Päivä 26: Ryhmä koossa (25.10.)

Aamulla heräsin sitten odottelemaan Johannaa saapuvaksi, siistin paikkoja ja kipaisin pyykit pesulaan. Johannan flunssa oli matkan aikana äitynyt aika pahaksi, mutta silti lähdimme asettautumisen jälkeen varaamaan Palmeille ja Sänkiahoille Colonian risteilypakettia, jotta he pääsisivät pakoon väestönlaskentaa. Jono oli niin törkeä, että päätimme mennä ensin lounaalle Galerias Pacificoon. Jo aiemmin testaamani pieni patagonialainen hillo- ja suklaakauppa kätkee taakseen myös ihan pätevän keittiön.

Saatuamme vihdoin palveluvuoron Buquebusin toimistoon se oli vääränlaiselle virkailijalle, hän ei pystynyt myymään hotellipaketteja. Ensimmäistä kertaa sain totaalisen raivokohtauksen espanjaksi ja se kannatti: pääsimme ensimmäiselle vapautuvalle oikealle virkailijalle ilman uutta jonotusta. Sitten kaupat sujuivatkin sutjakkaasti. Saatiin seuraavalle päivälle 4 hengen risteilypaketti samaan majataloon, jossa vietin viime vuonna synttäreitäni.

Perulais-japanilaista alkuherkkua: Carpassion ja Tiraditos al estilo andino

Ilta lepäiltiin, kunnes haettiin ryhmä illalliselle Itamae Sushiin. Pisco sour ja ceviche taitavat olla lempialkuruokaani!

Päivä 25: Unta palloon (24.10.)

Tämä onkin eka kerta pitkään aikaan kun bloggaan päiväkirjaa lähes reaaliajassa…

Nukuin tietty eilisen rasituksia ja juomia aika pitkään, sitten aamiaista ja takaisin nukkumaan. Hämärän tultua aloin kaivata anoppia ja soiteltiin Alen kanssa. Ehdin melkein kirjoittaa tämän blogin ajan tasalle, kun piti lähteä syömään. Rouvat olivat kylläkin jo niin väsyneitä, että eivät lähteneet mukaan, joten käytiin Canalissa ihan miesten kesken vetämässä normipihvit. Oli vielä parempaa kuin testikäynnilläni!

Normaali minipihvi ja konjakki. Amerikassa on suurta.

Jep, nyt olen sitten urakoinut tämän blogin ajantasalle, että olisi jotain toiveita jaksaa blogata myös seuraavat ja jännittävät kolme viikkoa, kun varsinainen kiertue alkaa… 5 keikkaa ja yksi luento on vielä jäljellä. Aivan parasta.

Tosin perkeleen Facebookin takia on tullut vähän seurattua myös Suomen asioita, mutta yritän nyt olla miettimättä niitä liikaa. Tangokuninkaan elämä on kuitenkin ihmisen parasta aikaa. Vähän kyllä huolestuttaa, että näillä juomilla ja sapuskoilla edessäni on muuttuminen “laulavaksi lihapullaksi” jo ennen legendaksi pääsemistä.

Päivä 24: Keikkaa pukkaa (23.10.)

Olisin nukkunut mielelläni vähän pidempään, mutta vatsa oli eri mieltä. Epäilin hiukan toissapäiväisiä simpukoita, mutta eiköhän tässä nyt ole ihan vain viinan yliannostuksesta kyse…

Anoppi kumppaneineen oli jo ottanut tuntumaa lähipalveluihin ja nautiskellut mansikoita ja kuohuviiniä! Lähdettiin etsimään sopivaa paikkaa syömiselle ns. väärään aikaan, hiukan ennen kuutta, mutta sehän ei ole täällä suinkaan mikään ongelma kuten esim. Italiassa tai Ranskassa.

Syötiin Plaza Güemesin italialaishenkisessä Veronese-raflassa. Pojat vetivät sitten ihan koko pihvit, rouvat light-annokset ja minä palmu-katkarapu-tonnikala-sellerisalaattia. Sitten olikin jo kiire suihkuun ja keikalle!

Ryhmät kasassa La Scala de San Telmossa!

Soundcheck sujui nyt paljon paremmin ja keikka oli mahtava. Ekassa biisissä mulla tosin menivät suomenkieliset säkeistöt sekaisin, mikä oli hyvä herätys: “Skarppaa jätkä!” Syykin liikaan rentouteen oli aivan ilmeinen: lounaalla pyytämättä ja yllätyksenä tarjottu kuohuviini jälkiruuaksi ja sitten vielä basistin tuoma punaviinileka, jolla piti ennen keikka kilistellä. Muuten tämä alkoholin yliannostus tuntui kyllä olevan kaikin puolin eduksi. Olin esim. paljon vähemmän lunteissa kiinni kuin aikaisemmin, sanamokien määrä jäi vähäiseksi, toki myös olin jo treenannut iltapäivällä. Välispiikitkin pysyivät erittäin hyvin hanskassa ja tunnelma oli loistava. Alkuperäinen levytrio svengasi kuin patagonialainen hirvi!

