkiin -juontaja Sami Hintsanen pyrkii Suomen euroviisuehdokkaaksi. Sammuttakaa valot!

Päivä 13: Eläköön kaivosmiehet! (12.10.)

Nukuin mahdollisimman pitkään, koska edessä oli yöradioesiintyminen. Vasta hämärän tultua suoriuduin kauppareissulle. Yritin nostaa rahaa marketin eteisestä: kone runksutti ja pyysi ottamaan rahat ja kuitin, mutta mitään sieltä ei tullut. Nyt pitää sitten jänskättää ilmaantuuko tämä nostoyritys varauksena tilille ja aiheutuuko tästä selvittelyä…

Illalliseksi testasin kaikkein lähimmän sushikuppilan, Sushi Nightin, joka oli ihan pätevä. Ystävällinen palvelu ja edullinen hinta. Inkivääri olisi saanut olla tuoreempaa, mutta ei voi valittaa kun kalja ja 15 palan sushi-sashimilajitelma maksaa yhteensä 13,40 €!

Matkustin sitten about vikalla metrolla keskustaan ja menin nauttimaan jälkiruoaksi pannukakkua dulce de leche -täytteellä Café Tortonia vastapäätä olevaan ravinteliin. Alun huono palvelu parani huomattavasti, kun aloin tilailla lämmikkeeksi Veteranoa (argentiinalaista brandyä ei ollut) ja keskustella juuri alkaneesta chileläisten kaivosmiesten pelastusoperaation huipennuksesta. Olivat varmaan ensin luulleet mua juntiksi jenkkituristiksi tms.

Saavuin Radio Continentaliin jo ennen yöohjelman tekijöitä, kun en ollut noteerannut yhtä meiliä, jossa treffiaika oli muutettu 23.50:stä 00:30:een. No, eipä siinä mitään, mutta tämän kaivosmieshässäkän takia pääsimme ääneen vasta joskus puoli kahden jälkeen, kun ensimmäiset kaivosmiehet oli saatu hengissä halimaan presidenttiä ja ministereitä…

Mónica de Carvalho, minä ja Ale

Tällä kertaa ei soitettu levyltä muuta kuin Satumaa. Livenä vedettiin Pieni sydän ja Tämän illan tango. Otin ne talteen ja jälkimmäisen lykkäsin sitten heti Youtubeen. Adrenaliini-, etanoli- ja kofeiinihöyryissä piti vielä katsoa viikon 24-annos ja ryypätä Fernettiä.

Päivä 12: Mediamyrsky yltyy (11.10.)

Ehdin nukkua vajaat 6 tuntia, kun taas piti lähteä samaan radioon. Aika hyvin: kolmena peräkkäisenä päivänä tärkeimmässä tangoradiossa. Tällä kertaa meitä odotti herra Tarantino, ei Quentin, vaan Luis, heh-heh!

Nyt alkaa vähitellen jo espanjan puhuminenkin luistaa. Oli hyvä, että ne lehtijutut olivat ennen radiota, niin ehti oppia sanastoa ja sopivia lauseita. Luis ei ollut ehtinyt kuunnella levyämme, joten saimme itse ehdottaa soitettavaksi Tähdet meren yllä. Muut taisivat olla Satumaa ja Vanas Palabras. En nyt oikein enää muista.

Siitä jatkettiin sitten Alen luokse, sillä tehtävää ja suunniteltavaa riittää. Ennen Danielan valmistamaa lounasta ehdittiin päättää tulevien keikkojen biisilista ja sopia kumpi spiikkailee mitäkin. Syömisen jälkeen suunniteltiin esitelmien sisältöä ja kulkua.

Hyvien uutisten kierre alkoi vain syventyä, kun keikkamme Mendozan Godoy Cruzin tangofestivaaleilla varmistui. Sitten tuli varsinainen pommi: Argentiinan suurimman päivälehden Clarínin sivuille ilmestyi juttu meistä. Ale kirmasi lehtikioskiin, mutta eihän sitä juttua siinä vielä ollut. Juttu oli ikään kuin levyarvostelu, mutta eipä siinä pahemmin arvosteltu. Aivan mielettömän kauniisti sanottu varsinkin viimeinen kappale…

Kaivannon ja Polemannin esittämässä sekoituksessa suomalainen tango menettää osan saksalaisesta marssimeiningistä, jota suurin osa alkuperäisestä (suomalaisesta) puhkuu, mutta voittaa omaperäisyydessä ja kahden samankaltaisen musiikin (tangon) yhtymäkohtien etsimisessä.

