Laskeuduin sitten ghettoon ja vilkaisin paikat ulkopuolelta. Voi olla, että synagogakierros jää toiseen kertaan. Jos vielä ilmoja ja voimia piisaisi, niin Ylälinna eli Vyšehrad kiinnostaa enemmän… Tsekkasin vielä Vanhankaupungin pääsiäismarkkinat ja osallistuin turistilaumatapahtumaan eli Astronomisen kellon lyönteihin klo 18.

Marko olisi houkutellut korealaisporukan mukaan, mutta päästyäni kotiin ei sitten oikein energiaa ollut lähteä enää mihinkään. Päätöksessä oli apuna ukkoskuuro ja eilisen tsekkimätön kosto eli vatsavaivat. Ajatus kolmannesta hapankaali- ja läski-illallisesta ei oikein iskenyt. Pitäisi laihtua… Toivottavasti ei nyt mitään flunssaa enää pukkaa, sitä lajia on tänä talvena ollut ihan liikaa.

Velvollisuudentunnosta kävin iltapäivällä suorittamassa linnakierroksesta puuttuneet osat: Ruutitorni, Pyhän Vituksen katedraali ja pinakoteekki. Sitten arvoin mielessäni lähtisinkö katsomaan vielä muita Linnavuoren nähtävyyksiä kuten Loretoa (ei kiinnosta, koska olen oikeassakin Loretossa rampannut), mutta päätin kuitenkin hoitaa mielessä myös poltelleen modernin taiteen museon samalla reissulla. Se olikin hyvä päätös. Nykytaide putsasi mieltä mukavasti. Sitä oli kyllä aika paljon, eikä kaikkien olennaisten tsekkitaiteilijoiden nimet millään jääneet mieleen, mutta Bohumil Kubišta kylläkin. Hän oli nimittäin nuorena flunssapandemiaan kuollut loistava kubisti.

Museota vastapäätä olevassa ja mulle Facebookissa vinkatussa U Houbaréssa vedin perusmättöä eli läskiä, hapankaalia ja nuudeleita. Vatsa täällä kyllä kasvaa. Ihmeellisintä, että olen alkanut tykätä tsekkiruuasta. Kiskasta ostin jäätelön ja ratikkalippuja, josko vielä tulisi vähän ajeltua… Alkaa jo haikeus vallata mielen, kun Prahan päivät ovat varsin luetut.

Sitten katsoin yhden leffan ja jatkoin vielä toisen Battiaton tekstin parissa silmäluomien lupsumiseen asti. Tänään siis 2 covertekstiä valmiiksi, ei huono saavutus, varsinkin kun sitä ekaa tuli pyöriteltyä kuukausi- ellei vuositolkulla mielessä… Nyt 14 kasassa!

Sitten lähdin kohti Strahovin luostaria ja kuulua panimoravintolaa. Kello oli aika vähän, mutta nälkähän siinä jo tuli. Sisälle ei mahtunut ja kurjahan se olisi avata terassikausi vain hörppäämällä pikaolut. Ei muuta kuin villatakkia päälle ja olo mukavaksi. Aloin jopa kirjoittaa postikortteja ja tunsin itseni tosi turistiksi! Maistoin kahta olutta: stydimpää kausiolutta ja normaalia tummaa olutta. Ruuaksi sain samassa oluessa valmistetun hanhenkoiven, kaalia ja tietysti knöödeleitä. Oli hyvää! Voi olla, että voi joutua menemään vielä uudestaan, sillä perjantaina tulee myyntiin pääsiäisolut!

Sitten kävelin upeaa näköalakatua alas ja baarin kautta ratikkaan. Sitten olinkin aika kuitti ja taisin sammua jo ennen puoltayötä.

Kokkailin normipastaani ja jauhelihapötkylöitä. Kun ei enää käännöslyriikkaa irronnut niin viimeistelin afgaaniravintolassa käynnin kirvoittaman bloggauksen.

Herra Hapankerman eli Smetanan Myyty morsian oli ihan pätevä koominen ooppera, sekä teos että esitys, mutta ei minun kannaltani niin kiinnostava kuin Janacekit. Sama huipputenori Tomáš Černý, jonka näin jo Jenufan Lacan oli tässä pääosassa. Ihana teatteri, jos osaisi tsekkiä, olisi kiva nähdä myös draamaa.