PR-edustajammekin oli aivan innoissaan nähdessään ensi kertaa livenä, mitä on tullut kaupanneeksi.

Johdatin Palmit ja Sänkiahot sitten vielä iltapalalle vanhaan suosikkipaikkaani, La Raya de San Telmoon. Pikkuisen haukattiin empanadasta ja makkaraa. Taksin saaminen kesti aika kauan, koska joku iso rockkonsertti oli juuri päättynyt, mutta henkilökunta piti meistä hyvää huolta ja katsoi että pääsimme kotiin.

Kofeiini, adrenaliini ja viina pitivät mua hereillä aamukuuteen, mutta erittäin hyvä tunnelma jäi tästä keikasta!

Päivä 23: Pitkä odotus (22.10.)

Myöhäisten aamutoimien jälkeen askeleeni johtivat Alto Palermoon, josta katselin vähän paitatarjontaa, mutta en löytänyt mitään kivaa. Kännykkäkin alkoi toimia, kun sain siihen rahaa ladattua. Näemmä saldokyselyäkään ei voi tehdä, kun saldo on tyhjentynyt.

Sitten hommasin leipää, itselleni yhden pikeepaidan ja Discosta juustoja ja makkaroita yöpalaksi. Puoli yhdeksän jälkeen lähdin metrolla Belgranoon ja siitä taksilla Villa Urquizaan Martin Alvaradon keikkaa kuuntelemaan. Iltapalaksi pieni lihavarras ja suuri suklaakakun pala!

Martín Alvarado esiintyi Horacio Avilanon kitaratrion kanssa ja he esittivät tuoreen levynsä biisejä, mutta lopuksi Alvarado alkoi toteuttaa yleisön toiveita, osittain improvisoituina potpureina! Tämmöistä tangoimprovisiontia en ollut ennen nähnytkään, hienoa!

Martín Alvarado & Horacio Avilano trio en Café de la U.

Oloni teki levottomaksi se, että anopin ryhmällä olikin merkittäviä vaikeuksia päästä Saõ Paolosta tänne, sillä heidän koneensa ei ollut päässyt parilla yrittämällä ilmaan ja piti etsiä uusi lentovempele… Myöskään vuokrafirman hätänumerot eivät vastanneet ja mulla alkoi jo Argentiina-luurin akkukin loppua.

No, kun Café de la U:n omistajapariskunta alkoi juottaa mulle punkkua ja syöttää aivan ihanaa kinkkua niin kummasti rentouduin. Yllättäen tulikin soitto Ezeizasta: “Täällä ollaan!”

Mulle tilattiin remis, perulainen kaveri, joka ensin halusi välttämättä näyttää mulle yhden Belgranon hyvän perulaisravintolan ja sitten rupesi kyselemään, että olenko käynyt yökerhoissa ja mitä tykkään argentiinalaisista tytöistä… Sanoin tiukasti olleeni aina ihan vain työmatkoilla ja olevani vanha ja väsynyt tangolaulaja, mikä on kyllä ihan tottakin, heh-heh.

Kun saavuin, niin ryhmä olikin jo oven takana odottelemassa oman kuskinsa kanssa, viimeisenä saapui vuokrafirman mies. Vaikka kello oli jo kolme yöllä, niin haettiin juomat ja ruoat mun luotani ja sitten maisteltiin vähän patagonialaista hirvisalamia ja kaljaa. Sekä tietty tervetulokonjakit!

Pitkän lentomatkan jälkeen nesteytys on tärkeää!

Päivä 22: Asioilla (21.10.)

Torstai oli sitten viimeinen kokonainen päiväni yksin. Aloitin sen tekemällä vähän nettimainostusta ja sitten lähdin kaupungille metsästämään DV-nauhaa. Galerías Pacificon Sony Centeristä mä sitä ostin ja sitten vasta eksyin Floridan ja Tucumanin kulmassa sijaitsevaan hirmuiseen tietokonetarvike- ja vempelekauppojen keskittymään.

Kauppakeskus täynnä PC-, puhelin- yms. vempeleputiikkeja.