Tämä toimittajahan on oikeasti kuunnellut levyn ja ymmärtänyt mistä on kyse!

Yllättäen sitten tuli vielä Argentiinan yleisradion haastattelupyyntö ja kaiken huipuksi kyseinen huippumukava freetoimittaja tuli vielä meidän luoksemme! Nyt alkaa olla starameininkiä

Alen pikku assistentti Michi, 1 v., ainakin 7 kg…

Hämärän tultua matkustin bussi 141:llä kotinurkille. Ei mennyt kuin 25 minuuttia, mutta tietysti liikennettä oli aika vähän. Metro olisi kestänyt kauemmin.

Sitten vielä viimeistelemään uutiskirje päivän loistouutisilla ja lähettämään! Tuli aika pitkä työpäivä… Vetelin sitten kuonooni melkoisen machoillallisen: 4 munaa ja 4 saksalaista makkaraa, ynnä kaljaa!!! Machoidentiteettiäni tukivat vielä 2 Diilin jaksoa. Hjallista on muuten helppo ihailla, mutta tuota “Lastenklinikan pummit” -touhua mä en ole koskaan ymmärtänyt. Ihan oikeasti: tarvitsevatko sairaat lapset Sony Playstationeita?

Päivä 11: 10.10.10. (10.10.2010)

Sunnuntaibrunssiksi kokeilin paistaa vähän munakokkelia, mutta vaikka säätelin lämpöä tositarkasti niin sekin tarttui surkeaan kasariin kiinni.

Sunnuntai-iltana odotti tuttu mies eli jo 3 vuotta sitten Argentiinan yleisradioon Aires de Finlandiasta meistä tunnin ohjelman tehnyt Diego Rivarola. Nyttemmin hänen ohjelmansa El tango en el mundo pyörii La 2×4 FM -kanavalla, joka on Buenos Airesin kaupunginhallinnon kanava.

Kyllä Helsingin kaupungillakin pitäisi olla oma tangoradionsa, jos Suomi on olevinaan joku tangomaa… Rivarolan valinnat olivat Satumaa, Tango Pelargonia, Oblivion ja Sombras, nada más… Kivoja tämmöiset ohjelmat, joissa ei ole kiire ja puffataan asiantuntevasti ja kunnolla. Suomessa on radio mennyt ihan perseeseen, sanoisi tähän iki-ihana Arthur Fuhrmann.

Hyvin menneen ohjelman jälkeen mentiin Alen kanssa pizzalle Corrientesin perinteikkääseen pizzahalliin Güerriniin. Argentiinalainen pizza on erittäin kovaa kamaa. Ei mitään terveysruokaa.

Pizzan miljoonia kaloreita, kolesterolia, hiivaa ja laktoosia sulatellessa (lue: piereskellessä), ehti hyvin taas tehdä hommia kuten aloitella uutiskirjeen laatimista. Varsinkin kun nyt ihan seinänaapurissa oli bileet ainakin kolmeen asti… Syy tähän oli, että maanantai oli Argentiinassa vapaapäivä: Rodun päivä! (Pitäisi tuosta aiheesta kyllä blogata, jos ehtisi…)

Päivä 10: Lopussa lammas sulaa suussa (6.10.)

Vuokraemäntä herätti puhelimella aamukymmeneltä, vaikka olin nimenomaan meilannut, että olisi kiva ilmoitella edellisenä päivänä, jos siivousta pukkaa. No, sanoin että yhden, kahden aikaan sopisi. Siivojarouva tuli about puoli kolmen jälkeen ja lähdin pois tieltä.

Paikallistin 141-bussin pysäkin, josta pääsee Alen luokse suoraan. Metroreissu keskustan kautta nimittäin kestää vähintään 45 minuuttia ja taksireissu saman verran.

Myöhäislounaaksi nautin “amerikkalaisen voileivän” (kts. kuva) ihan jalkakäytäväterassilla Charcasin bulevardiosuudella. Kylläpä maistui olut auringonpaisteessa hyvältä! Naapuripöydän mummelit ja valkoinen Fifi-tyyppinen koira yrittivät kovasti tehdä tuttavuutta.

