Viimeisiä viikkojani hidasti räkätauti, jonka vuoksi en voinut lähteä piipahtamaan El Valle de Antónissa Folken kanssa ja myös suunnitelmat Contadoran saarivisiitistä peruttiin. Päätin kuitenkin selvitä taudista ibuprofeenilla, valkosipulilla, peperoncinolla, inkiväärillä, sitruunalla ja tietenkin rommilla… Ilmastoinnin käyttäminen myös lopetettiin lähes kokonaan Lenenkin tahdosta. Ihan hyvin tarkeni… Kyllä se tauti sitten ennen kotiinpaluuta hellittikin. Flunssan kesto siis 14 päivää hoitamatta, mutta vain 2 viikkoa hoidettuna.

Pääsiäistä vietettiin suhteellisen rauhallisesti kotioloissa ja Folken kanssa tulevia reissuja suunnitellen.

Folke lähti tiistaina 10.4. Kuubaan, mutta maanantai-iltana onnistuimme vielä yhdessä treffaamaan konserttijärjestäjä Oscarin… Toinen pääsiäispäivä on Panamassa ihan arkipäivä. Sitten olen näemmä päivittänyt Facebookiin: lämmitetyn pääsiäislampaan kanssa syötiin maniokkia, mustapapuja, hummusta, avokadoa ja tomaattia. Jälkiruoaksi kuubalaista suklaata. Läpi aterian uruguaylainen tannat. Kuole, flunssavirus, kuole! (varmistan raa’alla valkosipulilla ja rommilla)

Jossain välissä minulta purskahtikin pitkästä aikaa pari politiikkabloggausta (Tööttäilystä ja etnisestä profiloinnista ja Uskonrauhan rikkomisesta).

Keskiviikkoiltana menin Hard Rock Caféseen kuuntelemaan paikallista laulaja-lauluntekijämimmiä Grettel Garibaldia. Ihan hyvä laulaja ja bändi, mutta äänentoisto ei ollut muistaakseni ihan parasta A-luokkaa.

Hard Rock Caféen panamalaisessa purilaisessa oli banaania ja avokadoa, perunat oli korvattu banaanilastuilla!

Torstaina Lene lähti Kuubaan ja sitten kävin lounaalla loistavassa lähiravintolassani Terraessa: tonnikala ja pinaatti toimivat oikein hyvin.

Perjantaina sitten järkkäilin kuvaajaa Peter von Baghille Buenos Airesiin, kunnes lähdin bussilla Albrookin ostosparatiisiin. Menomatka ruuhkassa kesti aika kauan. Hiukan etsiskelin sopivaa nelitaajuus-tuplaSIM-puhelinta, mutta en sitten viitsinyt kuitenkaan ostaa jenkkitöpselivehjettä. Hirmuisen kävelyn tuloksena ostin lopulta vain kuna-intiaanien käsitöitä.

Lauantain vietin ihan kotioloissa mm. hiukan siivoillen, pyykkäillen ja orientoituen pakkaamiseen. Sunnuntaina kävin vielä shoppailemassa alkoholi- ja maustetuliaiset Multiplazassa ja söin perulaisen jäähyväisillallisen La Marissa, jossa kehuin ravintolapäällikön pystyyn. Takaisin en enää jaksanut kävellä ja nappasin taksin Via Argentinalta. Panaman upeat jäähyväiset olivat minulle tuo ikimuistoinen taksikyyti…

Olin kyllä kokenut kimppakyytiä jo kerran aiemminkin, mutta tämä reissu oli huima. Ensiksi kyydissä olleet pari daamia vietiin ihan eri suuntaan johon minä olin menossa eli vanhankaupungin taakse. Se on aika rouheaa, siis köyhää seutua, johon opaskirjojen mukaan gringojen ei ole hyvä mennä ainakaan pimeällä. Sieltä takapenkille otettiin kolme mimmiä, jotka olivat menossa discoon. Discon edestä löytyi sitten vielä pariskunta, joiden määränpää oli samalla suunnalla kuin minun.  Kaiken kruunasi se, että radiossa pauhasi joku suosittu pastori ja nuori kuljettaja oli kovasti hengessä mukana huutaen: “¡Amén! Sí, señor! Exacto!” En saanut selvää minkä sortin kristillisyydestä oli kyse, mutta hurmos oli selvästi päällä. Kun en vaatinut mitään ovelle asti kuljetusta vaan jäin Multicentroa vastapäätä pois, niin kyydin hinnaksi tuli vain 2 dollaria! Normitaksa suoralle yksityiskyydille olisi ollut ainakin 3. Ja tulipa nähtyä paikkoja, joihin ei tosiaan pimeään aikaan olisi yksin ollut mitään asiaa. Tämä tuntui suorastaan läpäistyltä päättökokeelta!

Saku Sammakon kosiomatka päättyi ikävästi katumaasturin alle.

