Päivä 20: T-paitakeli (26.3.2010)
Tarkoitus oli keskittyä työntekoon, mutta kun lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen, oli ihan pakko kokeilla tarkeneeko T-paidassa… Kyllä vain! Kävelin Letnan puistoa pitkin Metronomille eli entiselle Stalinin patsaan jalustalle. Terassi, puistonpenkit ja nurmikot olivat täynnä oluenjuojia!
Laskeuduin sitten ghettoon ja vilkaisin paikat ulkopuolelta. Voi olla, että synagogakierros jää toiseen kertaan. Jos vielä ilmoja ja voimia piisaisi, niin Ylälinna eli Vyšehrad kiinnostaa enemmän… Tsekkasin vielä Vanhankaupungin pääsiäismarkkinat ja osallistuin turistilaumatapahtumaan eli Astronomisen kellon lyönteihin klo 18.
Marko olisi houkutellut korealaisporukan mukaan, mutta päästyäni kotiin ei sitten oikein energiaa ollut lähteä enää mihinkään. Päätöksessä oli apuna ukkoskuuro ja eilisen tsekkimätön kosto eli vatsavaivat. Ajatus kolmannesta hapankaali- ja läski-illallisesta ei oikein iskenyt. Pitäisi laihtua… Toivottavasti ei nyt mitään flunssaa enää pukkaa, sitä lajia on tänä talvena ollut ihan liikaa.























Väkisin maaten onnistuin nukkumaan yhteentoista asti ja sopivasti päästyäni työn alkuun paikalle tupsahti kaunis siivoojaneito (odotin enemmän Sex and the Cityn Magda-tyyppistä hahmoa), joka lupasi ilmoittaa kylppärin ikkunaongelmasta eteenpäin. Mä puolestani tsekkasin, mikä yläkerran imurissa on muka vikana, koska tytön käyttämä imuri piti ihan hirmuista meteliä: harjaosa on tukossa/rikki, muuten toimii loistavasti.