Sitten piti kiirehtiä puoli kuudeksi takaisin kuuntelemaan ja taltioimaan La 2×4:n radion ohjelmaa, jossa haastateltiin Alejandroa puhelimitse ja puffattiin meidän keikkoja ja levyä. Soittivat ihan kolme biisiä: Sombras, nada más, Globalisaatio ja Lauluni aiheet. Loppua kohti hyvä juttu, mutta alussa vähän jankuttivat, että “ymmärtääkö se suomalainen yhtään espanjaa vai onko vain imitaattori, kuten jotkut japanilaiset, jotka ovat tehneet täällä tangolevyjä”. Ale puolusti mua sekä erästä japanilaista daamia, jota hän on myös säestänyt: kyllä ne ihan espanjaa puhuvat ja ymmärtävät.

Tuon ohjelman takia päiväunet olivat aika myöhäistä sorttia, sitten soittikin Ale ja meilailin täällä vaikuttavan suomalaisen Antti Pohjolan kanssa.

Lauantain kunniaksi päätin mennä tsekkaamaan yhden lähigrilleistä. Kova menohan siellä oli, varsinkin kun naapuripöytään sattui lapsiperhe. Palvelu ja ruoka olivat tupaten täydessä paikassa kuitenkin aivan huippua. Söin ihanaa patagonialaista lammasta, jonka kaveriksi otin tomaatteja ja paistetun paprikan.

Yksi asia, jossa Argentiina on ehdottomasti paras: yksin tai kaksin syöville valikoima 0,375 litran viinipulloja on parempi kuin missään muualla. Yleensä sellaisia ei muissa maissa juuri ole. Jos on, niin vaihtoehtoja on tasan yksi. Täällä ei kaupoissa niitä paljon näe, mutta kuppilassa kuin kuppilassa voit puolikkaan pullon tilata. Tällä kertaa kohdalleni osui vielä Weinertin Carrascal vuosikertaa 2005! Oli aivan järjettömän hyvää hintaansa nähden (23 pesoa ≈ 4,16 €).

Lammasta sulatellessa tartuin sitten itseäni niskasta kiinni ja kirjoittelin maaliskuun lopun ja pääsiäisen muistelut tähän blogiin! Nukkumisesta ei olisikaan tullut mitään, sillä pihan puolelta kuului möykkää: siellä oli vikasta musiikkinumerosta päätellen jonkun syntymäpäiväjuhlat. Jopa Macarena soi ämyreistä, tsiisus. Yhden jälkeen eivät sentään enää luukuttaneet musaa, mutta meteli oli silti melkoinen. Ihan normaalia aikataulua mulle. Kuka nyt ennen kahta menisi viikonloppuna muutenkaan nukkumaan? Taisin itse valvoa kuuteen.

Päivä 9: Sakura, sakura! (8.10.)

Perjantaina heräsin sitten ilouutiseen: Muutos 2011 on rekisteröity puoluerekisteriin. Olen nyt Suomen fiksuimman puolueen jäsen!

Iltapäivällä lähdin sitten liikenteeseen kohti Club de Amigosia, jossa voisi olla nettitietojen mukaan mahdollisuuksia uida. Club de Amigos on hirmuinen urheilukompleksi Palermon suurella puistoalueella, mutta ei-jäsenten pääsy sinne on rajattu. Portilla ollut vartija vahvisti tietoni ja about 10 €:lla pääsisi polskimaan.

Siinä vieressä on japanilainen puutarha, Jardín Japonés, joka on mukava mutta pääsymaksullinen (8 pesoa eli noin 1,5 euroa) keidas, jonka nykyinen Japanin keisari Akihito on rakennuttanut 1967 kruununprinssinä ollessaan.

Kirsikka kukkii!