Edelllisen päivän tapahtumista seurasi suuria mielenosoituksia ja Avenida de Mayolla munkin piti muutama metri marssia virran mukana päästäkseni metroasemalle. Niin näyttivät tekevän muutkin. Oli ihan rauhallinen ja suurten kansanjoukkojen mielenilmaus kyseessä. Jos olisi ollut aikaa, niin olisin ehkä marssinut ihan Casa Rosadalle asti. Ei se oikein kivaa ole, jos SAK:laiset alkavat mielenosoituksissa ampua pätkätyöläisiä. Onneksi ei ole Suomessa vielä näin pahaksi päässyt. Tosin täälläkin on vielä epäselvää, mitä oikeasti tapahtui ja miksi tämmöistä väkivaltaa tapahtui. Ei tämä täälläkään ihan normaalia ole ja siksi juuri ihmisiä oli niin runsaasti liikkeellä.

Jatkoin sitten ruokaostoksille Carrefouriin. Se oli virhe, koska jonot olivat ruuhka-aikaan aivan älyttömät. No, sitten palkitsin itseni ihanalla illallisella…

Testasin nimittäin kalaravintola Nemon. Muutama huono nettikritiikki oli minua vähän epäilyttänyt, mutta sekä ruoka että palvelu toimivat ihan älyttömän hyvin. Emäntä alkoi vielä itse palvella minua päästääkseen tarjoilijattaret syömään, koska olin liikkeellä aika myöhään. Söin alkuun ceviche-annoksen ja pääsapuskaksi ilmeisesti lyyraturskaa älyttömän hyvän kasvis-herkkusienihöystön kera.

Yöllä vielä skrivasin homobloggaukseni valmiiksi ja jatkoin tämän blogin julkaisua.

Päivä 21: Luennointia (20.10.)

Remis-kuski tuli puoli yhdeltätoista noutamaan minua La Plataan. Liikennettä ei ollut paljon, joten vaikka käytiin huoltoasemalla, niin olin perillä yliopistolla jo ennen muita.

Taiteiden tiedekunnan auditoriossa oli luento meneillään, joten ei päästy rakentamaan, vaan mentiin ensin lounaalle koko bändin kanssa. Mä popsin palmunsydämiä, keittokinkkua ja oliiveja.

Soundcheckin jälkeen päästettiin lähinnä Alen työkavereista ja oppilaista koostunut yleisö sisään. Pari tuntia pälpätettiin suomalaisesta tangosta ja katseltiin/kuunneltiin näytteitä. Lopuksi vielä esitettiin 9 biisin setti. Kolmen tunnin esiintyminen! Siis kielellä, jota olen opiskellut järjestelmällisesti vain 5 päivää. En jaksa olla ihmettelemättä, miten sitä vain on matkan varrella oppinut niin paljon.

Kalvosulkeisten ja soundcheckin valmistelua…

Kun muut jo pääsivät lähtemään, mä jäin odottamaan remis-kuskia takaisin päin Musiikin laitoksen johtajan kanssa. Silloin sain ensimmäistä kertaa kuulla iltapäivällä tapahtuneen jotain dramaattista, mutta en ihan ymmärtänyt mistä oli kyse. Selvisi vasta kotona TV:tä katsomalla, että kyse oli rautatieläisten yhteenotosta: liittoon kuuluvat vastaan vuokrafirman pätkätyöläiset, jossa oli kuollut ammuttuna 23-vuotias mielenosoittaja ja toinen, vanhempi nainen, myös sairaalassa koomassa päähän osuneen harhalaukauksen takia.

Takaisin päin liikenneruuhka keskustassa oli melkoinen ja olin kotona vasta seitsemän jälkeen. Aamuisen kuskin isäntä heitti mut itse stadiin ja ilta-auringon lämmittäessä haaveili kotiin päästyään nauttivansa oluesta ja koiranpennusta. Hän myös esitteli kännykkäkamerallaan ottamaansa kuvaa Casa Rosadasta kun seistiin siinä kohtaa.

Illalliseksi testasin La Payucan pihvin paprika-sipulihöystön kera. Hyvää oli.

Sitten katsoin viime viikon kohutun Ajankohtaisen kakkosen Homoillan ja aloin blogata homoaiheesta, koska se Facebookin statuspäivitysten perusteella tuntuu kuohuttavan suomalaisia ihan kamalasti.

Päivä 18: Vilpoinen musiikki-ilta (17.10.)

Herääminen tapahtui tietenkin varsin myöhään. Ehdin tehdä normaalin kauppa- ja pankkiautomaattireissuni ennen kuin oli aika lähteä Centro Cultural del Suriin. Ekan kerran tällä reissulla soitin taksin, koska sunnuntai-illan liikenteessä se on nopeampi väline kuin 2 metroa + kävely.