Maanantaina 16.4. saapui sitten Olgan lähettämä noutaja eli Carlos. Paluulento sujui ripeästi myötätuulessa, mutta ylimääräisten turvatarkastusten takia teki vähän tiukkaa ehtiä Helsingin koneeseen. Tarkempaa selkoa tein paluumatkani tapahtumista blogikirjoituksella, joka sai niin suuren suosion, että käyttäjätunnukseni Uuden Suomen palvelusta poistettiin ihan kokonaan.

Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen?

PLUSSAT:

• lämpö
• hyvä ruoka
• luonto

MIINUKSET:

• jalankulkijan aseman surkeus
• väkisin laskuun lisätty 10% tippi
• epätasainen palvelukulttuuri

Joo, mutta eipä tiedä. Saatanpa taas ensi vuonna palata Panamaan ja suosittelen lämpimästi muillekin. Onhan se hiljan listattu New York Timesissa parhaaksi matkailukohteeksi ja Mercerin elämänlaatuvertailussa Panama City on Etelä-Amerikan parhaita kaupunkeja.

Voit viedä pojan pois tropiikista, mutta et tropiikkia pojasta!

Täytyy sanoa, että palvelu oli panamalaiseksi oikein ystävällistä, mutta pääruoaksi tilaamani entraña oli hintaansa nähden melkoinen pettymys. Onneksi alkuun tilaamani liha-makkaravartaat ja suklaajälkiruoka olivat oikein hyvät. Tarjoilija otti kritiikkini paremmin vastaan kuin panamalaiset (tai suomalaiset) yleensä, mutta ei siitä mitään alennusta herunut. Typerään panamalaiseen tapaan myös tippi laskettiin valmiiksi. 17 dollarilla sai kuitenkin kelvollisen malbec-putelin, jonka join kokonaan. Uni tuli oikein hyvin.

Jo maanantaina orastanut flunssa alkoi viedä voimia, mutta silti lähdin mukaan kaupunkikierrokselle. Panama Viejon rauniot olivat paljon vaikuttavammat kuin olin kuvitellut. Meidän naapurustossa ihmeteltiin mm. Trumpin hotellia ja rakenteilla olevia tekosaaria. Vanhankaupungin kierrosta hankaloittavat laajat rakennus- ja tietyöt. Lisäksi vielä pieni ukkoskuuro uhkasi, mutta pelastauduimme varmuudeksi pubiin…

Hotellilta lähdin sitten yhden matkalaisen kanssa lääkäriin ja siinä vierähtikin kolmatta tuntia. Asiat selvisivät hyvin, koska käytössä oli peräti 4 kieltä: suomi, ruotsi, englanti ja espanja. Pyrin kuitenkin koko ajan siihen, että potilas ja lääkäri olisivat puhuneet suoraan toisilleen englanniksi, mutta sanaston syöttämistä ja muuta tulkkausta vähän tarvittiin. Koska oloni alkoi olla jo aika huono, charmantti lääkäri katsoi kaupanpäälle mun kurkkuuni ja antoi tulehduskipulääkesämplejä. Täytyi tutkia Pharmaca Fennicaa, ennen kun uskalsin ottaa. Kyseessä oli Voltaren pillerimuodossa…

Luonnon ja historian dramatiikkaa: mitähän tuumaisi kuningatar Isabel nähdessään pilvenpiirtäjät tai oopperan Panama Cityssä!

Folke opastaa

Petolinnut parveilevat

Turistit vilkuttavat toisilleen

Kun kuski toi mua kotiin vastaan tuli palmusunnuntain kulkue, jossa ihmisillä oli palmunlehvät ja puinen Jeesus-patsas ratsasti muulilla. Harmi, etten saanut kunnon kuvaa.

Palmusunnuntain kulkue

Lauantaina lähdin lentokentälle vastaan 10 hengen ahvenanmaalaista ryhmää Olgan kanssa, koska Folkella oli pari ruotsalaispariskuntaa opastettavinaan. Olipa hauskaa huomata, kuinka nopeasti pakkoruotsi aktivoituu, kun vaan pääsee puhumaan. Matkanjohtaja Martinin kanssa käytiin varaamassa ryhmälle illallinen ja otettiin neuvoa-antavat vastapäisessä Kannaksen panimopubissa. Pienpanimon omat oluet ovat melkein Suomen hinnoissa, mutta oikein maistuvia.

Istmo Brew Pub panee viittä omaa olutta.

Parkkipaikan perällä on alppimaja, jossa sijaitsee pari Panaman huippuravintolaa: ranskalainen kalaravintola 1985 ja sveitsiläistä ruokaa tarjoileva Rincón Suizo

Heräsin tietenkin jo ennen herätyskelloa, koska jännitti minkälainen ratsastus on luvassa. Aamukymmeneltä oli jo aika kuuma, mutta laitoin silti varmuudeksi farkut ja retkeilylenkkarit jalkaan. Valkoinen ratsu odotti omistajansa kanssa minua rannalla, olivat tulleet muutaman kilometrin päästä. Osa ryhmästä odotti myös kamerat tanassa mun ratsastustani… Ei muuta kuin selkään ilman mitään ohjeita. Alla oli 8-vuotias oripoika, nimeltä Lucero, joka kovasti olisi aluksi halunnut ampaista kohti horisonttia, mutta sain kuitenkin pidettyä sen enimmäkseen käynnissä ja testailin pari kertaa pysähtymistä. Pikkuisen nimittäin hirvitti loputon ranta, että kuinka pitkään se jaksaisi, jos päättäisi lähteä. Yhdet siniset rantatossut olivat hiukan pelottavat, ja niiden kohdalla piti pikkuisen ehdottaa ryntäystä.

