EUROVISIONI 7. Kaivanto: La Dolce Vita

7. LA DOLCE VITA

säv. Matti Puurtinen
san. Turkka Mali
italiankieliset sanat Petri Kaivanto
es. Kaivanto

osallistumisvuosi Suomen karsintaan 1989
alkuperäisesittäjä Anneli Saaristo

Suomen karsinnan voittaja 1989 Anneli Saaristo: La Dolce Vita
Euroviisujen voittaja 1989 Riva: Rock Me

I bei tempi degli arcobaleni
sono via, non tornano più
ora piovono piombi e veleni
com’era bella la mia gioventù!
Ma non valgono niente i miei pianti,
la vita è questa e resta così...
Se cambiasse tutto, non esiterei:
alla vita io dico sì!

La dolce vita, il mio bel passato
non tornerà mai
La dolce vita, nel vento mi riderai.
Una volta non c’era che la libertà
la follia che attacca e poi se ne va
ora gli altri più giovani vivono là
la dolce vita...

È amaro, comunque l’ammetto
che il destino è fissato già
Non si esce più da questo ghetto
non si trova più la libertà.
Fanno ridere i guai d’ieri,
la vita è questa e resta così...
Se cambiasse tutto, non esiterei:
alla vita io dico sì!

La dolce vita, il mio bel passato
non tornerà mai
La dolce vita, nel vento mi riderai.
Una volta non c’era che la libertà
la follia che attacca e poi se ne va
ora gli altri più giovani vivono là
la dolce vita...

LAULUN SYNTY

Turkka Mali laati tekstin La Dolce Vita tenavatähtiuran jo taakse jättäneelle 15-vuotiaalle Jonna Tervomaalle. Mielessä oli myös euroviisukarsinta, sillä Tervomaa oli samana vuonna osallistunut Suomen euroviisukarsintaan Timo Tervo, Jonna ja Beat -yhtyeessä kappaleella Mayday, Mayday. Kappale oli Jonnan ja hänen isänsä Timo Tervomaan sävellys, jonka Turkka oli sanoittanut. Se sijoittui karsintojen neljänneksi.

Jonnan levytysura ei kuitenkaan tuolloin jatkunut. Ilmeisesti Jukka Koivisto oli tekstiin jo sävellyksen tehnyt, mutta Ensio Music -levy-yhtiön toimitusjohtaja Rauno Lepistö ei ollut siitä innostunut ja tarjosikin La Dolce Vita -tekstiä sävellettäväksi Matti Puurtiselle Anneli Saariston suunnitteilla ollut levy mielessään. Demoa tehdessä Bert Karlsson kehitti intron kitarasoolon lopulliseen muotoonsa.

Matti Puurtinen muistelee:
– Biisi soi jo samantien päässäni kun luin sen eli hyvä teksti, jolle ei tarvinnut muuta tehdä kuin keksiä puuttuva melodia. Ja tuo intron jälkiosan Bert ansiokkaasti paranteli, johon mulla taitaa vieläkin olla alkuperäinen epäkitaramainen ehdotus. Patti (Bert Karlsson) soitti sen yön yli nukuttuaan niin hienosti, että meinasin lentää persiilleni, ellen olisi jo istunut. Toisen väliosan tarina on perinteisempi, että mielestäni biisi vaati ennen loppunousua välikkeen ja sen runko oli jo valmiina studiossa...

– Mainittakoon, että tuo taustapohja on aikoinaan tehty maineikkaalla Steinbergin ohjelmalla, Commodore 64!

Anneli Saaristo oli euroviisuehdokaskappaleesta heti niin innoissaan, että palatessaan studiosta soitti sen korvalappustereoilla kotinsa lähellä Turussa kadulla pummaamaan tulleelle alkoholistille.

Suomen euroviisukarsintaan 1989 oli kutsuttu 10 säveltäjää, joista 7 tarttui haasteeseen. La Dolce Vita oli yksi vain kolmesta avoimen kilpailun kautta mukaan päässeistä sävelmistä. Päätöksen Suomen karsinnassa teki asiantuntijaraati. Siitä huolimatta Anneli "uhkasi" myös itse La Dolce Vitan menestystä, sillä hänellä oli karsinassa esitettävänä myös Petri Laaksosen ja Veepee Lehdon kappale Oi, äiti maa, joka sijoittui kolmanneksi. Kakkoseksi jäi niukalla piste-erolla Cris Owenin Vad finns kvar?