Centro Cultural del Sur on vanha kauppatori hevostalleineen, joka on osin aivan raunioina. Siihen rauniokohtaan on pystytetty sirkusteltta, jossa on amfiteatterimainen katsomo ja hyvä esiintymislava. Ilta oli hyytävän kylmä, sen lisäksi oli myös Argentiinan äitienpäivä. Niinpä yleisöä tuli valitettavasti vain kourallinen.

Flor de Enchastre keikalla

Kyseessä oli siis Alejandron oman bändin, Flor de Enchastren, keikka lukuisine vierailijoineen: mäkin vedin Tämän illan tangon. Onneksi ilman raideriakin takahuoneessa oli pari punkkupulloa lämmikkeeksi…

Autoin vähän roudauksessa ja sitten jaoin taksin basistin ja kontrabasson kanssa. Jäin kyydistä Plaza Güemesillä, koska haluisin tsekata, onko Velvet-ravintolassa vielä tuttu tarjoilija. Ei ollut, mutta jäin silti syömään. Vetäisin kulhollisen tomaatteja ja aivan järjettömän kokoisen sisäfilepihvin. Ilman rakasta Oscaria tunnelma ei ollut sama kuin viime vuonna ja voi olla, että en palaa tuohon toiste, koska vastaavia peruskuppiloita on parempiakin jo löytynyt.

Ennen nukahtamista tuli vihdoin tieto Suomesta, että haluamaani kameraa ei kerta kaikkiaan saa uutena enää mistään, niinpä aloin hieroa kauppaa käytetystä.

Päivä 16: Monenlaista säätöä (15.10.)

Nukuin pitkään kääntääkseni vuorokausirytmiä vielä entisestäänkin ollakseni keikalla parhaimmillani… Päivän saavutuksia oli hakea vaatteet pesulasta ja selvitellä kameraongelmaa. Alkoi käydä selväksi, että tilaamaani kameraa ei ole uutena saatavissa enää mistään. Niinpä jatkoin kaupan hieromista MercadoLibre -nettisivuilla vastaavasta käytetystä kamerasta.

Sitten päätin lähteä Sony Centeriin katsomaan minkälaisia vempeleitä siellä olisi tarjolla, jos ei nauhaa käyttäviä kameroita enää millään saa ostettua. Ensin kuitenkin jonottelin Buquebusin toimistossa kyselläkseni Colonian hotellipaketteja anopin ryhmälle ensi viikoksi.

Sitten Galerias Pacificon Sony Centeriin toteamaan hinnat Suomea törkeämmiksi ja sitten piti ottaa vähän välipalaa: Patagonian herkkuja myyvässä kaupassa otin toastia ja mansikkapirtelöä.

Kotiin palattuani katsoin viime kesän Tangomarkkinoiden semifinaalia toistamiseen ja sitä ennen esitettyä TV2:n Amadeus Lundberg -koostetta miettien, mitä tästä voi argentiinalaisille näyttää ja miksi…

Illallisen päädyin syömään lähimmässä sushipaikassa, koska piti kiiruhtaa yhdeksitoista kuuntelemaan ja nauhoittamaan Argentiinan yleisradion kulttuurimakasiiniohjelmaa, jossa tuli vartin pituinen insertti meistä! Joskus myöhään yöllä ilmaantui nettiin myös Clarínin juttu ja kuva. Kuva oli aivan järjettömän hieno, mutta hassusti rajattu.

Päivä 15: Kaksi haastattelua! (14.10.)

Herättyäni sain soitettua vihdoin vuokraemännälle sanoakseni, että tämän viikon siivouksen voisi puolestani jättää väliin, mutta olisi hirmu kiva, jos vessan palanut lamppu vaihdettaisiin ja ostaisit tänne paistinpannun…

Päivän tärkein asia oli suurimman päivälehden haastattelu. B-metro oli lakossa, mutta onneksi sitä ei nyt tarvittu, kun vaihdoin D:stä C:hen. C niin kuin Constitución.

Ale oli saanut valita haastattelupaikan: Bar Británicon, jossa otettiin myös levykannen kuvia viime vuonna. Valokuvaaja ottikin ensin samanlaisia otoksia, kuin on meidän levyssä, mutta sitten mentiin lähimpään porttikonkiin, jossa oli hieno värikäs seinämaalaus. Siinä oli joku porukka lastaamassa autoon tyhjiä laudoista tehtyjä hedelmälaatikoita ja mut pantiin istumaan sellaisen päälle…

Haastattelija oli oikein miellyttävä free lance neito, joka myös laulaa ja opiskelee näyttelijäksi. Siinä jutustellessa vierähti varmaan parikin tuntia. Heitettiin hänet myös kotiin ja sitten mentiin Alen kotiin, jossa oli tarjolla parsakaalia ja spaghettia illalliseksi. Kipaisin lähikaupasta vettä ja viiniä, ettei vaan pääsisi raitistumaan hetkeksikään.