Ihmeteltyäni kirsikkapuun kukkimista, oli taas vuorossa Disco-marketin valikoiman tutkiminen hartaudella. Tänään oli kuitenkin paikallaan syödä kunnon illallinen ja japanilaisen teemapäivän kunniaksi palasin siihen viereen Dashi Sushiin (myös kosher sushi, mitä se sitten liekään…). Satuin tekemään tilauksen hetkellä, jolla hirmuinen määrä kotiinkuljetustilauksia oli työn alla, joten mun tilaukseni jotenkin unohtui. Siinä sitten lipittelin Asahia ja lekallisen sakea ennen kuin jälkimmäinen jäähtyi eikä ruokaa vain kuulunut. Tämän virheen jälkeen palvelu muuttui oikein ystävälliseksi. Kun annos vihdoin tuli, se maistui ehkä elämäni parhaalta sushilta. Piti vetää vielä sitä sakea toinen annos… Uni tuli oikein hyvin

Päivä 8: Eka keikka (7.10.)

Torstaina oli ohjelmassa La Naciónin eli oikeistolaisen päälehden haastattelu. Kuviakin taas räpsittiin, tässä alkaa jo tuntea itsensä valokuvamalliksi. Laitoin jo aamusta mustan paidan ja mustat farkut päälle, koska Ale suositteli, että tangon väri on musta. Tiistain kuvissa mulla oli ollut vaaleanvihreä paita. Tuli aika lämmin. Argentiinan kevät edellyttää kerrospukeutumista. Aurinko lämmittää ja UV-säteet iskevät kovaa, mutta varjossa voi olla hyvinkin vilpoista.

Toimittaja varoitteli, että juuri ennen saapumistamme naapuripöydästä oli varastettu läppäri. Keskellä kirkasta päivää täydessä Starbucks-kahvilassa… Semmoista täällä voi olla. Tämäkin haastattelu oli ihan syvällinen ja pitkä. Suomalaisen tangon olemus kiinnostaa.

Palasin sitten samantien kotiin odottelemaan sovittuna aikana siivoojaa ja ensimmäistä kertaa kokkasin itselleni normipastaani paikallisista aineista. Siitä tuli ihan hyvää, mutta kämpän varustuksiin kuuluva ohut kasari ei kyllä oikein toimi paistinpannuna, siihen palaa kaikki kiinni alta aikayksikön, vaikka kuinka mietoa lämpöä yrittäisi.

Siivoojaa ei koskaan kuulunut, mutta siihen varustautuneena makoilin esiintymisvaatteet päällä ja lopulta nukuin seljälläni varmaan tunnin.

Sitten seitsemän tienoilla pitikin jo lähteä. Metrolla Plaza de Mayolle ja siitä muutama kortteli Ruotsin suurlähetystön taloon, jossa on Ruotsalaisen klubin ravintola. Se on lähinnä lounasravintola, mutta yrittää houkutella kävijöitä iltaravintolana myös elävällä musiikilla tai ruotsalaistyylisellä seisovalla pöydällä. Se sijaitsee toimistotalon viidennessä kerroksessa, joten sinne ei voi vahingossa eksyä. Sitä pyörittää argentiinalais-ruotsalainen pariskunta.

Yleisöä odotellessa…

Iloksemme pöytävarauksia oli seitsemän. Yksi oli täkäläinen suomalainen tuttumme Marjatta, mutta muiden saapumissyitä alkoi selvitä vasta keikan jälkeen. Nimittäin kahdessakin pöydässä oli suomen kielen alkeisopiskelija! Nämä kaksi, tyttö ja poika, eivät tienneet toisistaan ja opiskelevat suomea ihan omilla tahoillaan. Poika oli Suomessa käynytkin hiljattain. Tytön pöytäseurueessa oli myös brasilialainen pariskunta, joka oli käynyt Suomessa. Herra on matkailualalla.

Keikka meni ihan mukavasti, vaikka pari biisiä harjoiteltiin Evan kanssa vasta juuri ennen keikkaa. Nahkasohvin varustettu kirjasto oli muuten mukavin takahuone, joka minulla on koskaan ollut (kts. kuva oikealla). Soittajia odotellessa luin Anders Zornista kertovaa vanhaa englanninkielistä kuvateosta.

Ihmiset selvästi tykkäsivät ja tunnelma oli yllättävänkin intiimi ja latautunut, vaikka valot olivat kirkkaat ja ihmiset lopettelivat ruokailuaan. Vain yksi naispari oli tainnut tulla seurustelemaan eikä kuuntelemaan minua. Tämä oli tarpeellinen kenraaliharjoitus, joka paljasti missä kohtaa on parantamisen varaa.