Tuomaristo ei hämääntynyt siitä, että Anneli Saaristolla oli kaksi ehdokasta, mutta suurelle yleisölle melko tuntematon ruotsinsuomalainen Cris Owen oli vakava haastaja, sillä ruotsiksi laulamista Suomi ei ollut vielä koskaan kokeillut ja Owenin sävellys oli hyvä. Tuomarien kulissikeskustelut olivat tiukkoja, mutta lopulta kolmatta kertaa mukana ollut Anneli vei voiton.

Euroviisut palasivat kotiinsa Sveitsiin. Suomen joukkue lähti Lausanneen ristiriitaisissa tunnelmissa: toisaalta muutamat kotimaan kriitikot olivat teilanneet näyttävästi Annelin ja La dolce vitan ja Anneli oli hiljan menettänyt pikkuveljensä, mutta toisaalta ainakin levykauppiaat uskoivat menestykseen. La Dolce Vita -nimeä kantanut albumi ilmestyi huhtikuussa ja oli myynyt jo ilmestyessään kultalevyyn oikeuttavat 25 000 kappaletta.

Loppukilpailussa Suomi otti työvoiton. Seitsemäs sija 22 maan joukossa oli paras sijoituksemme ennen Käärijän kakkossijaa, ja Lordin voittoon (2006) asti se oli osallistujamäärään suhteutettuna paras sijoituksemme. Mm. 10 pistettä Ranskalta ja 7 pistettä Espanjalta hiljensivät myös ne jotka naureskelivat kappalettamme epäuskottavaksi Gipsy Kings -kopioksi.

VERSIOITA

Anneli levytti kansainvälistä kokoelmaa ja promosingleä varten myös englanninkielisen version, mutta on jälkikäteen todennut, ettei englanti sopinut kappaleen tunnelmaan lainkaan. Espanjankielisen tekstin levytti Ensio Musicille myöhemmin sen laatinut turkulaistunut espanjalaistrubaduuri Pepe González.

Matti Puurtinen on muistellut:
– Espanjassa tehtiin La Dolce Vitasta levytys, joka soi siellä radioissakin. Siihen aikaan oli sellainen Gipsy Kings -aalto menossa, ja biisi olisi sopinut hyvin siihen rakoon. Ehkä sille olisi löytynyt sopiva esittäjä. Kyllä toiveena oli, että se olisi lyönyt läpi Euroopassa, olihan nimi oikeanlainen ja kertsi kansainväliseenkin korvaan tarttuva. Jatkotyön olisi kuitenkin pitänyt olla paljon perusteellisempaa, homma pitää viedä loppuun asti kun kerran on ruvennut. Ei meillä ollut siihen mahdollisuuksia.

La Dolce Vitasta tuli Anneli Saaristolle suurin hitti, jota esittämättä hänen on vaikeaa poistua miltään estradilta. Minullakin on ollut ilo YRITTÄÄ säestää tämä monella Annelin keikalla pelkällä pianolla ja pari kertaa muistaakseni kitaristi Juha Lanun kanssa. Viisuvuonna Anneli esitti sitä Nicaraguassa ja Kuubassa käsittääkseni Puurtisen säestäessä harmonikalla! Toimittaja Juhani Similä on muistellut tätä näin:

Anneli Saariston kiertue Nicaraguassa 1989
oli Työväen sivistysliiton järjestämä. Antero Jakoila pyysi minut mukaan tulkiksi La Dolce Vitan lehdistötilaisuudessa. Kiersimme viikon ajan joka puolella maata: pienissä kylissä, tansseissa , sandinistiveteraanien tilaisuuksissa ja kaksi kertaa suorissa tv-lähetyksissä. Annelin toinen tv-keikka oli valtava yhdeksän tunnin suora show johon esiintyjät jonottivat vuoroaan. Anneli, Antero ja Matti Puurtinen seisovat jo valmiina esittämään play backina Dolce Vitan ja punaiset valot syttyivät. Tarkkailija ryntäsi salamana luokseni huutaen: ”Tämä ei varmasti ole oikea kasetti!” Hänellä oli kädessään Tapani Kansan Hopeinen kuu. Puurtinen oli epähuomiossa antanut tarkkailijalle useampia kasetteja. Syöksyimme tarkkaamoon, jonka nurkassa istui kiihkeään suudelmaan keskittynyt nuoripari. Pöydällä oli pienen joulukuusen mittainen kasettivuori, johon tarkkailija tunki kätensä tyyliin "arvomme lottovoittajan" , nosti yhden kasetin ja kysyi : ”Onko se tämä?” Se oli! Dolce Vitan kitaraintro vapautti lavalla hikoilevan trion. Anterolla ja Matilla oli päässään valtavat sombrerot, ja he näyttivät liikehtiessään aidoilta latinotubaduureilta.