Pikkuisen ehdin myös seurustella Julian, 6 v., kanssa. Julia on about yhtä vanha kuin tämä tangoprojekti. On tajunnanräjäyttävää, että pystyn vihdoin vähän kommunikoimaan myös lapsen kanssa espanjaksi!

Mediamylläkkä jatkui Plaza de Mayon äitien radioasemalla, ohjelmassa nimeltä Fractura Expuesta tango radio. Se on kuulemma nuorten tangoharrastajien ykkösmedia. Hyvin meni sekin haastelu ja sitten Ale kuskasi mut taas kotiovelle.

Päivä 14: Hyvä ruoka ja liikuttunut mieli (13.10.)

Tänään otin oikein rauhallisesti. Heräilyrutiineihini täällä on kuulunut melkein päivittäin Skype-kommunikointi Suomeen, tänään soitin myös Petäjille. Leena ei ollut kotona, mutta kyselin Jukalta, mitä Nobel-voittaja Mario Vargas Llosan kirjaa hän mulle suosittelisi, josko muka ehtisin jotain lukea…

Päivän saavutus oli viedä pyykit lähimpään pesulaan. Hain Alto Palermosta Hausbrot -leipää ja laajensin taas lähialuetuntemusta muutaman korttelin verran. Ravintolatarjonta on näillä main melkoinen. Tsekkasin lähimmän Alepa-tyyppisen halpakaupan, ihan hyvä perusvalikoima.

Ennen illalliselle lähtöä vihdoin skrivasin tämän blogin ajantasalle. Sitten lähdin tsekkaamaan toista “lähigrilliä”. Nimittäin, kun vaimo, anoppi miehineen ja tuttavapariskunta tulevat, on hyvä tuntea kaikkein lähimmät kuppilat. Yksin on parempi pettyä kuin porukalla.

Olin jättänyt tsekkaamatta yhden perinteisen näköisen kulmakuppilan, mutta nyt oli aika. Canal oli juuri sitä mitä toivoinkin: pikkupihvi ja ranskalaiset, tomaattikulhon, puolikkaan punkkupullon (Finca La Linda Malbec 2008) ja konjakin kera lasku yhteensä 27€!

Liikutuin niin syvästi palvelusta, että tilitin nuorelle ja pullealle Tucumánista tulleelle tarjoilijapojalle, että luulen olleeni edellisissä elämissä ehkä joku täkäläinen alkuperäishenkilö. Liinatukkaiset seitsemätveljekset ja ruåtsalaisemmat pärstät (varsinkin sen näköiset huumorintajuttomat pikkupomot ja muut upseeris-insinöörishenkiset jäyhät nihilistijöpöttäjät) saattavat joskus ottaa minua ihan helvetisti enemmän aivoon myös ulkonäön eli geneettisten erityispiirteiden vuoksi. Eihän tähän voi olla mitään järkiperäisiä perusteita, että nämä Etelä-Amerikan intiaaninaamat tuntuvat niin kotoisilta. Ihan itketti. Varsinkin kun illallisen aikana viimeinenkin kaivosmies saatiin hengissä ylös ja chileläinen nationalismi raikasi TV:stä. Chi-chi-chi, le-le-le… Kaikin puolin elän historiallisia aikoja. Joka tapauksessa, suosikkiravintola on nyt löytynyt, niin kuin vähän pelkäsinkin…

Toinen merkittävä liikutuksen hetki tuli Persicco-ketjun jäätelöbaarissa, kun espresso väkisin haluttiin tarjota pöytiintarjoiluna. Sen kanssa tuli tietysti pyytämättä ja yllätyksenä pieni vissyvesi ja suklaabrownie (8 pesoa ≈ 1,50 €). Oli paras täällä saamani kahvi. Eurooppalainen kahvilakulttuuri elää Argentiinassa ehdottomasti paremmin kuin Suomessa. Tässä on nyt jotain vakavasti pielessä. Meitä on kusetettu. Romanirikolliset kyllä liikkuvat, mutta eivät parhaat eurooppalaiset tavat.