Autoin Alea roudaamaan laulukamat kotiin ja sitten vielä Ale heitti mut kotiin. Raukalla oli vielä perjantaina aikainen herätys… Iltapalaksi söin vissiin, mitä kaapista löytyi.

Päivä 7: Kauneussalongissa (6.10.)

Keskiviikon missio oli vihdoin löytää kauneushoitola. Surffasin hartaasti lähiseutujen optioita läpi, mutta lopulta paikka, johon menin, ei ollut mikään niistä. Sain kasvohoitoajan 20 minuutin päähän, joten kiersin korttelin, josta löytyi taas paljon kivaa, mm. arabialais-armenialainen ravintola, lähin Banco Itaú, lähin Carrefour, pikapesula jne.

Kasvohoito oli oikein mukava kokemus (paitsi se perkeleellinen puristelu) ja rouvat olivat oikein tohkeissaan, kun oli niin kaukaa tullut asiakas ja vielä tangolaulaja. Samaan aikaan kanssani oli muuten toinenkin miesasiakas, ihan tavallisen oloinen yli viiskymppinen möhömaha, mikä lie autokauppias.

Sitten ostelin siitä Carrefourista taas ruokatäydennyksiä. Olin kuitenkin jo päättänyt, että tänään voisi syödä ulkona ja menin tsekkaamaan toisen melko lähellä olevan ketjuravintolan, La Doritan. Se näyttikin olevan paikallisten suuressa suosiossa, koska vapaita pöytiä ei paljon ollut. Söin yhden palapaistiempanadaksen ja pääruoaksi leivän sisään tungetun makkaran. Oli aika rasvaista ja palanpainikkeeksi menikin koko viinipullon puolikas…

Rivohko “hot dog deluxe”, soossit, tärpätti ja Kippari Kallen rehut…

Iltasaduksi aivan loistava Good Wife -jakso, jossa yhtenä aiheena olivat Muhammed-pilakuvat!

Päivä 6: Mediamylläkkä alkaa (5.10.)

Yöllä nukuin huonosti mutta vähän. Suuri syyllinen taisi olla etanolin lisäksi Pertin keittämä mainio kahvi. Ei pitäisi todellakaan aamukahdelta enää kahvitella.

Muuntauduin kuitenkin rivakasti ihmisen näköiseksi ja selvisin ihan ajoissa ensimmäiseen lehtihaastatteluun. Página 12:n freetoimittaja oli aiheeseen erittäinkin paneutunut, hän oli viime syksynä tehnyt tarkat muistiinpanot Pertti Mustosen suomalaista tangoa koskevasta esitelmästä viime vuonna Mercedesissä pidetyssä tangokongressissa. Puolentoista tunnin haastattelusession jälkeen otettiin kuvia Callaon ja Corrientesin kulmilla mm. bussipysäkillä.

Ehtoon pysyttelin sitten kotona ja söin erinäisiä tähteitä. Harjoittelin biisejä ja suoritin myös viikon Jack Bauer -annoksen.

Tältä päivältä mulla ei ole yhtään kuvaa, tää on seuraavalta: jotain todella buenosairesilaista eli koiranulkoiluttaja. Yleensä niillä on kyllä parikymmentä hauvaa. Huomaa vasemmalla lymyävä pikku-Fifi, joka haluaisi liittyä laumaan!

Päivä 5: Soho ja Pertin kevätgourmet (4.10.)

Maanantaina selvisin liikkeelle hieman aiemmin ja tällä kertaa suunta oli vastakkainen eli ns. Palermo Soho (joka on osa Palermo Viejoa), mm. taidegallerioiden ja ravintoloiden keskittymä.

Armenia- ja Costa Rica -katujen risteyksessä arvoin pitkään muutaman paikan välillä. Ensin istuin paikkaan nimeltä Limbo, mutta koska lounasaika oli hiipumassa ja kello tulossa 15, tarjoilijoiden palveluinto oli pohjalukemissa. Kun ei lähes 10 minuuttiin tapahtunut mitään, totesin tarjoilijapimun elämäänsä kyllästyneeksi ja vaihdoin paikkaa.

Hyvä valinta: Mama Racha oli oikein tunnelmallinen paikka ja tarjoilijoilla vähän enemmän yritystä. Valitsin lounasvaihtoehdoista kasvisannoksen, joka oli ihanaa mozzarella-kurpitsapiirakkaa ja tomaatti-ohra-basilikasalaattia.