Naapurihotellin edessä tehtiin U-käännös ja sitten aloin jo rentoutua sen verran, että hepokin lakkasi hötkyilemästä, taisi myös väsyä. Ihan pari pientä pätkää taidettiin ravata. Omistajan toinen hevonen olisi kuulemma ollut kaikki askellajit osaava perunhevonen, harmi etten päässyt sitä kokeilemaan. Rannalla oli myös toinen hevosmies kahden hevosen kanssa ja toinen ruskeista hepoista oli oikein mukavan tuntuinen kun heti työnsi turpaa kun menin lähelle sekä myös poseerasi hienosti kuten kuvassa näkyy.

8-vuotias valkoinen orhi Lucero

Sitten syötiin herkkulounasta rantaravintolassa Pirkon ja muutaman matkalaisen kanssa. Myös koko Apu-lehden ryhmän viimeinen illallinen syötiin siellä ja sitten jouduin vielä elämäni ensimmäistä kertaa espanjankieliseen karaokeen. Laajasta valikoimasta löytyi sentään muutama biisi, jotka tunsin: Eres tu, Solo le pido a dios, Volver ja Hijo de la luna. Varsinkin Volver-tulkintani tuntui kolahtavan latinoyleisöön ja jotkut mummot alkoivat laulaa mukana. Taidan olla tangolaulaja.

Illalliseksi taas sushia, sillä matkaemäntä Pirkko oli varannut pöydän osalle ryhmää. Tämmöiseen lomailuun saattaisi tottua…

Tämmöistä ankeutta tänään!

Tämän bussin suojeluspyhimys on Pyhä Jennifer Lopez. Hyvä perä!!!

Taas mennään!

Maanantaina pääsin sitten vaihteeksi pakkaamaan! Taksilla bussiasemalle (5 $) ja pari tuntia bussilla Antóniin (3,80 $). Hotellin kohdallakin olisi bussi pysähtynyt, mutta onneksi en keskipäivän paahteessa jäänyt pois: päätieltä olisi ollut varmaan 3 kilometrin taival. Antónissa löytyi peräti taksitolppa marketin edestä ja sain nopeasti kyydin perille Playa Blanca Resortiin (8 $).

Illalliseksi testasimme Folken kanssa all inclusiveen kuuluvan sushin tason ja totesimme sen oikein hyväksi. Ilmainen viina maistui mulle vähän liiankin hyvin ja jorasin discossa varmaan kahteen asti erinäisten neitojen kanssa. Oi tropiikin yötä… Kömmin kuitenkin Folken viereen.

Katson autiota hiekkarantaa

]]> http://kaivanto.fi/blog/2012/03/28/paiva-45-%c2%a1vamos-a-la-playa-263/feed/ http://kaivanto.fi/blog/2012/03/28/paiva-40-catering-by-folke-petri-213/ http://kaivanto.fi/blog/2012/03/28/paiva-40-catering-by-folke-petri-213/#comments Wed, 28 Mar 2012 05:15:59 +0000 petri http://kaivanto.fi/blog/?p=2671 Tiistai meni mulla konttorihommissa ryhmän ollessa kaupunkikierroksella. Keskiviikkona ryhmä oli vapaalla. Illalla tuli kiireellistä puuhaa, sillä hotelli ei pystynyt/suostunut järjestämään ryhmälle mitään korvaavaa evästä torstaiaamuksi. Mentiin sitten Folken kanssa markettiin ja kehiteltiin aamiaispussit: voileipä, mehu, banaani, muffinssi, jugurtti. Päätettiin yllättää tekemällä voileivät saksalaisesta ruisleivästä. Folke vähän kirosi kun se oli helposti hajoavaa sorttia… Ammattini numero 78: kylmäkkö!

Unohtui sitten ottaa kuva meidän hienoista aamiaispussukoista

Kanavan vahtaamista

Vaikka paikkakunta on aina ollut pieni, se on maailmanhistorian kannalta erittäin tärkeä paikka. Portobelon kautta kuljetettiin suurin osa Etelä-Amerikan rikkauksista Eurooppaan. Arvioidaan, että silloisesta maailman kullasta kaksi kolmasosaa kulki Portobelon kautta. Inkojen kultaa oli niin paljon, että sitä jouduttiin säilyttämään myös ulkona! Lounas nautittiin Karibianmeren rantaravintolassa ja sitten palattiin illaksi Tyynenmeren rannalle.

Kuolema merirosvoille!

Portobelon dösä