Mitä vielä tässä nousuhumalassani ajattelin? No ainakin sitä, että olen nyt viikossa saanut enemmän mediahuomiota Argentiinassa kuin suurin piirtein koko elämäni aikana Suomessa. Toki olen siitä maksanutkin. Mutta vain noin puolet siitä mitä maksoin levypromootiosta 3 vuotta sitten Suomessa. Kyseinen suomalainen promoottori totesi vain yhdessä puhelinkeskustelussa, että ei ole koskaan kohdannut yhtä vaikeaa tapausta. Seinä oli vastassa lähes kaikkialla. Minua ei saatu edes saatanan väsyneeseen TV2:n Tartu Mikkiin -ohjelmaan. En tiedä, kyllä olisinko mennytkään, koska olen vähän kuin Hector, etten oikein muista omienkaan biisieni sanoja. Rutiinin puutetta. Ehdottelin muuten “The Lyrics Board” -formaattia YLElle noin pari vuotta ennen kuin se Maikkarilla alkoi Bumtsibumina. Nyt joku vitun Tartu Mikkiin -juontaja Sami Hintsanen pyrkii Suomen euroviisuehdokkaaksi. Sammuttakaa valot!

Päivä 13: Eläköön kaivosmiehet! (12.10.)

Nukuin mahdollisimman pitkään, koska edessä oli yöradioesiintyminen. Vasta hämärän tultua suoriuduin kauppareissulle. Yritin nostaa rahaa marketin eteisestä: kone runksutti ja pyysi ottamaan rahat ja kuitin, mutta mitään sieltä ei tullut. Nyt pitää sitten jänskättää ilmaantuuko tämä nostoyritys varauksena tilille ja aiheutuuko tästä selvittelyä…

Illalliseksi testasin kaikkein lähimmän sushikuppilan, Sushi Nightin, joka oli ihan pätevä. Ystävällinen palvelu ja edullinen hinta. Inkivääri olisi saanut olla tuoreempaa, mutta ei voi valittaa kun kalja ja 15 palan sushi-sashimilajitelma maksaa yhteensä 13,40 €!

Matkustin sitten about vikalla metrolla keskustaan ja menin nauttimaan jälkiruoaksi pannukakkua dulce de leche -täytteellä Café Tortonia vastapäätä olevaan ravinteliin. Alun huono palvelu parani huomattavasti, kun aloin tilailla lämmikkeeksi Veteranoa (argentiinalaista brandyä ei ollut) ja keskustella juuri alkaneesta chileläisten kaivosmiesten pelastusoperaation huipennuksesta. Olivat varmaan ensin luulleet mua juntiksi jenkkituristiksi tms.

Saavuin Radio Continentaliin jo ennen yöohjelman tekijöitä, kun en ollut noteerannut yhtä meiliä, jossa treffiaika oli muutettu 23.50:stä 00:30:een. No, eipä siinä mitään, mutta tämän kaivosmieshässäkän takia pääsimme ääneen vasta joskus puoli kahden jälkeen, kun ensimmäiset kaivosmiehet oli saatu hengissä halimaan presidenttiä ja ministereitä…

Mónica de Carvalho, minä ja Ale

Tällä kertaa ei soitettu levyltä muuta kuin Satumaa. Livenä vedettiin Pieni sydän ja Tämän illan tango. Otin ne talteen ja jälkimmäisen lykkäsin sitten heti Youtubeen. Adrenaliini-, etanoli- ja kofeiinihöyryissä piti vielä katsoa viikon 24-annos ja ryypätä Fernettiä.

Päivä 12: Mediamyrsky yltyy (11.10.)

Ehdin nukkua vajaat 6 tuntia, kun taas piti lähteä samaan radioon. Aika hyvin: kolmena peräkkäisenä päivänä tärkeimmässä tangoradiossa. Tällä kertaa meitä odotti herra Tarantino, ei Quentin, vaan Luis, heh-heh!

Nyt alkaa vähitellen jo espanjan puhuminenkin luistaa. Oli hyvä, että ne lehtijutut olivat ennen radiota, niin ehti oppia sanastoa ja sopivia lauseita. Luis ei ollut ehtinyt kuunnella levyämme, joten saimme itse ehdottaa soitettavaksi Tähdet meren yllä. Muut taisivat olla Satumaa ja Vanas Palabras. En nyt oikein enää muista.

Siitä jatkettiin sitten Alen luokse, sillä tehtävää ja suunniteltavaa riittää. Ennen Danielan valmistamaa lounasta ehdittiin päättää tulevien keikkojen biisilista ja sopia kumpi spiikkailee mitäkin. Syömisen jälkeen suunniteltiin esitelmien sisältöä ja kulkua.