Vegelounas, oonkohan mä sairas?

Sitten paneuduin mm. kirjoittamaan tähän asti mieleeni juolahtaneita poliittisempia ajatuksia. Jo, sitä ennen toimittaja Sanna Ukkolan Facebook-seinällä oli purskahtanut hirmuinen keskustelu sanasta neekeri.

Sitten oli vuorossa illallinen Pertti Mustosen luona, toisena vieraana koreografi-tanssitaiteilija Elina Lajunen. Pertin kokkaukset olivat ihanan keväisiä: parsaa, artisokkaa ja mansikoita!

Aamukolmeen taidettiin puhua politiikkaa, ennen kuin lähdettiin taksia pyydystämään. Kotimatkani maksoi mittarin mukaan kaksi ja puoli euroa. Ei täällä kaikki ole kallistunut.

Päivä 4: Shopping and sushi (3.10.)

Pyhitin lepopäivää nukkumalla pitkään. Sitten iltapäivällä lähdin kartoittamaan lähiseutujen palvelutarjontaa.

Askeleeni johtivat minut kauppakeskus Paseo Alcortaan, jonka skannasin huolella läpi, mutta ostin vain pari erikoisempaa Buenos Aires -opasta. Alakerrassa näytti olevan vähän isompi Carrefour, tyyliä Citymarket, mutta sen jätin väliin. Sitten kävelin taidemuseo Malban ohi ns. Palermo Chicon kautta takaisin kotiin. Päivittäisiin rutiineihin kuuluu tietysti nostaa maksimipäiväsumma automaatista ja kantaa vettä kotiin.

Sen jälkeen päädyin näkemistäni ravintoloista Itamae Sushi -ketjun mestaan. Olin vähän huolissani, kun muita asiakkaita ei näkynyt vaikka kello oli jo melkein yhdeksän. Huoli oli turha ja ajoitukseni erinomainen. Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Sen jälkeen alkoi ovi käydä ja hirmuisia kassillisia sushia näkyi menevän myös take awayna kaupaksi. Juu, täällä ei kerta kaikkiaan mennä illalliselle ennen yhdeksää. Yhdeltätoistakin on vielä erittäin normaali aika.

Maistelin listan perulais-japanilaiset fuusioannokset, jotka olivat kaikki erinomaisia: pisco souria ja ceviche-tyyliin marinoitua lohta, pääruoaksi jotain kalapuikkoja ja korianteririisiä, jälkkäriksi järjetön annos paistettua hedelmäsalaattia. Menen toistekin! Tää ketju saisi tulla Suomeenkin, aivan loistava meininki.

Pisco sour ja lohicarpassión.

Arroz verde con tiras de pescado

Päivä 3: “BB-Eeva” (la 2.10.)

Toinen aamu valkeni jo lämpimämpänä ja sääennusteet lupailivat alkuviikoksi jo hellettä. Aamutoimien jälkeen ehdin pari tuntia tehdä erinäisiä hommia, kun oli aika lähteä treeneihin. Jo viime vuonna tuli testattua, että matka Palermosta Caballitoon kestää minimissään 45 minuuttia sekä taksilla että metrolla. Löysin perille ilman karttaa, vaikka tosin erehdyin ensin parin korttelin verran väärään suuntaan metroasemasta, mutta silläkin oli tarkoituksensa…

Treenattiin kolmesta kuuteen ja belgialainen bandoneonisti Eva Wolff (pitäisikö sanoa BB-Eva!) oli oikein mukava tuttavuus. Kunhan hän ehtii kuunnella levytykset ja treenata parit kipakammat tilutukset, niin meillä ei ole musiikillisesti mitään ongelmia. Ulkomusiikillisesti on todettava, että hän on myös huomattava kaunistus… Mutta mun “poikanikin” ovat kyllä maailman ihanimpia ja loistavia muusikoita. Ei semmoisia basisteja kuin Marcos Ruffo ole maailmassa kovin montaa ja en voisi kuvitella itselleni parempaa tuottaja-kapellimestaria kuin Ale. Pitkästä aikaa elämä tuntui taas ihanalta, kun sai laulaa huipputyyppien säestyksellä. Tähän vielä yleisö päälle, niin siitä ei enää elämä voi muuttua paremmaksi.