Ensimmäisessä Managuan konsertissa Anneli joutui lavalle suoraan Nicaraguan suosituimman laulajan Luis Enrique Mejia Godoyn jälkeen. Rommin ja musiikin huumaama yleisö liikehti valtavana merenä. Godoyn päätti esityksensä suosittuun vallankumoussalsaan Josefanaan. Se rullasi parikymmentä minuuttia niin että Godoy ehti käydä ottamassa lavan takana lisävauhtia: (nicaragualainen rommi on muuten sivu mennen sanottuna maailman parasta).

Annelin avaus oli espanjalaistyylinen Sä liian paljon vaadit. Ääridramaattisen tulkinnan jälkeen yleisö ulvoi suoraa huutoa. Anneli kiitteli hurmioitunutta vastaanottoa: ”jo pelkästään näiden aplodien vuoksi kannatti tulla tänne esiintymään!” Nicaragualainen maailmankuulu kesähitti Cuando calienta el sol tuli ohjemistoon mukaan puoliksi vahingossa kun Puurtinen TSL:n majoituksessa solfasi suvereenisti suoraan nuoteista latino-nuottivihkoni sävelmiä. Anneli, Antero ja Matti muistivat sen ulkoa espanjaksi. Tanssipaikoissa se takasi loputtoman suosion- se oli tyrmäystippa jota jouduttiin toistamaan uudelleen ja uudelleen.

Nicaragua oli silloin vielä sotatilassa ja osa maata contrien hallussa. Inflaatio oli huikea. Haimme pankista paikallista valuuttaa matkalaukulla. Kerran ravintolalasku oli tasan miljoona, jonka maksoimme lyömällä pöytään suuren kolikkopussin. Tarjoilija hyväksyi kolikot mukisematta - tosin niiden laskemiseen kului jonkin aikaa.

KAKSI YLEISÖN TUNNUSTUSTA

Euroviisukarsinnan 2000 alla YLEn TV-viihdetoimitus järjesti yleisöäänestyksen, jossa La Dolce Vita äänestettiin kaikkien aikojen parhaaksi Suomen edustuskappaleeksi ja Anneli Saaristo esitti sen euroviisukarsinnan väliaikanumerona yhtyeen säestyksellä, kun kilpailukappaleet oli kuultu, ensimmäistä kertaa singback-esityksinä! Vuonna 2006 YLE järjesti uuden äänestyksen, joka huipentui suoraan TV-gaalaan, matkien edellisenä vuonna järjestettyä Eurovision laulukilpailun 50-vuotisjuhlaohjelmaa. La Dolce Vita jäi tällä kertaa toiseksi, kun vasta loppukilpailuun lähdössä ollut Hard Rock Hallelujah voitti. Mr. Lordi pahoitteli tapahtunutta paikan päällä Annelille, koska olisi toivonut tämän voittavan.

Minulle kaikista hienointa oli, että kultaa myyneellä La Dolce Vita -albumilla oli mukana sävellykseni Yö Caprilla ja tangoyhtyeeni Los Leotardos. Valitettavasti runoilija Ada Negrin perikunnan jäljittämiseen meni niin kauan aikaa, noin seitsemän vuotta, että Teosto sosialisoi myydyimmän kappaleeni kaikki esitys- ja mekanisointikorvaukset.

Pääsin myös ensi kertaa mukaan euroviisuihin levy-yhtiön joukoissa, vaikka apuani ei paljon tarvittukaan. Kannoin minä Annelin kasseja lentokentällä paluureissulla. Tämä italiankielinen tekstini oli mukana lehdistölle jaetussa pressikansiossa, mutta ei sen levyttämisestä koskaan ollut puhetta.

Nykyään hyvin tunnettu kuubalainen Luna Manzanares levytti uransa alkumetreillä espanjankielisen salsaversion, turkulaisen Topi Maineksen omakustannelevylle. Haaveilin aikanani, että Annelikin vielä tekisi itse vastaavan, mutta Panamassa.