Hyvien uutisten kierre alkoi vain syventyä, kun keikkamme Mendozan Godoy Cruzin tangofestivaaleilla varmistui. Sitten tuli varsinainen pommi: Argentiinan suurimman päivälehden Clarínin sivuille ilmestyi juttu meistä. Ale kirmasi lehtikioskiin, mutta eihän sitä juttua siinä vielä ollut. Juttu oli ikään kuin levyarvostelu, mutta eipä siinä pahemmin arvosteltu. Aivan mielettömän kauniisti sanottu varsinkin viimeinen kappale…

Kaivannon ja Polemannin esittämässä sekoituksessa suomalainen tango menettää osan saksalaisesta marssimeiningistä, jota suurin osa alkuperäisestä (suomalaisesta) puhkuu, mutta voittaa omaperäisyydessä ja kahden samankaltaisen musiikin (tangon) yhtymäkohtien etsimisessä.

Tämä toimittajahan on oikeasti kuunnellut levyn ja ymmärtänyt mistä on kyse!

Yllättäen sitten tuli vielä Argentiinan yleisradion haastattelupyyntö ja kaiken huipuksi kyseinen huippumukava freetoimittaja tuli vielä meidän luoksemme! Nyt alkaa olla starameininkiä

Alen pikku assistentti Michi, 1 v., ainakin 7 kg…

Hämärän tultua matkustin bussi 141:llä kotinurkille. Ei mennyt kuin 25 minuuttia, mutta tietysti liikennettä oli aika vähän. Metro olisi kestänyt kauemmin.

Sitten vielä viimeistelemään uutiskirje päivän loistouutisilla ja lähettämään! Tuli aika pitkä työpäivä… Vetelin sitten kuonooni melkoisen machoillallisen: 4 munaa ja 4 saksalaista makkaraa, ynnä kaljaa!!! Machoidentiteettiäni tukivat vielä 2 Diilin jaksoa. Hjallista on muuten helppo ihailla, mutta tuota “Lastenklinikan pummit” -touhua mä en ole koskaan ymmärtänyt. Ihan oikeasti: tarvitsevatko sairaat lapset Sony Playstationeita?

Päivä 11: 10.10.10. (10.10.2010)

Sunnuntaibrunssiksi kokeilin paistaa vähän munakokkelia, mutta vaikka säätelin lämpöä tositarkasti niin sekin tarttui surkeaan kasariin kiinni.

Sunnuntai-iltana odotti tuttu mies eli jo 3 vuotta sitten Argentiinan yleisradioon Aires de Finlandiasta meistä tunnin ohjelman tehnyt Diego Rivarola. Nyttemmin hänen ohjelmansa El tango en el mundo pyörii La 2×4 FM -kanavalla, joka on Buenos Airesin kaupunginhallinnon kanava.

Kyllä Helsingin kaupungillakin pitäisi olla oma tangoradionsa, jos Suomi on olevinaan joku tangomaa… Rivarolan valinnat olivat Satumaa, Tango Pelargonia, Oblivion ja Sombras, nada más… Kivoja tämmöiset ohjelmat, joissa ei ole kiire ja puffataan asiantuntevasti ja kunnolla. Suomessa on radio mennyt ihan perseeseen, sanoisi tähän iki-ihana Arthur Fuhrmann.

Hyvin menneen ohjelman jälkeen mentiin Alen kanssa pizzalle Corrientesin perinteikkääseen pizzahalliin Güerriniin. Argentiinalainen pizza on erittäin kovaa kamaa. Ei mitään terveysruokaa.

Pizzan miljoonia kaloreita, kolesterolia, hiivaa ja laktoosia sulatellessa (lue: piereskellessä), ehti hyvin taas tehdä hommia kuten aloitella uutiskirjeen laatimista. Varsinkin kun nyt ihan seinänaapurissa oli bileet ainakin kolmeen asti… Syy tähän oli, että maanantai oli Argentiinassa vapaapäivä: Rodun päivä! (Pitäisi tuosta aiheesta kyllä blogata, jos ehtisi…)

Päivä 10: Lopussa lammas sulaa suussa (6.10.)

Vuokraemäntä herätti puhelimella aamukymmeneltä, vaikka olin nimenomaan meilannut, että olisi kiva ilmoitella edellisenä päivänä, jos siivousta pukkaa. No, sanoin että yhden, kahden aikaan sopisi. Siivojarouva tuli about puoli kolmen jälkeen ja lähdin pois tieltä.

Paikallistin 141-bussin pysäkin, josta pääsee Alen luokse suoraan. Metroreissu keskustan kautta nimittäin kestää vähintään 45 minuuttia ja taksireissu saman verran.

Myöhäislounaaksi nautin “amerikkalaisen voileivän” (kts. kuva) ihan jalkakäytäväterassilla Charcasin bulevardiosuudella. Kylläpä maistui olut auringonpaisteessa hyvältä! Naapuripöydän mummelit ja valkoinen Fifi-tyyppinen koira yrittivät kovasti tehdä tuttavuutta.