Treenien jälkeen käytiin vielä läpi erinäisiä asioita. Edessä on varsin tiivis työkuukausi suomalaisen tangon lähettiläänä… Tiedossa on jo nyt 2 radiovierailua ja kahden pääsanomalehden haastattelut. Tämmöiseen huomioon en ole eläessäni tottunut: tätä on odotettu. Nyt onkin kovat paineet oppia muutamassa päivässä sujuvampi espanja…

Takaisinkin kolistelin metroilla ja ostin sitten vain aamuksi pari sämpylää. Eiliset tähteet olivat mainio illallinen ja kahden euron Malbec on ihan hyvää, mutta vähän liian hapokasta. Täytynee siirtyä kolmen-neljän euron punkkuihin, hik!

Nyt alkaa jo vähitellen tuntua siltä, että se sielu on saapunut ja olen jotenkin harmoniassa ympäristön kanssa. Kun ajattelen kahta edellistä talveani Roomassa, niin luulen, että viihtyisin Buenos Airesissa Roomaakin paremmin kunhan opin kielen yhtä hyväksi kuin italian.

Olen huomannut, että pystyn hämäämään kaikkia niin kauan, kunnes minun on pyydettävä sanomaan joku asia uudestaan tai toisella tavalla silloin kun en ymmärrä jotain. Mun espanjaani kaikki tuntuvat ymmärtävän eikä se ainakaan heti paljasta mua ulkomaalaiseksi. Täällä on vuosikymmenten ajan kuulemma totuttu kaikenlaisiin korostuksiin. Alen mielestä mun vähäinen italia-aksenttini on jopa vetovoimatekijä.

Ylipäätään olen miettinyt kovasti monikulttuurisuusasioita, mutta niistä bloggaan Kaivannon kanava -blogiin.

Päivä 2: Asettautumista (pe 1.10.)

Nyt on lokakuu ja minä olen tangoa. Tai siis ainakin pitäisi olla. Levy on nyt virallisesti ilmestynyt ja ilokseni se ilmestyi tänään myös iTunesissa ja muissa nettikaupoissa ihan niin kuin pitikin!

Ilma oli edelleen varsin vilpoisa, kun pääsin piiitkien unien ja peseytymisen jälkeen liikkeelle. Ensin kävin tsekkaamassa ylimmän kerroksen uima-altaan ja kuntosalin. Sitten sain ladattua saldoa kännykkään ihan yhtä helposti kuin Italiassakin nykyään: ei muuta kuin ojentaa rahan ja puhelinnumeron kioskin tädille! Ei tarvitse juuri osata espanjaa. Kehitys kehittyy Argentiinassakin. Niin sanoinko jo, että homoliitotkin on täällä laillistettu tänä vuonna.

Taloyhtiön miniuima-allas jäänee testaamatta, koska kesä tulee vasta joulukuussa. Mutta kivat näkymät.

Joskus kahden aikaan sitten nautin lounasta: Nizzan salaattia ja hedelmäsalaattia. Ynnä valkkaria, kahvia ja konjakkia. 12 euroa yhteensä. Sanoinko jo, että tarjoilijat olivat varsin ihquja.

Sitten jatkoin perustarpeiden hankintaa (suola, tiskirätti, tukkalakka, jalkatalkki jne. jne.) tutussa Carrefour-marketissa. Niillä on kiva kampanja: Debit-korteilla maksaessa kaikesta saa 15%:n alennuksen. Myös viinasta. Täytyypä keskittää hankinnat sinne niin kauan kuin iloa kestää. Lähinurkalta ostin vielä italialaista mortadellaa…

En malttanut nukkua päiväunia, vaikka iltakuudelta keho oli sitä mieltä, että Suomessa on keskiyö… Ajattelin kuitenkin, että täytyy tämä aikaero nyt niksauttaa kohdilleen ja tein kirjoitushommia minkä jaksoin, sitten illan pimettyä tsekkasin vielä kiinalaisten lähikaupan, josta vihdoin löytyi perustarpeista oleellisin eli paikallinen brandy: Reserva San Juan. Illallisen hain rotiseria Piñamarista: empanadasta, lohkoperunoita ja makkaraa!

Uni jo ennen puoltayötä. Täytyy vähän vielä työstää tätä vuorokausirytmiä.