Illalliselle päädyin Ultramarin -nimiseen kuppilaan. Tunnelma oli hiukan outo: asiakkaita vähän ja tarjoiluhenkilökunta lähinnä seurusteli keskenään ja kavereidensa kanssa ottaen jopa huikkaa itsekin. Ruoka sen sijaan ylitti kaikki odotukset: munakoisohöystö oli erinomaista, samoin pihvi, jättikatkaraput ja salaatti.

Oopperasta palattua inspiroiduin vihdoin rauhoittumaan Battiato-projektin pariin ja sain 2 keskeneräistä tekstiä valmiiksi!

Illallistarpeet löytyivät kaapista: mun hernekeittoani eli kirsikkatomaatti-valkosipulipastaa ynnä ihania makkaroita ja tomaattia. Saatuani tämän blogin vihdoin taas ajan tasalle, iltasaduksi nautin X-Factorin.

Mulla oli vähän suunnitelmia mennä katselemaan yöelämää. Baklavan nautittuani tekstailin cembalomestari Jukalle, joka kutsui sille kuuluisalle “yhdelle”. Lopulta istuttiin yli puoli kahteen U Vejvodůssa. Sadekin oli lakannut. Ilta oli ihanan lämmin ja kävelin massu turvoksissa kotiin. Ei enää tämmöistä illallista: vehnää, riisiä ja olutta. Ei sovi mulle yhtään. Täytyy palata punkku-, liha- & salaattilinjalle.

Afganistanilainen lampaan palapaisti ja baklava

Ilma oli lämmin ja taivas puolipilvinen. Täydelliset olosuhteet.

Prahan eläintarha on yksi parhaita näkemiäni, moderni ja siisti. Piti ihan laittaa Facebookiin kuvia, niin ei tarvitse tänne niitä vääntää. Tietysti monien suurten eläinten kohdalla tulee miettineeksi, että tilaa on kyllä aika vähän. Uhanalaisten eläinten kohdalla kuitenkin täytyy olla tyytyväinen, että eläintarhoja ylipäätään on olemassa.

Eläintarha on suuri: minun tahdillani 3 tuntia 20 minuuttia oli juuri ja juuri riittävä aika, mutta pari tuntia lisää ei olisi haitannut, niin olisi voinut istahtaa vaikka kaljalle. Pisimpään viihdyin seurustelemassa yhden amerikkalaisen biisonin kanssa, joka tuli esittämään minulle piehtaroimista. Mahtava tyyppi.

Tietysti gorilloita tuli ihmeteltyä varmaan 20 minuuttia, olisi mennyt vaikka muutama tunti. Tai koko elämä. Yksi hienoimpia kohteita oli heti kierroksen alkuun sijoitettu Indonesia-talo, jossa hirmuinen määrä lepakoita suihki edestakaisin ihan vapaana! Myös Afrikka-talo, jossa asuivat jotkut ihmepossut ja hirmuinen kirahvilauma. 10 euron pääsymaksu oli todella hintansa väärti!

Eläintarhalta matkasin sitten bussilla ja parilla metrolla Tasavallan aukiolle ja Palladium -kauppakeskukseen. Kunnon oliiveja ei löytynyt, mutta aitoa parmigiano reggiano -raastetta sentään. Kävelin vielä isohkon korttelin ympäri etsimään mulle neuvottua kreikkalaista herkkukauppaa, mutta sitten luovutin ja istahdin palkintokaljalle. Kotiin palatessa suoritin vielä ruokaostoksia Billassa.

Sitten vaihdoin vähän parempaa päälle ja menin illalliselle aamulla bongaamaani sisilialaiseen Il Gattopardoon naapurikorttelissa. Aivan loistava löytö. Täysin italialainen omistus ja henkilökunta. Alkuun tris di carpaccio eli Roomassa koko talven välttelemääni graavikalaa, mutta tsekkikeittiön jälkeen alkoi jo tehdä mieli… Pääruoaksi saamani miekkakala ja simpukat yrtti-tomaattikastikkeessa olivat tuoreita ja oikein valmistettuja. Sanoisin, että vastaavasta annoksesta olisi esim. Roomassa joutunut maksamaan enemmän! Yläkerrassa on vielä herkkukauppa, jossa oli yhtä sun toista tarpeellista, mutta ei valitettavasti niitä kunnon mustia oliiveja, joita metsästin…

Národni divadlo eli Kansallisteatteri

Liikenne esti ratikan etenemistä yhtä vauhdikkaasti ja kahvilassakin oli aika hässäkkä. Meni niin minuuttipeliksi, että sain hotkittua lohileivästä vain täytteet ja pari haukkausta leipää. Kadun ylittäminen kesti myös, kun näemmä täälläkin osataan ajaa risteykset tukkoon niin, että mikään ei liiku… Sisäänpääsykontrolli oli yhtä olematon kuin viimeksi ja ryntäsin kohti toista parvea. Ongelma oli, että joku urpo istui paikallani, mutta onneksi juuri ennen valojen sammumista vahtimestaritäti vakuuttui, että se oli minun paikkani. Tiukoille meni.