Sitten piti kiirehtiä puoli kuudeksi takaisin kuuntelemaan ja taltioimaan La 2×4:n radion ohjelmaa, jossa haastateltiin Alejandroa puhelimitse ja puffattiin meidän keikkoja ja levyä. Soittivat ihan kolme biisiä: Sombras, nada más, Globalisaatio ja Lauluni aiheet. Loppua kohti hyvä juttu, mutta alussa vähän jankuttivat, että “ymmärtääkö se suomalainen yhtään espanjaa vai onko vain imitaattori, kuten jotkut japanilaiset, jotka ovat tehneet täällä tangolevyjä”. Ale puolusti mua sekä erästä japanilaista daamia, jota hän on myös säestänyt: kyllä ne ihan espanjaa puhuvat ja ymmärtävät.

Tuon ohjelman takia päiväunet olivat aika myöhäistä sorttia, sitten soittikin Ale ja meilailin täällä vaikuttavan suomalaisen Antti Pohjolan kanssa.

Lauantain kunniaksi päätin mennä tsekkaamaan yhden lähigrilleistä. Kova menohan siellä oli, varsinkin kun naapuripöytään sattui lapsiperhe. Palvelu ja ruoka olivat tupaten täydessä paikassa kuitenkin aivan huippua. Söin ihanaa patagonialaista lammasta, jonka kaveriksi otin tomaatteja ja paistetun paprikan.

Yksi asia, jossa Argentiina on ehdottomasti paras: yksin tai kaksin syöville valikoima 0,375 litran viinipulloja on parempi kuin missään muualla. Yleensä sellaisia ei muissa maissa juuri ole. Jos on, niin vaihtoehtoja on tasan yksi. Täällä ei kaupoissa niitä paljon näe, mutta kuppilassa kuin kuppilassa voit puolikkaan pullon tilata. Tällä kertaa kohdalleni osui vielä Weinertin Carrascal vuosikertaa 2005! Oli aivan järjettömän hyvää hintaansa nähden (23 pesoa ≈ 4,16 €).

Lammasta sulatellessa tartuin sitten itseäni niskasta kiinni ja kirjoittelin maaliskuun lopun ja pääsiäisen muistelut tähän blogiin! Nukkumisesta ei olisikaan tullut mitään, sillä pihan puolelta kuului möykkää: siellä oli vikasta musiikkinumerosta päätellen jonkun syntymäpäiväjuhlat. Jopa Macarena soi ämyreistä, tsiisus. Yhden jälkeen eivät sentään enää luukuttaneet musaa, mutta meteli oli silti melkoinen. Ihan normaalia aikataulua mulle. Kuka nyt ennen kahta menisi viikonloppuna muutenkaan nukkumaan? Taisin itse valvoa kuuteen.

Päivä 9: Sakura, sakura! (8.10.)

Perjantaina heräsin sitten ilouutiseen: Muutos 2011 on rekisteröity puoluerekisteriin. Olen nyt Suomen fiksuimman puolueen jäsen!

Iltapäivällä lähdin sitten liikenteeseen kohti Club de Amigosia, jossa voisi olla nettitietojen mukaan mahdollisuuksia uida. Club de Amigos on hirmuinen urheilukompleksi Palermon suurella puistoalueella, mutta ei-jäsenten pääsy sinne on rajattu. Portilla ollut vartija vahvisti tietoni ja about 10 €:lla pääsisi polskimaan.

Siinä vieressä on japanilainen puutarha, Jardín Japonés, joka on mukava mutta pääsymaksullinen (8 pesoa eli noin 1,5 euroa) keidas, jonka nykyinen Japanin keisari Akihito on rakennuttanut 1967 kruununprinssinä ollessaan.

Kirsikka kukkii!

Ihmeteltyäni kirsikkapuun kukkimista, oli taas vuorossa Disco-marketin valikoiman tutkiminen hartaudella. Tänään oli kuitenkin paikallaan syödä kunnon illallinen ja japanilaisen teemapäivän kunniaksi palasin siihen viereen Dashi Sushiin (myös kosher sushi, mitä se sitten liekään…). Satuin tekemään tilauksen hetkellä, jolla hirmuinen määrä kotiinkuljetustilauksia oli työn alla, joten mun tilaukseni jotenkin unohtui. Siinä sitten lipittelin Asahia ja lekallisen sakea ennen kuin jälkimmäinen jäähtyi eikä ruokaa vain kuulunut. Tämän virheen jälkeen palvelu muuttui oikein ystävälliseksi. Kun annos vihdoin tuli, se maistui ehkä elämäni parhaalta sushilta. Piti vetää vielä sitä sakea toinen annos… Uni tuli oikein hyvin