Janáčekin Tapaus Makropulos oli ihan vauhdikas ja hupaisa, mutta jos tänä päivänä menisi esittämään tuommoista musikaali-ideaa tuottajille, niin tuskinpa menisi läpi. Teoksessa yhdistyvät musiikkiteatteriin erityisen huonosti sopivat genret: dekkari ja science fiction. Mukavinta oli, että parvelta sai seurata orkesterin työskentelyä ja tekstityslaite oli juuri oikealla korkeudella, ettei tarvinnut niskaa rasittaa. En saanut ohjelmaa/librettoa hommatuksi, mutta tekstitys olikin yllättäen englanniksi ja tsekiksi. Sekin piti oikein virkeänä, kun sai tutustua tsekin kieleen tällä tavalla.

Edellisen illan vieruskaverit tapasin jo väliajalla ja sitten lähdin heidän kanssaan illalliselle Restaurace U Kapraan. Paikan nimikkokala eli karppi oli paneroituna muuten hyvä fish & chips -versio, mutta ruodot häiritsivät, kun piti vielä samalla seurustella… Jälkkäriksi sai vielä räiskälettä ja jätskiä. Todella semmoinen flashback -ateria. Ei tällaista vanhanaikaista ravintolaruokaa Suomessa enää helposti löydä.

Joka tapauksessa mukava eläkkeellä oleva hollantilaispariskunta suunnitteli jo kovasti tulevansa Suomeenkin oopperaan. Prahassa he olivat kuudetta kertaa. Aika lailla kävi kateeksi, kun ajomatka Groningenista kestää kuulemma 8 ja puoli tuntia. Stadista ei siinä ajassa pääse kuin Ouluun tai Pietariin, jos raja vetää… Eurooppa pieni, Suomi suuri.

Sääennusteen innoittamana menin nukkumaan ajoissa…

Matka oopperaan kahdella ratikalla sujui nopeasti ja Markon mulle printtaamalla e-lipulla pääsi sisään ihan noin vain. Ovella rouva vain kysyi minut nähdessään “English?”, katsoi lippua ja kertoi mihin suuntaan pitää mennä ja missä on narikka. Aivan loistava meininki.

Jenůfa oli ihan mainio ooppera ja jouduin toteamaan, että kyllä vaan tsekkikin on ihan mainio laulukieli, kun vokaalit (ne, joita ei ole vielä ostettu pois) ovat selkeitä kuten suomessa ja italiassa eikä mitään keskivokaali öötä kuten englanti ja ranska, jotka pitäisi oopperakielinä kieltää ihan kokonaan. Carmen saakoon armon.

Tsekin Kansallisteatterin eli Národni divadlon vanha päänäyttämö on omistettu enimmäkseen oopperalle.

Vierustoverit paljastuivat hollantilaiseksi pariskunnaksi, jotka olivat jo kuudetta kertaa Prahassa ihan oopperan takia. Houkuttelin heitä jo Savonlinnaan ja huomenna nähdään toisessa Janačekin oopperassa!

Sitten pyrin illastamaan ravintola Violaan, jossa opaskirjan mukaan myös Pentti Saarikoski oli viihtynyt. Teatteri Violan yhteydessä oleva ravintola oli kiinni, mutta viereinen Pivnice Viola oli ihan kivan näköinen. Iltapalaksi lenkkimakkaraa ja salaattia! Vieruspöydässä oli ruotsalainen nuoripari, jonka kanssa tuli höpötettyä, joten ihan sosiaalinen päivä.

Ai niin, sitten vielä Pyhän Patrikin päivän kunniaksi tsekkasin naapurikorttelin Irish Barin, jossa ei täysirlantilaisia ollut, mutta muutama mukava prahalaistunut jenkki. Oikein hauska päivä ja sääkin alkaa lupaavasti lämmetä.